Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Vapaamatkustajuuden epäongelma

Vapaamatkustajuus on kuulemma ongelma, kuten tämänkin blogin kommenttiketjuissa usein nostetaan esille, itse asiassa viimeksi eilen illalla. Vuosien ajan olen lyhyesti perustellen väittänyt, että ei se oikeasti ole, joten lienee viimeinkin aika perustella väittämääni hieman pidemmin.

Vapaamatkustajan ongelmalla tarkoitetaan tilannetta, jossa osa ihmisistä pääsee nauttimaan hyödykkeen tai palvelun ulkoishyödyistä osallistumatta itse sen kustannuksiin eli periaatteessa toisten kustannuksella. Ilmeisin ja yleisin esimerkki tästä on maanpuolustus, koska sen vaikutus on vahvasti alueellinen ja kyseisellä alueella asuvat ihmiset pääsevät nauttimaan sen eduista, maksoivat sen kustannuksia tai eivät. Vapaamatkustajan ongelmaan tosin viitataan monessa muussakin asiassa, jopa niinkin lähtökohtaisesti vapaaehtoistoiminnassa kuin avoimen lähdekoodin projekteissa.

Tämä niin kutsuttu ongelma on myös yksi keskeisimmistä valtion olemassaolon perusteluista, koska valtio nähdään ainoana ratkaisuna pakottaa vapaamatkustajat maksamaan nauttimistaan ulkoishyödyistä. Tällöin esimerkkeinä käytetään yleensä maanpuolustusta, poliisitointa ja oikeusjärjestelmää, joista voimme aivan oikein päätellä, että vapaamatkustajan ongelma kuuluu myös muuten valtion ihmisten asioihin sekaantumista enimmäkseen vastustavien ns. yövartijavaltion kannattajien sanavarastoon.

Jos esimerkiksi maanpuolustus hoidetaan vapaaehtoisesti, niin puolustetulla alueella asuvien, mutta sen kustannuksiin syystä tai toisesta osallistumattomien sanotaan olevan vapaamatkustajia. Ongelmana tätä pidetään, koska ajatellaan, että vapaamatkustajien olemassaolo vähentää kustannuksiin osallistuvien osallistumishaluja, jolloin palvelua saatettaisiinkin hankkia liian vähän tai ei lainkaan.

Mutta ajatellaanpa tarkemmin. Miksi henkilö A tai yritys X haluaisi ylipäätään ostaa puolustus-tai yleisemmin turvallisuuspalveluja? Koska hänellä (tai sillä) on jotain suojattavaa, kuten henki, perhe, työntekijät, omaisuus, ja niin edelleen, ja koska hän pitää palvelun hintaa käypänä arvona näiden suojaamisesta. Palvelun ostamiselle on kaksi vaihtoehtoa; suojaaminen voidaan hoitaa itse tai se voidaan jättää hoitamatta, ottaen riski siitä, että mitään ei tapahdu. Suojaamisen hoitaminen itse aiheuttaa myös kustannuksia, niin ajassa kuin rahassakin mitattuna, jolloin sitä voidaan verrata suoraan ostettavaan palveluun: todennäköisesti hinta-laatu-suhteeltaan parempi tulee valituksi, sikäli kun kustannukset ja laatu osataan arvioida oikein. Suojaamisen jättäminen hoitamatta tulee hyvin edulliseksi, mutta vain siinä tilanteessa, että riski ei realisoidu, minkä kustannukset olisivat todennäköisesti hyvin korkeat.

On huomattavaa, että turvallisuuspalvelujen tarvitsijan päätökseen ei suoraan vaikuta se, että hankkiiko hänen naapurinsakin kyseisiä palveluita vai ei. Välillistä vaikutusta toki voi olla skaalaetujen kautta eli turvallisuuspalvelujen suurempi kysyntä alentanee niiden hintaa, mutta silti lähtökohtaisesti harkinnassa on oma tarve turvallisuuspalveluille eikä se, saako joku muu samalla saman hyödyn ilmaiseksi. Lisäksi suurempi vaikutus turvallisuuspalveluiden hintaan olisi varmasti sillä, kuinka suuriksi uhat koetaan, eli kuinka mittavan koneiston turvallisuusyhtiö tarvitsee ollakseen uskottava ja pystyäkseen olemassaolollaan ehkäisemään uhkien toteutumisen tai niiden toteutuessa torjumaan ne. Suuremmat uhat todennäköisesti myös lisäävät turvallisuuspalveluiden kysyntää ja päinvastoin. Toisaalta vapailla markkinoilla turvallisuusyhtiöiden välinen kilpailu pyrkii laskemaan palvelujen hintaa ja lisäämään niiden laatua.

Lisäksi osa turvallisuuspalveluista saattaa tulla vakuutusten kautta, eli vakuutusyhtiö saattaa ostaa turvallisuuspalveluita asiakkaidensa puolesta, jotta vakuutuskorvausten tarve ja määrä olisivat pienemmät.

Toisin sanoen, mitä suurempi on turvallisuuspalvelujen tarve, joka on karkeasti suojattavan hengen ja omaisuuden koetun arvon sekä niihin mahdollisesti kohdistuvan uhan funktio, sitä enemmän turvallisuuspalveluista ollaan valmiita maksamaan joko suoraan tai vakuutusten kautta, riippumatta siitä maksavatko niistä aivan kaikki niistä hyötyjä saavat vai eivät. Hyödykkeen tai palvelun hankkimisesta mahdollisesti syntyvät ulkoishyödyt eivät vähennä sen arvoa sen hankkijalle. Tällöin vapaamatkustajan ongelma on merkityksetön tai olematon.

Kun tätä vapaan yhteiskunnan mallia verrataan nykyjärjestelmään, jossa maanpuolustuksesta maksavat kaikki veronmaksajat, niin nähdään, että nykyjärjestelmässä hyötyä saavat ne, jotka vapaassa yhteiskunnassa joutuisivat maksamaan (ehkä!, hinta voisi olla edullisempikin) enemmän turvallisuuspalveluistaan (eli rikkaat ihmiset ja suuret yritykset) ja suhteellista haittaa kokevat ne, jotka vapaassa yhteiskunnassa olisivat mieluummin vapaamatkustajia, mutta nykyisin joutuvat maksamaan maanpuolustuksesta.

Potentiaalisten vapaamatkustajien sekä mahdollisesti koko yhteiskunnan kannalta väitetyn vapaamatkustajan ongelman taklaaminen valtion avulla pakottamalla kaikki osallistumaan kustannuksiin on todellinen ongelma. Jos vapaamatkustajuus olisi mahdollista, vapaamatkustajien resurssit jäisivät siltä osin käytettäväksi johonkin muuhun, heidän kannaltaan tai mielestään oleellisempaan. Oletetaan esimerkin vuoksi, mitään vastakkainasettelua tarkoittamatta, että tämä asia olisi ympäristönsuojelu (tai vaikka yksityinen sosiaaliturva tai hyväntekeväisyys), jolla on niinikään ulkoishyötyjä.

Nykyjärjestelmässä kaikki pakotetaan osallistumaan niin maanpuolustuksen kuin ympäristönsuojelunkin kustannuksiin, riippumatta ihmisten omista tarpeista ja mielenkiinnon kohteista. Tämä itse asiassa aiheuttaa mielenkiinnon vähentymistä kyseisiä asioita kohtaan, koska helposti ajatellaan, että asia on jo valtion taholta hoidossa eikä itse tarvitse tehdä muuta kuin maksaa verot. Tällöin ei kiinnitetä niin paljon huomiota siihen, että kuinka hyvin asia itse asiassa hoidetaan, kunhan joku sitä nyt vaan hoitaa.

Vapaassa yhteiskunnassa palveluiden hankkijoiden kannalta olisi oleellista, että maksetusta palvelusta myös saadaan hyötyä, jolloin olisi heidän intressissään ottaa selvää ja tarkkailla, että palvelun tuottaja saa aikaan tuloksia mahdollisimman tehokkaasti. Vaihtoehtoisesti palveluiden tarvitsijat voisivat tilata palvelun toiselta tuottajalta tai hoitaa sen itse, jos kokevat nykyisen tuottajansa hinta-laatu-suhteen huonoksi.

Tämän seurauksena yhden asian vapaamatkustajat voisivat auttaa tuottamaan suurempia ulkoishyötyjä toisessa asiassa. Esimerkiksi maanpuolustuksen tarvitsijat ja siitä kiinnostuneet auttaisivat panoksellaan ja tarkkailullaan parantamaan maanpuolustuksen laatua, kun taas ympäristönsuojelun tarvitsijat ja siitä kiinnostuneet auttaisivat panoksellaan ja tarkkailullaan parantamaan ympäristönsuojelun laatua.

Toisin sanoen, sen lisäksi, että vapaamatkustajan ongelma ei oikeasti ole ongelma, sen pitäminen ja käsitteleminen ongelmana voi itsessään olla haittoja aiheuttava ongelma.

Mielenkiintoista onkin, että suuri osa (ellei lähes kaikki) asioista, joissa nykyisin viitataan vapaamatkustajan ongelmaan poliittisessa keskustelussa, ovat valtion itsensä aiheuttamia. Esimerkiksi kommenteissakin mainittu asevelvollisuus: osa asevelvollisista voi kokea uskonnollisista, maantieteellisistä tai sukupuolellisista syistä asepalveluksesta vapautettujen olevan vapaamatkustajia ja näin ollen olla itse heikommin motivoinut palvelukseen. Tätä vääryyden kokemusta ei voi kuitenkaan edes esiintyä vapaassa yhteiskunnassa, jossa ketään ei pakoteta asepalvelukseen. Samaan kategoriaan uppoaa mm. julkinen terveydenhuolto, jossa muiden kustannuksella hoidetaan sellaisetkin tapaukset, joissa sairaus tai vamma johtuu yksilön omasta tietoisesta käytöksestä.

Vapaamatkustajan ongelma tiivistyykin monessa tapauksessa siihen, että joku kokee epäoikeudenmukaisuutta valtion asettamasta pakosta, jota toiset (vapaamatkustajat) kiertävät tai hyväksikäyttävät. Myös vapaassa yhteiskunnassa joku voi kokea, että eräät toiset ovat vapaamatkustajia, joskin valtion asettamien pakkojen puuttuessa tilaisuudet tällaiseen kokemukseen ovat huomattavasti vähäisemmät. Silti, jos jollekin tulee paha mieli siitä, että hän ostaa palvelun ja siitä koituu ulkoishyötyjä muille, jotka eivät palvelusta maksa, niin kysymyksessä on kuitenkin vain paha mieli. Yhteiskuntaa ei voida rakentaa sen varaan, ettei kenellekään missään tapauksessa tule paha mieli, sillä se olisi kaltevista pinnoista kaikkein kaltevin. Edelleenkään ulkoishyöty ei vähennä ostetun palvelun arvoa sen ostajalle, joten mahdollisen pahan mielen syitä kannattaa etsiä omasta päästään. Myönteisemmin asioihin suhtautuva saattaisi puolestaan kokea hyvää mieltä siitä, että saamansa palvelun lisäksi tulee auttaneeksi muita ilman minkäänlaista ylimääräistä panostusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tuota vapaamatukustajuuden ongelmaa käsittelit lähinnä kustannusten kannalta. Monessa tapauksessa kansalaisilta edellytetään myös osallistustumista suorien kustannusten pienentämiseksi. Henkilö, joka ei osallistu, eikä korvaa osallistumattomuuttaan muuttuu vapaamatkustajaksi. Erään uskonnollisen ryhmän miehet on vapautettu asepalveluksesta, eivätkä joudu korvaamaan sitä yhteiskunnalle. Muut miehet saattavat kokea heidät vapaamatkustajina. Kokemus riittää tähän tulkintaan, vaikka uskoisimme miesten olevan samaan aikaan töissä ja maksavan veroina puolustuksen kuluja.

Ympäristön suhteen olemme laissa sopineet, että roskaaminen on kiellettyä, etteivät yhteiset siivouskulut karkaa käsistä. Kaveria, joka ei toimita sohvaa maksulliselle jäteasemalle vaan metsään, voi varmasti pitää vapaamatkustajana jonka muu toiminta ei varmaankaan kompensoi aiheutettua ongelmaa. Kun ongelmaksi koetaan abstraktimmin kääsitettävä asia, vaikkapa ilmastonmuutos, niin huomattavasti keskimääräistä suuremmat päästöt voidaan tulkita vapaamatkustamiseksi, koska muiden pitää jollain tavalla laskea päästötasot siedettävämmälle tasolle. Voiko tuota korvata pelkillä kulutukseen perustuvilla haittaveroilla ja voidaanko aiheutetut haitat edes hinnoitella oikein? Hankala kysymys.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Kiitos muistutuksesta, unohdin kirjoituksessani käsitellä pari asiaa, jotka alunperin tarkoitin mukaan, ja kommenttisi ansioista muistin ne. Kirjoitukseeni lisäämät kaksi viimeistä kappaletta toiminevat myös vastauksena kommenttiisi.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Hauskat viikset sulla. Tulee jotenkin mieleen, että näytät itävaltalaiselta herralta.

Itsekin kasvattelen tässä. Ei hirveän moni nainen kyllä vissiin tykkää, tai en ole varma.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Eräs kaverini kehuikin, jotta "luckily u are already married, euh, i mean its suits u nice :)"... Ei tuolta vaimoltakaan maailman myönteisintä palautetta ole tullut, mutta väliaikaistahan tämä on. Tarkoitit varmaan von Hayekiä, eikö?

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Tarkoitit varmaan von Hayekiä, eikö?

Jep, tai ehkä enemmänkin sitä, että tuon näköinen henkilö olisi voinut pyöriä von Hayekin piireissä hänen aikanansa. Mustavalkokuva voisi lisätä vaikutelmaa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Mietin sellaista tapausta, että jos henkilöltä A varastetaan tavara ja hän epäilee, että henkilö B on sen tehnyt ja vienyt omalle tontilleen, onko henkilön B:n suostuttava henkilö A:n turvallisuusyhtiön kotietsintään? Mitä henkilö A ja turvallisuusyhtiö voivat tehdä, jos B vakuuttaa syyttömyyttään eikä suostu päästämään turvallisuusyhtiön etsiviä tontilleen?

Tapio Neva

No sitten asianomistaja tekee esitutkintapyynnön ja poliisi tulee laillisessa järjestyksessä.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Tapio, tässä puhutaan yhteiskuntamallista, jossa poliisia nykyisenlaisena ei ole olemassa.

Mitä tulee itse kysymykseen, mahdollisia ratkaisumalleja tuohon ihan validiin ongelmaan on esitetty useitakin, mutta kuten aina, on mahdotonta ennustaa mikä tai mitkä niistä valikoituisivat oikeasti käyttöön vai keksittäisiinkö jotain ihan muuta.

Joka tapauksessa, yksi malli on se, että A:n turvallisuusyhtiö tekee B:n kanssa diilin, että kotietsintä tehdään ja jos mitään ei löydy, B saa tuntuvan korvauksen - A joutunee tässä ainakin jossain määrin maksumieheksi, jos epäily oli aiheeton, ja alkujaankin A:n turvallisuusyhtiö saattaa edellyttää A:lta jotain todisteita epäilynsä tueksi. Jos taas myös B:llä on turvallisuusyhtiö, A:n ja B:n turvallisuusyhtiöiden välillä todennäköisesti on sopimus tällaisten tilanteiden varalle, mihin B:kin on suostunut palvelusopimuksessaan, ja tällöin korvauksia väärän epäilyn kohdalla saanee sekä B että B:n turvallisuusyhtiö. Jos taas B ei mistään summasta suostu kotietsintään, turvallisuusyhtiö voi tehdä kotietsinnän joka tapauksessa, jos sen tutkijat pitävät epäilyä tarpeeksi uskottavana, ja jos epäily oli aiheeton, niin yhtiö tulee vastaamaan siitä B:lle tarvittaessa oikeudessa, ja korvaukset ovat epäilemättä vieläkin tuntuvammat. Tai sitten jotain ihan muuta.

Muuten, ei suoranaisesti kuulu kirjoituksen aiheeseen tämä.

Tapio Neva

Vatikaanissa toimii ammattiarmeija, sveitsiläiskaarti, hyvin, koska sen turvallisuustakaajina externalities-kustannuksin ovat Jahve Jeesuksen kera ja Italian tasavalta.

Puolustettavaakin on teokraattisesti koko maailma ja sekulaaristi 44 hehtaaria, sellainen pienempi eurotila.

Toimituksen poiminnat