Kuinka valtio muistuttaa isää ja äitiä - ja kuinka ei
Kaikki muistavat lapsuudestaan, kuinka isä toi turvaa ja piti yllä kuria ja järjestystä, opetti tavoille ja rankaisi ilkeyksistä, ja kuinka äiti puolestaan vaatetti, ruokki ja hoivasi. No, perheet ja vanhemmat vaihtelevat, mutta näin ne stereotypiat taitavat mennä. Tämä nyt ei ole kovin omaperäinen vertaus, sillä kaikkihan tietävät, kuinka valtio nykyisin on omaksunut isän ja äidin roolin aikuisten kohdalla.
Aivan kuin stereotypian isä, valtio (yrittää) kouluttaa lapset kansalaiset lainkuuliaisiksi ja hyviksi ihmisiksi. Lainrikkojia ja huonosti käyttäytyviä kansalaisia valtio rankaisee sakoin ja vankeustuomioin, tai ainakin yrittää. Valtio myös suojelee kansalaisia ulkoisilta uhilta. Aivan kuin stereotypian äiti, valtio huolehtii kansalaisten toimeentulosta ja terveydenhuollosta. Ja niin edelleen.
Miksi aikuisten ihmisten katsotaan tarvitsevan holhousta ja hyysäystä? Eikö aikuinen ihminen ole juuri sellainen, joka pystyy huolehtimaan itse itsestään ja jopa perheestään, sekä kantamaan mahdollisten epäonnistumistensa seuraukset? On selvää, miksei lasten vaadita pystyvän samaan kuin aikuisten, mutta miksi aikuisten ei anneta olla aikuisia, vaan viritellään turvaverkkoja ja sun muita instituutioita tuuduttamaan moraalisesti laiskimmat ikuiseen lapsuuteen?
Tiedättekö muuten, kuinka valtio ei ole kuin isä ja äiti?
Ensinnäkin, oikeat isät ja äidit käyvät töissä saadakseen rahaa perheestään huolehtimiseen. Valtio ei kuitenkaan tee mitään tuottavaa, vaan ottaa rahat toimintaansa oikeilta isiltä, äideiltä ja muilta kansalaisilta, jolloin näillä on vähemmän mahdollisuuksia huolehtia omista velvollisuuksistaan.
Toisekseen oikeat isät ja äidit huolehtivat lapsistaan rakkaudesta, kun taas valtio on vain huolehtivinaan kansalaisista, jotta vallanhimoiset poliitikot saavat oikeutuksen sekaantua muiden ihmisten elämään ja yrittää saada näitä käyttäytymään omien ihanteidensa mukaisesti, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Pahaa pelkään että nyt kun yhteiskunnan palvelut puretaan niin silti verot jäävät.. jäi siis äitipuoli.
Valtio ei tee mitään muuta kuin holhoaa ja hyysää aikuisia ihmisiä ja tietenkin vanhuksia sekä lapsosia?
Hyvin mielenkiintoinen näkemys, joka johtaa ajatukset yövartioyhteiskuntaan, jossa valtion teot ovat minimissään. Millainen tuo verot minimoiva yhteiskunta olisi? Siinäpä on meillä libertaristista pohdiskeltavaa.
Onko maailmassa muuta tällaista ihannevaltiota kuin Venäjä?
Elakegubbe (#3), sanoinko, että valtio ei tee mitään muuta? Esimerkiksi joku tv-lupa/mediamaksu on hankala sovittaa noihin kategorioihin.
Yövartijayhteiskuntaa olen muuten pohdiskellut tässä blogissa aiemmin, otsikolla Millainen olisi minarkistinen Suomi? Lyhyesti: täystyöllisyys (jokainen työtä haluava työkykyinen saisi töitä), paremmat palvelut, terveemmät ihmiset, vähemmän hukkaa ja saastetta, tiiviimpi yhteisöllisyys, vähemmän mielenterveysongelmia, enemmän turvallisuutta, enemmän vapautta, jne.
Venäjä ei ole minimivaltio.
4 Pasi J. Matilaiselle:
Kirjoituksesi on mielenkiintoinen ja hyvä.
Mutta kysyisin miten sinä suhtaudut lastenhoitojärjestelyihin, siis silloin kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat töissä? Päiväkoti vai lapsen/lasten kotona hoitaminen?
Ja kannatatko yhteiskunnan järjestämää päivähoitoa?
Pasi J. Matilaiselle:
Tarkoitin siis blogikirjoitustasi, tuli epähuomisosa laitettua tuo kommentti nro 4 vaikka sitä ei olisi pitänyt laittaa...
Annaleena (#5), kiitoksia.
Päivähoitokysymykseen suhtaudun siten, että sekin asia kuuluu mielestäni yksin vanhempien ratkaistavaksi. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja tuet vääristävät tilannetta, vanhemmat tekisivät erilaisia päätöksiä ilman niitä.
Yhteiskunnan järjestämässä päivähoidossa (kuten muissakin yhteiskunnan palveluissa) on erotettava kaksi asiaa: palvelun kustantaminen verovaroista ja palvelun tuottaminen.
Nykyään on täysin väärin olettaa, että jotain palvelua (kuten päivähoitoa) ei tuotettaisi, jos yhteiskunta ei sitä tuottaisi. Yritysmaailma on myös opettanut, että monialaiset organisaatiot ovat hyvin harvoin tehokkaita, joten jokaisen organisaation kannattaa keskittyä ydinosaamiseensa ja ulkoistaa muut osansa.
Jos sitten oletetaan, että yhteiskunnan ydinosaaminen liittyy enemmän yhteiseen päätöksentekoon kuin päivähoitopalvelujen käytännön asioihin, niin pelkästään näistä lähtökohdista päästään siihen, että yhteiskunnan ei pitäisi toimia päivähoitopalveluiden (ja muiden vastaavien palvelujen) tuottajana.
Tämä johtopäätös ei sulje pois yhteiskunnan osallistumista kyseisten palvelujen kustantamiseen. Toisin sanoen ko. palvelut voitaisiin kustantaa verovaroista, vaikka ne olisivatkin yksityisten yritysten (esim. perhepäivähoitaja voisi olla yksityisyrittäjä) tuottamia.
Mietitäänpäs sitten sitä kustannuspuolta. Päivähoitopalveluthan rahoitetaan osittain palvelumaksuilla (eli vanhemmat maksavat kuukausittain maksua, joka riippuu heidän tuloistaan) ja suuremmalta osin verovaroista. Verovarat tulevat kaikilta kansalaisilta. Tässä tapauksessa veronmaksajat voidaan jakaa kahteen ryhmään, eli sellaisiin, jotka itse ovat päivähoitoikäisten vanhempia ja sellaisiin, jotka eivät ole.
Ensimmäisen ryhmän kohdalla kyse on rahan kierrättämisestä valtion kautta heille itselleen, eli he tukevat itse itseään eli maksavat veroina palveluista, joita itse saavat. Yksinkertaisempi, tehokkaampi ja paremmin kohdistuva ratkaisu heidän kohdallaan olisi se, että he maksaisivat kyseiset rahat itse suoraan palveluntuottajille. Jäisi välistä pois byrokratiankin kustannukset.
Toinen ryhmä on sekalaisempi. Siihen kuuluu mm. sellaisia, jotka ovat aiemmin olleet päivähoitopalvelujen asiakkaita, toisia, jotka tulevat myöhemmin olemaan asiakkaita, ja kolmansia, jotka eivät ikinä saa tai hanki lapsia, joten eivät myös ole ko. palveluiden asiakaskunnassa. Yhteistä tähän ryhmään kuuluville on se, että he kaikki maksavat veroissa palveluista, joita he eivät itse saa.
Toki, osa heistä on ollut tai tulee olemaan myös saamapuolella, mutta hyvin harva heistä jää pysyvästi nettosaajaksi, veroja kun maksetaan helposti jopa 40 vuotta, mutta päivähoitopalveluja käytetään harvoin pidempään kuin viidestä kymmeneen vuotta, jos sitäkään. Osa heistä (sekä tarkoituksella että vastentahtoisesti lapsettomat ja muuten päivähoitopalveluja käyttämättömät) puolestaan ovat koko ikänsä maksupuolella.
Joka tapauksessa, vaikka osa tai jopa kaikki kakkosryhmästä maksaisivatkin päivähoitoveronsa mielellään, nykykäytäntö ei kysy heidän mielipidettään, vaan pistää aseen heidän ohimolleen ja ottaa rahat hyvään tarkoitukseen väkisin. Yhteiskunnalla ei voi olla sellaista oikeutta, koska yhdelläkään yhteiskunnan yksittäisellä jäsenellä ei ole sellaista oikeutta.
Millään ryhmällä ei voi olla enempää oikeuksia kuin sen jäsenillä. Jos joku yksittäinen henkilö tekee tuollaista, sitä kutsutaan rikollisuudeksi. Jos joku ryhmä tekee tuollaista, sitä kutsutaan järjestäytyneeksi rikollisuudeksi.
Ei, en kannata yhteiskunnan järjestämää -- en sen tuottamaa enkä kustantamaa -- päivähoitoa.
Nykyisessä järjestelmässä ja nykyisessä elämäntilanteessa toki on niin, että oma kolmevuotiaamme on päivähoidossa kunnallisella perhepäivähoitajalla, joskin sattuneesta syystä enää lokakuun loppuun asti. Perhepäivähoitajamme on mukava ja ammattitaitoinen, ja mielelläni näkisin, että hän saisi tärkeästä työstään parempaa reaalituloa. Ei kuitenkaan verotuksen vaan markkinaprosessien kautta.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 7 kommenttia