Vastuun ulkoistaminen yhteiskunnalle on tuhonnut lähimmäisenrakkauden
Suomalainen yhteiskunta on sairas. Sadat tuhannet, elleivät jopa miljoonat, kansalaiset kärsivät jonkin asteisesta henkisestä pahoinvoinnista tai jopa mielenterveysongelmista. Elämä kohtelee kurjasti, mikään ei onnistu, ei ole ystäviä, olo on irrallinen ja syrjäytynyt, ja niin edelleen. Ongelmat kasautuvat, kunnes pato murtuu ja paha olo tulee ulos tavalla tai toisella. Liian usein seuraa murhenäytelmä.
Syitä asialle on varmasti lukemattomia, mutta mielestäni yksi merkittävä tekijä on jätetty täysin huomiotta. Tai ei oikeastaan, vaan sitä itse asiassa tarjotaan ratkaisuna ongelmaan.
Suomessa on valtion ja kuntien järjestämä turvaverkko. Jos jollakulla menee huonosti, hän saa - ainakin teoriassa - apua ainakin kyseisestä turvaverkosta. Järjestelmää pidetään niin tärkeänä kansalaisten hyvinvoinnille, että aina kun jonkun paha olo manifestoituu sillä kauheimmalla tavalla, poliitikot vaativat kilpaa lisää resursseja (verovaroja) turvaverkkoon. Sama vaatimus esitetään, kun uudet tutkimukset osoittavat kansalaisten hädän jälleen kerran kasvaneen ja lisääntyneen.
Ulkopuolinen tarkkailija saattaisi kuitenkin huomata, että mikään lisäpanostus turvaverkkoon ei ole vähentänyt kansalaisten pahoinvointia. Päinvastoin, ongelmat ovat lisääntyneet jatkuvasti. Voisiko ongelmiin olla jotain muita ratkaisuja? Hoitaako turvaverkko ongelmien oikeita syitä, vain niiden oireita vai voisiko turvaverkko jollain tavoin jopa edesauttaa ongelmien syntymistä?
Minä en tiedä, mutta epäilen, että nykyinen lähestymistapa ei ole oikea, vaan pikemminkin täysin väärä.
Ennen julkisen turvaverkon luomista ihmisten ongelmat hoidettiin lähiyhteisöissä. Suhteet perheenjäseniin, sukulaisiin, ystäviin, tuttaviin, naapureihin ja jopa kyläläisiin olivat sen verran nykyistä vankemmat, että he muodostivat jokaiselle oman yksityisen ja kestävän turvaverkon. Turvaverkosta on kuitenkin haluttu tehdä julkinen, jotta se olisi kaikille yhtäläinen ja tasapuolinen. Olisihan se kovin epä(sosiali)demokraattista, jos yksillä olisi parempi turvaverkko kuin toisilla, ja kolmannet joutuisivat jopa - hui kauhistus! - turvautumaan hyväntekeväisyyteen.
Julkisella turvaverkolla on kuitenkin sellainen ennakoimaton ja epätoivottu, joskin luonnollinen seuraus, että myös vastuu lähimmäisistä on vaivihkaa siirtynyt yhteiskunnalle. Kun naapurin huomataan painivan ongelmiensa kanssa, enää ei kysytä mikä hätänä ja kuinka voitaisiin olla avuksi, vaan käännetään katse muualle ja ajatellaan, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Moni ei ole enää kiinnostunut edes ystäviensä tai sukulaistensakaan hädästä, vaan yrittää olla ajattelematta asiaa ja toivoo asioiden järjestyvän, kyllähän yhteiskuntakin tarjoaa apua.
Yhteiskunnan apu kuitenkin on mitä on. Hyvässä lykyssä pahoinvoiva pääsee terapiaan puolen vuoden jonotuksen jälkeen tai keksii itse keinon pärjätä omillaan. Jonossa voi kestää kauemminkin. Hoitosuhteen sijasta käteen saatetaan kuitenkin lyödä vain psyykelääkkeitä ja lupaus palata asiaan, jos napit eivät auta. Pahimmassa tapauksessa sivullisiinkin sattuu.
Se on surullista, varsinkin jos varhaisessa vaiheessa sekin olisi riittänyt, että joku olisi kuunnellut, jutellut, halannut, välittänyt... Mutta ei, yhteiskunta on ottanut sen omaksi tehtäväkseen ja opettanut kaikille, että niin sen tulee ollakin.
Saanen olla eri mieltä. Minusta holhoaminen ja hyysääminen eivät ole yhteiskunnan tehtäviä. Aikuiset ihmiset eivät tarvitse yhteiskuntaa ottoäidikseen. Aikuisten ihmisten pitää osata ja voida tukeutua lähimmäisiinsä, tai jos heistä tai heitä ei siihen ole, niin sitten on uskallettava tukeutua yksityisen tai kolmannen sektorin apuun. Yhteiskunnan tukiverkko vain passivoi ihmisiä ja synnyttää lisää ongelmia.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ehkä hieman provoillen, mutta toisenlailla ajatellen?
"Minä ja markkinavoimat – Yksilö, kulttuuri ja yhteiskunta uusliberalismin aikakaudella
Ihminen on
ihmiselle susi
Mutta Liisa Steinby ja Jussi Ojajärvi lisäävät Margaret Thatcheria lainaten, että markkinat muuttavat myös ihmiskäsitystä ja niiden tavoitteena onkin tunkeutua sydämeen ja sieluun. Tasa-arvon sijaan uusliberalismi korostaa yksilön oikeutta ja velvollisuutta käydä kilpailua toisia ihmisiä vastaan.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/09/mit-vapaaksi-pstetty-kapitalismi-...
"Yhteisöllisyys - sana vain
Yhteisöllisyys on kriisitilanteiden ja juhlapuheiden sanastoa. Arjen päätöksissä sanat ja teot eivät kohtaa, koska markkinat ja kilpailukyky eivät tarvitse yhteisöllisyyttä yhtään mihinkään. Markkinat päinvastoin pirstovat yhteisöjä, jos pääoman tuotto sitä vaatii. Ja hallitus levittelee käsiään. Ei markkinamekanismiin voi puuttua. Yhteisöllisyyteen kyllä voi. "
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/09/yhteisllisyys-sana-vain.html
Luin juuri Päivilipposen kirjoituksen "Kadonneet lapset" Missä mielestäni mennään aivan väärään suuntaan.
http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/11/kadonneet-lapset/
Päivi Lipponen:
"Valtuuston tehtävä on päättää vastuullinen virasto, näitä nuoria varten".
Joku viisas on sanonut:
”Byrokratia kasvaa täyttääkseen kasvavan byrokratian tarpeet”
Pii, olen samaa mieltä tuosta Lipposen kirjoituksesta. Pelottavaa. Vähän samalta kuulosti äskettäin eräässä vaalipaneelissa täällä Jyväskylässä, kun vieressäni istuneelta Kokoomuksen edustajalta hieman lipsahti puhuttaessa perustettavasta superlautakunnasta: "Lautakunnissa päätetään ihmisten tarpeista." No, sain siitä onneksi hyvän tarttumakohdan ja aikaiseksi koko tilaisuuden suurimman naurunremakan. :)
Mainitsemasi viisas oli epäilemättä oikeassa.
Jotenkin tuntuu että asioista ei oikeasti puhuta ja tuoreet ajatukset häviävät tähän valtavaan koneistoon missä määrää vain raha ja valtakuviot!
Niinhän ne tahtovat hävitä, mutta silti pitää vain jaksaa yrittää. Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan.
Minusta sinulla on kuitenkin puurota ja vellit, syyt ja seuraukset aivan sekaisin. Yhteisöllisyyden puute ja lähimmäisten tuen puute on vakavaa ongelmaa. Sen paikkamiseen joudutaan turvautumaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnan turvaverkkoon. Tätä turvaverkkoa ei ole kuitenkaan perimmäisillä tarkoituksillaan rakennettu nimenoman tätä varten vaan sitä varten että turvaudettaisiin että Suomessa kaikille olisi tarjottava inhimillistä elämää.
Mitä tapahtuu Suomessa? Kaikilla on kiire, kaikki tavoittelevat uraa, ihmisen arvo on kiinni menestyksestään, kaikkien pitää suorittaa, kaikkien pitää olla tuottavia, juoksetaan kilpailua. Mitä tästä seuraa jollei ajan ja välittämisen puutetta läheisiä kohtaan.
Markkinatalouden ja kilpailuajattelun osuus tästä ei ole se kaikkein pienin. Onneksi on sitten turvaverkkoa olemassa niille jotka putoavat tehokkuuden pyörästä.
Ongelmaan pitää puuttua muttei purkaamall turvaverkkoa vaan puuttumalla syihin.
Olet aivan oikeassa. Suomessa ongelma ei ole julkisen sektorin pienuus vaan sen suuruus. Julkisten palvelujen kysyntä on käytännössä rajaton. Mikään turvaverkko ei ole tarpeeksi kattava, kun aatemaailma on tarpeeksi punainen.
Aikuisten terveiden ihmisten on opittava ottamaan enemmän vastuuta itsestään ja lähimmäsistään.
Kangas, siinä mielessä olen samaa mieltä kanssasi, että yksilökeskeinen kulttuuri on varmaankin yhtenä syynä johtanut nykytilanteeseen. Se ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman julkisen turvaverkon rakentamista, koska silloin ihmiset eivät olisi voineet lakata välittämästä läheisistään.
Jos ajatellaan vaikkapa Maslow'n tarvehierarkiaa, niin henkilökohtainen ura ja menestys tulevat epäilemättä vasta melko korkealla pyramidissa. Pyramidin perustusten ulkoistaminen yhteiskunnalle on antanut ihmisille valheellisen mahdollisuuden unohtaa perusasiat ja keskittyä urahakuisuuteen.
Turvaverkon purkaminen olisi epäilemättä erittäin vaikeaa ja aiheuttaisi varmasti omia ongelmiaan. Silti uskon sen olevan kestävämpi ratkaisu, kuin nykyinen heikoilla kantimilla oleva yhteiskunnan turvaverkko, joka ei selvästikään edes kunnolla toimi. Kolmannen sektorin rooli olisi muutoksessa ensiarvoisen tärkeä.
Visitor, Kangas: Minä olen aina ihmetellyt, miten mainitsemiinne kieltämättä epämiellyttäviin ominaisuuksiin voidaan aina liittää "vapaa markkinatalous"? Ensinnäkin, meillä Suomessa on kaikkea muuta kuin vapaa markkinatalous. Valtion monopoleja löytyy vaikka miten paljon ja moni muukin liiketoiminta on hyvin tarkoin säädeltyä. Silti ongelmia tuntuu riittävän ja ne vaikuttavat aina vain pahenevan.
Kai Hirvasnoro kirjoitti (nimimerkin "Visitor" viittaama blogikirjoitus) "Kukaan ei tosin myönnä olevansa ”markkinavoima.”" Minusta tämä lause tekee tyhjäksi sen, että puhuttaessa vastuusta, lähimmäisenrakkaudesta tai tasa-arvosta viitattaisiin "markkinavoimiin". Nuo asiat ovat ihmisten ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä. Miten niistä keskustelua voidaan liittää johonkin täysin abstraktiin käsitteeseen? Puhumattakaan siitä, että tuota abstraktia käsitettä vielä syytettäisiin jostakin.
Hirvasnoro jatkaa: "Se on vain luonnonlain kaltainen välttämättömyys, jolle kaikkien on alistuttava." Tässä hän osuu asian ytimeen. Missään ei ole ollut niin puhdasta markkinataloutta kuin Neuvostoliiton ja sen sosialististen satelliittivaltioiden mustan pörssin kaupassa. Markkinavoima todellakin on ennen kaikkea luonnonlaki.
Pasi avasi tärkeän keskustelun inhimillisyydestä ja perusarvoista. On hienoa, että siihen saadaan mahdollisimman paljon näkökulmia ja mielipiteitä, mutta miksi tähänkin keskusteluun on pakko tuoda se iänikuinen "markkinatalous on paha" -hokema?
Mielestäni kommentit, jossa vain kehutaan toisia kommentteja, ovat melko turhia, mutta nyt on sellainen tehtävä: Jani, hyvä kommentti! Ei lisättävää. :)
Jälleen hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä etten tarvitse uutta äitiä valtiosta tultuani täysi-ikäiseksi.
Mitä tulee Visitorin kommenttiin "Ihminen on ihmiselle susi", niin voisin lisätä että pahoinvoiva ihminen on ihmiselle susi. Sillä nimenomaan hyvin voivat ihmiset haluavat ja jaksavat auttaa lähimmäistään. Mielestäni ihmiset voivat parhaiten kun saavat vapaasti tavoitella omaa onneaan, tietenkään vahingoittamatta muita!
"Markkinavoima todellakin on ennen kaikkea luonnonlaki."
Aikanaan kapitalismi (ja markkinavoimat) kesytettiin demokratialla, jatkossa asia etenee päinvastoin, demokratia väistyy kapitalismin ilkeämpien muotojen tieltä. (Hans-Peter Martin ja Harald Schumann, Der Spiegel).
Eli rajoitamaton kapitalismi tulee rajoittamaan tulevienkin kuntapäättäjien mahdollisuuksia ja toimia kuntalaisten etujen ajamisessa, sen vaihtoehtona olisi markkinatalous ja demokratia, niillä vain ei taida olla nykyaikana todellisia mahdollisuuksia.
"Minä olen aina ihmetellyt, miten mainitsemiinne kieltämättä epämiellyttäviin ominaisuuksiin voidaan aina liittää ”vapaa markkinatalous”?"
Korten koittaa selventää asiaa:
"On rankka väite syyttää yhtiöitä ja vapaata kauppaa lähes kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta..."
http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/korten.html
"Pasi avasi tärkeän keskustelun inhimillisyydestä ja perusarvoista. On hienoa, että siihen saadaan mahdollisimman paljon näkökulmia ja mielipiteitä"
Totta, mielipide tämäkin:
"Kirjassa Ojapelto toteaa, että nyky-Suomessa lasten mielenterveys oireilee, työelämä jyrää perhe-elämän, työttömyyden todellinen taso on häivytetty tilastokikkailulla, investoinnit eivät luo työpaikkoja ja niin edelleen ja noin alkajaisiksi. Lisäksi kansa on jaettu kahtia, pääoma ottanut ylivallan ja demokratiakin on enää pitkälti vain näennäistä."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/10/ari-ojapelto-viikkolehden.html
Nimim. Ukkonoa sanoi aika hyvin, että "Sillä nimenomaan hyvin voivat ihmiset haluavat ja jaksavat auttaa lähimmäistään." Hyvinvointivaltio kuitenkin on hiljalleen ajettu alas ja ensin alettiin puhumaan hyvinvointiyhteiskunnasta ja alasajoa jatketaan edelleen, pala palalta, hyvinvoivat ihmiset vähenevät samaa tahtia, mikä sitten onkaan uusi nimi hyvinvointiyhteiskunnan jälkeen? Käytännössä kun ainoastaan pohjoismainen malli on todella purrut köyhyyteen, sen mallin purkaminen tuottaa Jenkkimallisen yhteiskunnan köyhine working poor työväestöineen. Saa nähdä, koska ensimmäiset slummikorttelit syntyvät maahan.
"Olen samaa mieltä etten tarvitse uutta äitiä valtiosta tultuani täysi-ikäiseksi."
Albert Einstein mietiskeli näitä jo 1949 ja kirjoitti havaintonsa näin:
"Olen nyt tullut siihen kohtaan, missä voin lyhyesti osoittaa, mikä mielestäni muodostaa aikamme kriisin olennaisen sisällön. Se koskee yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Yksilö on tullut tietoisemmaksi kuin koskaan riippuvuudestaan yhteiskuntaan. Mutta hän ei koe tätä riippuvuutta myönteisenä etuna, luonnollisena siteenä, suojelevana voimana, vaan pikemminkin uhkana luonnollisille oikeuksilleen, tai jopa taloudelliselle olemassaololleen. Lisäksi hänen asemansa yhteiskunnassa on sellainen, että hänen persoonallisuutensa itsekeskeiset piirteet jatkuvasti vahvistuvat kun taas hänen luonteeltaan heikommat yhteiskunnalliset pyrkimyksensä asteittain heikkenevät.
-Kapitalistisessa yhteiskunnassa nykyään vallalla oleva taloudellinen anarkia on mielestäni pahan todellinen lähde..
-Tätä yksilöiden rampauttamista pidän kapitalismin pahimpana syntinä. Koko kasvatusjärjestelmämme kärsii tästä synnistä. Opiskelijaan iskostetaan liioiteltu kilpailuasenne, häntä harjoitetaan palvomaan hankittua menestystä valmistautumisena tulevalle uralleen.. "
http://www.helsinki.fi/~eisaksso/einsteinsos.html
Oliko Albert näkijä vai muuten vaan viisas mies.
"siinä mielessä olen samaa mieltä kanssasi, että yksilökeskeinen kulttuuri on varmaankin yhtenä syynä johtanut nykytilanteeseen."
Pasi teki hyvän avauksen, olen täsmälleen samaa mieltä.
Pasin avauksesta kuitenkin puuttui toinen merkittävä syy lähimmäisenrakkauden poistumiseen, nimittäin rahajärjestelmä.
Se on selitetty Bernard Lietarin kirjassa "The Future of Money", josta lainattu esim. tänne: http://www.voterbomb.com/2008/node/32
Tiivistetysti voidaan sanoa, että pankkiiri lainaa ihmisille tyhjästä tehtyä 'pääomaa', joka ihmisten pitää maksaa korkojen kera takaisin. Mistään ei kuitenkaan tule rahaa korkojen maksamiseen, joten ihmisten pitää taistella toisiaan vastaan saadakseen omat velkansa maksettua. Tämä johtaa siihen, että vaikka miten hyvin hoitaisi asiansa, niin joidenkin on pakko mennä vararikkoon, että toiset voisivat maksaa velkansa pois.
Kun väestö kasvaa, ja peliin tulee lisää ihmisiä, homma näyttää vähän aikaa toimivan ja loiset rikastuu. Kuitenkin naru tulee jossain vaiheessa vetävän käteen. Ollaan aika lähellä sitä hetkeä.
Nykyinen rahajärjestelmä siis tuhoaa lähimmäisenrakkautta ihan yhtä lailla kuin 'hyvinvointivaltio'. Sen lisäksi, että vastuu on poistettu, on myös viety todelliset vaikuttamismahdollisuudet verotuksella ja inflaatiolla.
Yhteiskunnalla, siis meillä kaikilla, on vastuu heikompiosaisista. Mutta vastuu on henkilökohtainen, sitä ei pidä siirtää valtiolle.
Hyvinvointivaltion alas-ajaajat ovat hyvinvointivaltion kasvatteja mutta eivät ymmärrä arvostaa sen mahdollisuuden mitä tämän on heille annettu. Ei haluta myöskän lukea historiaa toteakseen että Pohjoismaissa käytiin aikoinaan ainutlaatuinen kehitystie muiden maiden samanaikaan taistellen joko-tai puolesta. Miksi Pohjosmaat pienuutensa huolimatta kuuluvat länsimaiden parhaiten voivien joukkoon, jos ottaa huomioon sekä BNP, turvallisuutta ja köyhien osaa väestöstä? Miksi mallia on pidetty melko ainutlaatuisena ja ihmeellisen onnistuneena?
Onko tämä tämänpäivän hyvin päärjäävälle itsestäänselvyys, jonka olemassaolo ei ymmärretä kunnioitaa ja vaalia. mihin haluataan maamme ajaa. Miksi nurmikko on aina vihreämpää aidan toisella puolella?
Naisten mahdollisuus osallistua työelämään ( hyvä asia ) on valitettavasti johtanut siihen, että äitiys on katoamassa. Yhdeksän kuukauden tai edes kolmen vuoden täysäitiys ei riitä. Osa-aikavanhemmuus etäännyttää äidit lapsistaan ja lapset äidistään. (on tutkimuksia aiheesta) Laatuaikaa ei vanhemmuudessa ole olemassakaan.
Samasta syystä, siis naisten mahdollisuudesta ansaita omaa rahaa ( edelleen hyvä asia) , ja siitä seuranneesta riippumattomuudesta, on seurannut yksinhuoltajuus-/uusioperhebuumi. Väitän että: juuri koskaan ei juuri kuukaan pysty rakastamaan toisen lasta niin kuin omaansa. Kotona mallista opittava, vanhemmilta saatava, pyytetön rakkaus, hoiva ja palvelu on kehittyvän lähimmäisenrakkauden peruspilari. Sitä ei parhaalla tahdollaankaan voi hoitotäti korvata.
Perheen (parisuhteen peruskurssi pakolliseksi?) ja äitiyden arvostuksen ( rahallinen tuki?) nostaminen on helpoin keino ylös tästä kansan kasvavan ahdistuksen suosta. Valitetavasti (?) se voi tapahtua vain talouskasvun kustannuksella.
Toinen juttu on sitten ihmisen tarve olla hyödyksi. Kun tämä tarve jää tyydyttämättä pienestä pitäen (" menes nyt siitä häiritsemästä"-tyyliin) voi seurauksena toistuvien pettymyten jälkeen olla täydellinen välinpitämättömyys ja ko. tarpeen kieltäminen.
Yhteiskunta heijastaa suoraan sen pienten partikkelien eli perheiden tilaa. Jos perhe voi hyvin, yhteiskuntakin voi hyvin. Yhteiskunta ei voi koskaan koravata perhettä!
Isä, äiti ja lapset = perhe. Pidetään siitä kiinni!
Sodan jälkeen vasemmistokukkahattutädit yrittivät korvata kolmannen sektorin valtiolla ja ilkkuivat näille, että teitä ei enää tarvita, valtio hoitaa nämä hommat. Näin kuihdutettiin kolmas sektori Suomesta muttei valtio sen hommia hyvin hoida, päinvastoin. Ongelmaa sitten korjattiin kaatamalla lisää rahaa näihin valtion menoihin, mutta nyt sitä on lisätty jo varmaan kymmenkertaisesti, mutta mikään summa ei saa valtiollista toimintaa tehokkaaksi tai hyväksi kuin korkeintaan tilapäisesti paikoin.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 16 kommenttia