Tervemenoa, Tuija Brax!
Usarin mukaan Effi kritisoi Tuija Braxia ja Vasemmistonuoret vaatii hänen eroaan sähköisen äänestyksen virheiden vuoksi. Nykyisenä Effin jäsenenä ja entisenä VaNun hangaroundina voin täysin yhtyä molempiin lausuntoihin. Mielestäni Braxin eroamiselle tai eroamaan pakottamiselle on toinenkin syy, joka on vähintään yhtä tärkeä kuin vaalijärjestelmä.
Oikeusministeri Tuija Brax on kovaa vauhtia nousemassa valtakunnan kovimmaksi sananvapauden viholliseksi. Ylen mukaan Brax esittää uusien kunnanvaltuustojen puheenjohtajille koulutusta, jotta he oppivat "sensuroimaan kaikkia vähemmistöjä parjaavat puheet." Braxin mukaan "nyt aloitettavan kaltaista koulutusta on toivottu jo pitkään."
Onko siis vain sattumaa, että "vihapuheisiin" aletaan varautua juuri nyt, kun Perussuomalaiset löivät kunnolla läpi? Vaadin, että Brax esittää todisteet siitä, että tällaista koulutusta on toivottu jo pitkään.
Koulutuksen järjestämisen syyt ovat kuitenkin lopulta vain sivuseikka. Keskeisempää on itse asia. Ylen uutisessa sekoitetaan iloisesti maahanmuuttovastaisuus ja maahanmuuttajavastaisuus. Jälkimmäistä Brax sanoo "ajankohtaisimmaksi ongelmaksi," ja se voi olla luokiteltavissa vihapuheeksi, mutta ensinmainittu on silti se asia, josta ei saisi kunnanvaltuustoissa(kaan) puhua, vaikka maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuva kritiikki ei millään tavoin voi olla vihapuhetta.
Brax yrittää rajoittaa poliittista keskustelua itselleen tärkeistä aiheista. Jos kielikuva sallitaan, tämä näyttää siltä, että oikeusministerimme yrittää käyttää nyt Suomen perustuslakia vessapaperinaan. Tämä ei ole oikeusministerille sopivaa toimintaa. Brax joutaa mennä.
(Asiasta kirjoittavat osuvasti ainakin Pikkupoika, Vasarahammer ja Lotta Roti. Sähköisestä äänestyksestä painavat sanat laukoo Markus Jansson. Lisäys: Henry lainaa Jussin vieraskirjaa. Lisäys #2: Asiaa kommentoi erihienosti Octavius.)
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Uskomatonta tosiaan tämä nykySuomen lain noudattamiskäytäntö, vai onko sellaista...
Korkein oikeus sallii lasten silpomisen vastoin perustuslakia ja lastenoikeuslakia ja ihmisoikeuslakia.
Myös korkeimman oikeuden viime päätös siitä, että toistuva ja myönnetty uhkaavilla tekstiviestillä häiriköiminen ei ole häiritsemistä, koska tekstiviestistä saatava merkkiääni ei ole puhelusta saatavaan merkkiääneen verrattuna niin suuri....
Sanat eivät riitä kuvailemaan rikkomusten uhriksi joutuneiden tunteita. Kuinka avuton on se tunne, että laista lukemasi teksti, ei koskekaan sinua ja lähimmäisiäsi, vain siksi, että joku tuomari päättää niin.
Mutta puheenaiheestasi, tästä "puheiden sensuroimisesta"... Vetää sanattomaksi, tämäkin yritys. Miksi asioista ei saisi puhua niiden omilla nimillään? Jos on epäkohtia, niin miksi niistä ei saisi puhua. On aivan eri asia sitten jos aletaan nimitellä ja haukkua toisia, tätä tapahtunee jo nykyisissäkin valtuustoissa, miksi siihen ei sitten ole aikaisemmin puututttu?
On se merkillistä, että vihreä ministeri ja ihmisoikeusaktivisti vaatii valtuustojen puheenjohtajia sensuroimaan edustajien puheita.Niin sanotulle suvaitsevaistolle alkaa tulla hätä ja heidän todellinen suvaitsevaisuus punnitaan näiden vaalien jälkeen, kun maahanmuuttoon liittyvät kipukohdat tulee väistämättä puheeksi. Vaihtoehtoja on vain kaksi. Joko suvaitsevaisto oikeasti alkaa kuunnella maahanmuuttopoliktiikkaan kriittisesti suhtautuvia tai sitten suitsivat pakolla ja lainsäädännöllä keskustelua mieleiseensä suuntaan. Braxin ehdotukset viittaavat jälkimmäiseen.
Suvaitsevaisto ei ole vielä valmis avoimeen ja aitoon dialogiseen keskusteluun. Pelastukseksi ahdinkoon tarjotaan siis pakkokeinoja.
"Suvaitsevaisto ei ole vielä valmis avoimeen ja aitoon dialogiseen keskusteluun."
Tämä "suvaitsevaisto" ei koskaan tulekkaan olemaan valmis avoimeen ja aitoon keskusteluun.
Nämä ex-stalinistit, heidän jälkeläisensä ja seuraajansa ovat pahimpia ajatuspoliiseja ja totalitarismin kannattajia saadakseen sillä tavoin ideologiansa tungettua kansan kurkusta alas!
Samanlaista oli 1970-luvulla, kun meikäinteligentsija vallankumousta suunnitteli ja neukkulaa ihannoi.
Onneksi eivät onnistuneet, mutta mitä sitten tekevät, kun tämäkin vouhotus huomataan täysin ääliömäiseksi?
Kohauttavat olkapäätään ja kuittaavat suurinpiirtein, ettei me tajuttu, kun oltiin niin nuoria ja innokkaita.
Niinhän moni stallari on omat mölliytensä perustellut.
Tätä mamujuttua kuitenkaan ei saa pyyhkäistyä pois pelkällä olankohautuksella, vaikka kaduttaisikin se nuoruuden idealismi ja yltiöinnokkuus!
Nyt ko. porukalla on työn alla Suomen saattaminen kuralle ikuisesti elätettävillä mamuilla!
En vaan jaksa ymmärtää, mitä he sitten tekevät, kun ja jos ovat päässeet päämääräänsä.
Sitä myös ihmettelen, että eivätkö he todellakaan ole huolissaan mahdollisista lapsistaankaan ja heidän tulevaisuudesta maassa, jossa huotosuhde on pahasti p-lään!
Sähköisestä vaalista ja Braxista myös omassa vaaliblogissani: http://anttivesala.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/29/yhteenvetoa-ja-jalkipy...
Moka mikä moka, huonosta ohjeistuksesta johtuva (ei Braxin vika).
Ja ylilyönti mikä ylilyönti. Siis tämä valtuutopuheenjohtajien "koulutus". Mutta tuskin sitä Brax keksi, kyllä takana lienee mm. Supo seurantoineen. Luulen myös, että hallituksen hiljainen siunaus. Itse asiaan en ota kantaa muuten kuin että lakeja pitää tottakai noudattaa. Niinhän Soinikin sanoi. Ja jatkoi, että asioista pitää voida keskustella. Niin pitääkin voida, mutta asiallisesti.
Niin Braxin kaikkia lausuntoja en ole seurannut. Tuntuu todella oudolta, etteikö tässä ole uusintavaalien paikka.
Jos eläisimme aidossa demokratiassa, Braxin ero olisi ilmiselvä. Oikeusministerinä toimiva henkilöllä pitäisi olla edes alkeellinen käsitys, mitä tarkoittaa sanan- ja mielipiteen vapaus. Samoin Braxin puheenvuoro täyttää mielestäni julkisen herjauksen tunnusmerkit. Lainsäädäntöä johtavalla henkilöllä pitäisi olla järkeä ja tajua sen suhteen, mitä julkisuudessa suustaan päästää. Tässäkö ovat valtakunnan parhaat voimat?
Kiitos kirjoittajalle puolueettomasta ja oikeudenmukaisesta kirjoituksesta. Kuulun nimenomaan tähän parjattuun Perussuomalaiset- puolueeseen, enkä missään pauksessa vastusta maahanmuuttoa, enkä maahanmuuttajia. Enkä TODELLAKAAN ole rasisti. Mutta olen sitä mieltä, että maahanmuutto asiasta saa olla kritisoiviakin mielipiteitä, kunhan se ei mene rasismin puolelle.
Vielä kerran kiitokset hyvästä tekstistä. Kaltaisiasi ihmisiä tarvittaisiin valtuustoon ja eduskuntaan sananvapauden puolustajiksi. Taidankin vaihtaa puoluetta. :)
Ksenomaanikoilla on todellakin hätä kädessä kun jo perustuslain takaamaa sananvapautta ollan poistamassa vaaleissa valituilta kunnanvaltuutetuilta.
Mutta tuokin vouhotus sataa kyllä seuraavissakin vaaleissa jälleen kerran Perussuomalaisten laareihin..
Suvaitsevaisuusvouhotus on jo ajat sitten ohittanut kaiken sen mitä Pahkasika-lehti paridioi, ja meno näyttää vain kiihtyvän. On varmaankin eräänlainen äärisuvainnan loppukliimaksi?
Ei kai Brax ole muuta vaatinut kuin sitä, ettei saa käyttää epäasiallista kieltä maahanmuuttajista, esim. sanoa neekereiksi?
Eihän eduskunnassakaan saa käyttää esim. sanaa alatyylistä kieltä?
Nyt käyvät tunteet aika kuumina... Mutta tulipa jälleen todistetuksi demokratian hienouksia: ministeriksi voi päästä ihan kuka tahansa!

Kommentoi 13 kommenttia