*

Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Tulipas kliseinen otsikko. Mutta kun puhutaan sosiaaliturvasta, kyseinen sananlasku osuu juurikin nappiin. Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani, että vapaa maahanmuutto ei ole varsinaisesti ongelma, vaan julkinen sosiaaliturva, joka kaiken muun pahan ohella ruokkii elintasopakolaisuutta ja sen lieveilmiöitä. Mutta kuinka sosiaaliturva voi sellaiseen johtaa, eikös se ole vain turvaverkko hätää kärsiville, jonka moraalisesta ihanuudesta ei voida edes keskustella? Ei se ole, ja pitäisi keskustella.

Tavalliset kansalaiset ymmärtävät kyllä hyvin, että julkiset tuet lisäävät tuettavan asian tarjontaa. He ymmärtävät myös, että tukirahojen täytyy tulla jostain muualta. Väännän silti seuraavaksi tämän rautalangasta, koska tämän blogipalvelun lukijoihin lukeutuu paljon poliitikkoja ja sellaisiksi pyrkiviä, joiden ymmärrys näiden asioiden suhteen tuntuu olevan huomattavasti keskimääräistä heikompi.

Oletetaan, että yhteiskunta koostuu kymmenestä henkilöstä, jotka yhtä lukuunottamatta ovat kaikki tuottavassa työssä. Yhteiskunnassa vallitsee myös sosiaaliturvajärjestelmä, joka takaa työttömille toimeentulon työssä olevilta kerättyjen verovarojen turvin. Oletetaan, että jokainen työssäoleva saa 10 kolikkoa palkkaa, josta verotetaan puoli kolikkoa yhden työttömän tukemiseksi. Tällöin työtön saa 4,5 kolikkoa tukea ja työlliset saavat pitää 9,5 kolikkoa palkastaan. Haitta työllisille ei tunnu kovin kohtuuttomalta ja työtönkin pärjää jotenkin, vaikka elintaso ei olekaan työllisiin verrattava.

Sitten yhteiskunnan väkiluku kasvaa syystä tai toisesta yhdellä. Syynä voi olla vaikkapa syntyvyys tai maahanmuutto. Yhteiskunnan uusi jäsen ei myös syystä tai toisesta työllisty, vaan jää sosiaaliturvan varaan. Tällöin on kaksi vaihtoehtoa: korotetaan veroja tai leikataan etuja. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa sekä vanha työtön että uusi työtön saisivat 2,25 kolikkoa. Alkaa kuulostaa jo aika pieneltä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa taataan molemmille työttömille sama 4,5 kolikkoa, jolloin työllisten verot nousevat jo yhteen kolikkoon ja käteen jää yhdeksän kolikkoa. (Tietysti välimuotojakin voi olla, lisääntynyt julkinen meno voidaan kattaa esimerkiksi 50-50 veronkorotusten ja menoleikkausten välillä. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä tämän esimerkin kannalta.)

Työlliset tulevat edelleen hyvin toimeen ja työttömät jotenkin, joten järjestelmä vaikuttaa toimivan. Yhteiskunnan ulkopuolella, muissa yhteiskunnissa, on kuitenkin satoja henkilöitä, jotka ovat joko täysin tulottomia tai jotka saavat hankittua korkeintaan yhden tai kaksi kolikkoa tuloa. Kun he kuulevat, että tässä yhteiskunnassa työtönkin saa 4,5 kolikkoa tekemättä mitään, niin eikö heille vain synnykin houkutus muuttaa yhteiskuntaan? He voivat tulla hakemaan töitä, mutta niiden saannilla ei ole niin väliksi, kun joka tapauksessa tulot ja elintaso moninkertaistuvat.

Tällöin ei tarvitakaan kuin yhdeksän uutta työtöntä yhteiskuntaan, joko maahanmuuton tai väestön lisääntymisen kautta, kun työllisten ja työttömien tulot kohtaavat, olettaen että työttömien tukitasosta ei edelleenkään tingitä. Yhteiskunnassa on sitten siis 9 työllistä ja yksitoista (alkuperäinen, ensimmäinen uusi ja 9 uutta) työtöntä. Tällöin jokainen ansaitsee 4,5 kolikkoa, riippumatta siitä onko töissä vai ei. Eikö viimeistään tällöin -- ellei jo silloin, kun tulot ovat pudonneet 5-6 kolikkoon -- jokainen työllinen omalla tahollaan mieti, että kannattaako viettää päivät töissä, kun voisi hankkiutua työttömäksi ja saada samat (tai lähes samat) tulot sekä valtavasti vapaa-aikaa? Tällöin soppa on viimeistään valmis.

Toki on niin, että yhteiskunnan väkimäärän kasvaessa myös työt lisääntyvät. Kuitenkin jos työllisten määrä kasvaa hitaammin kuin työttömien, niin tuomiopäivän saapuminen kestää vain hieman kauemmin. Toisaalta, jos työllisten määrä kasvaa julkisella sektorilla, esimerkiksi byrokraateiksi hallinnoimaan kasvanutta väkimäärää tai opastamaan uusia työttömiä tukien hakemisessa, niin veronmaksajan ja siten koko yhteiskunnan kannalta tuomiopäivä saapuu vain nopeammin, sillä oletettavasti julkisella sektorilla maksetaan palkkaa enemmän kuin työttömälle korvauksia, jolloin tuottavaa työtä tekevien verotaakka kasvaa enemmän.

Todellisessa maailmassa kuva on tietysti paljon monimutkaisempi. Kannustinloukkuja on jo valtavasti, kaikkea työtä ei yksinkertaisesti kannata tehdä, koska tuilla pärjää paremmin tai ainakin lähes yhtä hyvin. Työehtosopimuksen omaavilla aloilla työntekijä ei voi hinnoitella työtään tessiä halvemmaksi, jolloin työllistyminen voi erityisesti kieli- ja/tai ammattitaidottoman kohdalla epäonnistua siitäkin syystä.

Hyvin pitkälle nämä asiat korjautuisivat itsestään, kun löydettäisiin rohkeus luopua julkisesta sosiaaliturvasta ja voitaisiin siten alentaa verotaakkaa merkittävästi. On huomattava, että julkisesta sosiaaliturvasta luopuminen ei todellakaan tarkoittaisi sosiaaliturvasta luopumista. Jokaisella ihmisellä on monia mahdollisuuksia saada apua yksityisesti vaikeissa tilanteissa.

Lähes kaikilla on perhettä ja sukulaisia, lähes kaikilla on ystäviä ja tuttavia, kaikilla on mahdollisuus säästää ja ottaa vapaaehtoisia vakuutuksia, kaikilla on mahdollisuus liittyä ammattiliittoon tai työttömyyskassaan, pankeista saa lainaa, kun hoitaa asiansa hyvin, ja viime kädessä kuka tahansa saa apua hyväntekeväisyysjärjestöiltä, seurakunnilta, pelastusarmeijalta, yms. Avun hankkiminen itse kannustaisi myös entistä kovemmin korjaamaan tilannettaan itse, sen sijaan että odottaisi vuosikausia tilanteen korjautumista itsekseen, kuten jotkut tekevät.

Suuri ongelma sosiaaliturvan rukkaamisen kannalta on lähinnä se, että jo niin valtava määrä ihmisiä on tavalla tai toisella riippuvaisia sosiaaliturvajärjestelmästä. Sosiaaliturvaa ei voida lopettaa kerralla, koska kaikki sen varassa elävät ihmiset eivät voisi samanaikaisesti löytää itse parannusta tilanteeseensa tai turvaa muualta. Tämä asia on erittäin tärkeä huomioida, sillä siinä vaiheessa kun sosiaaliturvajärjestelmä vääjäämättömästi romahtaa omaan mahdottomuuteensa, vieläkin useampi ihminen tulee olemaan siitä riippuvainen, ja silloin se romahtaa kerralla eikä hallitusti. Inhimillinen ratkaisu olisikin luopua julkisesta sosiaaliturvasta vähitellen, ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin helvetti pääsee irti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

R Puustinen

Kun olet erikoistunut kirjoittamaan näitä hyviä rautalankaväännöksiä karusta totuudesta, voisit joku kerta kirjoitella korkean verotuksen vääristävästä vaikutuksesta talouteen, mikä on mielestäni sosiaaliturvaakin pahempi ongelma.
Lyhyesti esimerkillä kuvattuna: Suomessa kannattaa työelämässä yritykselle erittäin tärkeän, vaikeasti korvattavan ja korkeapalkkaisen henkilön A jäädä pois työstä esimerkiksi rakentamaan omaa taloa johtuen karsean korkeasta veroprosentista. Tällöin rakennusmies B jää vaille työtä. Optimaalisessa tilanteessa, jossa välissä ei olisi A:n palkkaveroa ja B:n palkkaveroa, A palkkaisi B:n ja koko yhteiskunta hyötyisi verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Tämä veron aiheuttama vääristymä työn jakautumisessa sotkee todella pahasti talouden rakenteita ja vähentää merkittävästi kaikkien elintasoa. Tästä asiasta, sen selkeydestä ja kiistämättömyydestä huolimatta, puhutaan (tarkoituksella?) todella vähän.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Tuo on ihan totta, ja mainitsinkin siitä ohimennen edellisessä kirjoituksessa: "Toisaalta laajan sosiaaliturvan rahoittaminen nostaa verotuksen tarvetta, mikä puolestaan paitsi heikentää työnteon kannattavuutta varsinkin alemmissa tuloluokissa, myös heikentää työnantamisen kannattavuutta, kun pienempiä hommia ei kannata enää teettää muilla vaan tehdä itse." Pätee tietysti isompiinkin hommiin.

Täytyykin ottaa tuo jossain vaiheessa työn alle, siitä varmasti saisi ihan hyvän rautalangankin. :)

Tuomas Helin (nimimerkki)

Hei Pasi,

Näet ilmeisesti Suomen julkisen sosiaaliturvan tuovan mukanaan enemmän haittoja kuin hyötyjä. Olen kanssasi täysin eri mieltä. Varsinkin, kun:

A) Perustelet julkisen sosiaaliturvan ongelmia sillä, että jostakin ihmeen syystä sosiaaliturvaa tarvitsevien suhteellinen osuus kasvaisi tulevaisuudessa. Ja veroja maksavien osuus vähenisi. Mutta missään et perustele, minkä ihmeen takia tulevaisuudessa tällaiseen epätasapainoon päädyttäisiin! Siinä olet kyllä oikeassa, että tällöin sosiaaliturva ei nykyisillä tulonsiirroilla toimisi. Mutu-tietoon perustuvia rautalankamalleja on kyllä kiva pyöritellä, mutta niiden pohjan ja oletusten pitäisi kuitenkin perustua tähän todellisuuteen. Mm. 90-luvun laman aiheuttamasta työttömyydestä selvittiin, koska sosiaaliturvaetuuksia voidaan huonossa taloustilanteessa pienentää. Järjestelmän romuttaminen ei ollut silloinkaan tarpeen. Myös maahanmuuttopoliittisten kommenttien tulisi perustua faktatietoon, ei oletukseen että Suomeen yhtäkkiä virtaa satojen tuhansien lauma työttömiä ulkomaalaisia. Mutta kirjoituksesi käsittelee sosiaaliturvaa, pitäydyn siis siinä.

B) Yhteiskunnan perustarkoitus on luoda turvaa siihen kuuluville. Tästä syystä ihmiset ovat koko ihmiskunnan historian ajan hakeutuneet yhteisöihin ja mm. EY kauan ennen meitä on perustettu. Luomaan yhteiskuntarauhaa Eurooppaan. Meiltä Suomessa asuvilta nuorilta tämä usein unohtuu, koska pidämme turvallisuutta itsestäänselvyytenä. Emme ole koskaan nähneet muuta vaihtoehtoa. Siksi saatammekin virheellisesti kuvitella, että yhteiskunnan perimmäinen tarkoitus olisi tuottaa pääomaa kansakunnalle (BKT). Väärin. Pääoman tuottaminen on vain yksi keino ylläpitää tuota turvallisuutta ja muuta hyvinvointia. Se ei ole eikä saa olla itseisarvo. Siispä kerron, miltä BKT:ta johtotähtenä pitävässä uusliberaalissa yhteiskunnassa näyttää. Laitanpa vaikka kirjoituksen Chilen ihmeestä ensin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_ihme.

Kaikki näyttää BKT:ta tuijotettaessa hyvältä. Talous on noussut kohisten, kun julkisen sosiaaliturvan peikko ei ole päässyt rajoittamaan kasvua. Ja on myönnettävä, että Chile todellakin on yksi vauraimmista ja turvallisimmista Etelä-Amerikan maista. Mutta: Tilastot eivät kerro todellisuutta lukujen takana. Chilessä tuloerot ovat valtavat. Asuin vajaan puoli vuotta maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Valparaisossa. Asuin rikkaiden asuinalueella paikallisen perheen kanssa. Alueella, missä pihaportti pidettiin lukossa ja pihaa ympäröivä aita oli tehty siten, ettei siitä ihan hetkessä (ainakaan kivuttomasti) tultu yli. Kesällä sain kuitenkin kuulla kunniani, jos erehdyin jättämään talon etuoven kesäpäivänä hetkeksi auki käydessäni yläkerran huoneessani. Suomalainen nuori ei voinut ymmärtää, että kaduilla on ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat rahaa kipeästi jostakin ja voivat tulla sisälle varkaisiin - puukon kanssa tai ilman. Tämä tuntui naurettavalta, eihän hyvinvoivassa valtiossa tällaista tarvitse pelätä.
Todellisuus kuitenkin oli se, että kaupungin laidat olivat täynnä alueita, joihin minulla ei ollut menemistä. Varoiteltiin, että minut olisi ryöstetty siellä. Tuntuu myös hullulta ajatella, että kaupungin keskustassa saattoi kävellä isoilla valaistuilla kaduilla, mutta käveleminen 200 metriä sivummassa olisi riski. Näin kuitenkin kaikissa liberaalien talouksien suurkaupungeissa on asian laita. Taskuvarkaudet olivat lähinnä ongelma, mutta tunsin ihmisiä keneltä oli arvoesineet viety veitsellä uhaten.
Tapahtuuko tätä Suomessa? Asun Helsingin Sörnäisissä, mikä on kuulemma levottomimpia alueita Suomessa. Ja ei, ei todellakaan tapahdu. Voin ihan huoletta kävellä kaduilla melkein mihin aikaan tahansa. Väkivallanteot Suomessa tapahtuvat ryyppyremmien kesken - meitä muita ne eivät kosketa. Arvaatkin jo varmaan miksi.
Sosiaaliturva pienentää tuloeroja. Kenenkään ei tarvitse valita ryöstelyä keinoksi, kun rahat leipään (tai pulloon) saa sosiaaliturvan kautta. Sosiaaliturva siis on osaltaan ollut takaamassa meille tämän yltiöturvallisen yhteiskunnan, missä laput silmillä voimme elää. Vastaavaa ei missään jenkki-mallin liberalistisessa maassa tavata. Kyllä niissäkin maissa tuo yksityinen sosiaaliturva toimii, JOS on sattunut syntymään hyvinvoivaan sukuun. Köyhästä perheestä ei kuitenkaan päädytä opiskelu-uralle ja vaurauteen. Tuota perheeseen tukemistahan kolmansissa maissa taidetaan harrastaa ihan urakalla, mikä näkyy kyllä väestönkasvussa.

Siis miksi ihmeessä romuttaa tätä edistyksellistä systeemiä, joka ylläpitää turvallisuutta yhteisössämme? Kyllä, olen läheltä nähnyt miten liian hyvät sosiaalietuudet ajavat ihmisen ulos työelämästä. Systeemiä toki pitää hioa ja siitä pitää voida keskustella. Mutta ne ketkä eivät järjestelmästä pidä, voivat puolestani mennä niihin uusliberaaleihin maihin pienemmän veroprosentin perässä. Minulle kelpaavat pienet tuloerot, veronmaksu ja julkinen "vakuutus". Ja maa missä on hemmetin hyvä elää. Niin on kelvannut myös monille hyvätuloisille tähänkin asti. Huono peruste on siis väittää, että verojärjestelmä ajaisi rikkaimmat pois Suomesta, koska näin ei ole tähänkään asti käynyt.

Pää pois vaikka edes hetkeksi hyvinvointivaltion turvallisesta kainalosta. Se avartaa ajatuksia kummasti.

Tuomas Helin (nimimerkki)

Ja tuohon chilen ihme -linkkiin on jäänyt ylimääräinen piste perään. Linkki toimii siis ilman pistettä.

-Tuomas

Pekka Lampelto (nimimerkki)

Matilaisen kanta on mielestäni perusteltu asiallisesti, mutta niin on Helininkin. Suomessa ostamme sosiaaliturvaa verorahoilla alentaaksemme rikollisuuden kannustavuutta.

Ratkaisuna mielestäni olisi näiden kahden kannan eräs välimuoto: yksityistetty palveluntuotanto yhdistettynä perustuloon ja palveluseteleihin. Yksityistämällä saavutetaan kilpailun kauttaa tehokkuutta ja enemmän laadukkaampia vaihtoehtoja, mutta veroprosentti tulisi alas, jolloin työnteko ja liiketoiminta muuttuu kannattavammaksi.

Wikipediassa minarkiaan yhdistettyä sosiaaliturvaa kutsutaan sosiaaliliberalismiksi.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Pekka (#5), sosiaaliliberalismi on varmaankin myös poliittisesti realistisempi lähestymistapa ja esimerkiksi Suomen nykyinen liberaalipuolue on nähdäkseni varsin sosiaaliliberaalinen.

Sosiaaliliberalismi on parempi malli kuin nykyinen sosialidemokratia tai osittain sosialismi, mutta se ei ole mielestäni kestävä ratkaisu, koska valtion tehtäviä ei ole rajattu tarpeeksi selvästi, niin ne ennen pitkää kasvanevat takaisin sosialidemokraattisiin mittoihin jo pelkästään siksi, että sosialidemokratiaa on helppo markkinoida puutteellisilla tai jopa valheellisilla argumenteilla jäämättä siitä helposti kiinni tai ilman merkittävää vaikutusta kiinnijäämisestä.

Siksi sosiaaliliberalismi on vain hyvä välivaihe matkalla puhtaampaa liberalismia, jossa valtio on selvästi ja tiukasti rajattu omaan karsinaansa. Siksi itse puhun tiukemman liberalismin tulkinnan puolesta, moni muu puhuu hyvin sosiaaliliberalismin puolesta.

Napalteri (nimimerkki)

#3 Tuomas Helin:

Yksikään noista esimerkeistä ei ole liberaali. Vaikka Chile ja USA ovat( olleet?) joissain suhteessa liberaaleja, se ei tarkoita koko järjestelmän olevan sellainen. Yksityinen sosiaaliturva sopii yhteiskuntaan, jossa muut osa-alueet on ensiksi liberalisoitu, eikä toisinpäin.

Suomen malli varmasti näyttää edistykselliseltä, kun sitä vertaa Etelä-Amerikan valtioihin, joissa ei sosiaaliturvaa makseta, mutta muuten asiat ovat sörkitty valtion monopolivallan kautta pienen eliitin eduksi.

Seppo Lehto (nimimerkki)

Tämä Pasi on selkeää tekstiä, kuten toivottavasti minunkin blogini

http://yhdenvertaisuudesta.blogspot.com/

Kiitos etukäteen huomiosta asialle

Seppo Lehto puolueellisten oikeudenkäyntien uhri
http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com kertoo lisää

Toimituksen poiminnat