Vaalitavoista: suhteellinen, pitkä lista ja siirtoääni
Usari kertoo tänään valtio-opin professori Heikki Palomäen kritiikistä nykyistä suhteellista vaalitapaa kohtaan:
Ylen Ykkösaamussa esiintynyttä Paloheimoa ärsyttää, että nykysysteemissä jokaisen puolueiden listalta löytyy sopivat ehdokkaat esimerkiksi ydinvoiman kannattajille ja vastustajille.
Ongelmana hän pitää sitä, että suhteellisella vaalitavalla laskettuna ydinvoiman vastustajan ääni voi päätyä ydinvoiman kannattajalle, vaikka olisikin äänestänyt ydinvoiman vastustajaa.
- Maamme nykyisellä henkilökohtaisella vaalijärjestelmällä on ilmeisiä pulmia. Se on johtanut ajan mittaan siihen, että puolueiden ehdokaslistat ovat kuin tavaratalo, jossa on tarjouksia jokaiselle asiakkaalle, Paloheimo moittii.
Ihan hauska ja osuva tuo tavaratalovertaus. :) Paloheimo on oikeassa, suhteellinen vaalitapa on erittäin huono. Joidenkin poliitikkojen esittämää listavaalia Paloheimo pitää parempana vaihtoehtona, koska se mm. korostaisi puolueiden välisiä eroja ja vähentäisi julkkisehdokkaita listoilta, mutta ei usko sen tulevan käyttöön Suomessa, koska ihmiset haluavat äänestää ehdokkaita eivätkä puolueita.
Pitkillä vaalilistoilla varmaankin olisi professorin mainitsemat vaikutukset, mutta sillä olisi myös muita vaikutuksia.
Koska puolueet itse päättäisivät järjestyksen, jossa niiden ehdokkaat pääsisivät läpi vaaleissa, listavaali käytännössä tuhoaisi puolueiden sisäiset muutosvoimat. Listan kärki olisi täynnä puolue-eliitin suosikkiehdokkaita ja listan häntäpäähän laitettaisiin sellaisia nimiä, joiden ei haluta pääsevän läpi, mutta joiden uskotaan tuovan silti ääniä puolueen listalle. Puolueiden sisäisten oppositioiden ehdokkaat ja satunnaiset julkkikset löytyisivät siis ei-valittavien joukosta. Tämä toki voisi johtaa joidenkin puolueiden pirstaloitumiseen, mikä ei välttämättä olisi huono asia.
Joka tapauksessa suurimmat puolueet (ja erityisesti niiden valtaklikit), jotka nykyisin yhteisymmärryksessä rahoittavat toimintaansa suurelta osin verorahoista (mikä on todellinen puoluerahoitusskandaali!), vain vakiinnuttaisivat asemaansa ja saisivat karsittua edustajistaan epätoivottuja henkilöitä, joita nykytilanteessa on pakko sietää. Ei siis ihme, että nimenomaan suurista puolueista on kuulunut listavaalin kannatusääniä.
Todellinen, radikaali vaalitapauudistus olisi siirtyminen siirtoäänivaaliin (single transferable vote, STV). Siirtoäänivaalissa äänestäjä saa itse päättää, mille ehdokkaalle hänen äänensä menee, jos se jää hänen ensisijaiselta ehdokkaaltaan käyttämättä. Ääni jää käyttämättä, jos ehdokas pääsee läpi ilman sitäkin (osa ehdokkaan äänistä on ylimääräisiä) tai ei tule valituksi lainkaan (kaikki ehdokkaan saamat äänet ovat hyödyttömiä).
Tällöin ei haittaisi, vaikka puolueet olisivat kaikkien näkemysten tavarataloja. Jos äänestäjä vastustaa ydinvoimaa, hän voi valita ykkösehdokkaakseen puolueesta A löytyvän kansakunnan kovimman ydinvoiman vastustajan. Jos toiseksi kovin ydinvoimaa vastustava ehdokas löytyy puolueesta B, äänestäjä voi laittaa hänet ensimmäiselle varasijalle. Listaa voi jatkaa niin pitkälle kuin äänestäjä itse haluaa. Missään tapauksessa äänestäjän ääni ei hyödyttäisi ehdokasta, jota hän ei itse kannata, sillä ääni ei menisi puolueelle vaan suoraan ehdokkaalle.
Olen kirjoittanut siirtoäänivaalista aikaisemminkin, mm. 23.1.2007 silloisen oikeusministerin Leena Luhtasen (sd.) erään lausunnon kirvoittamana. Kyseisen kirjoitukseni perässä Johannes Nieminen epäili kommentissaan Luhtasen sahaavan lausunnollaan omaa oksaansa, ja niinhän siinä myös kävi, että Luhtanen oli ainoa ministeri, joka jäi rannalle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Siirtoäänivaalitapa olisi ominaisuuksiltaan ylivertainen suhteelliseen vaalitapaan ja listavaalitapaan nähden. Juuri siksi olen edelleen yhtä pessimistinen siihen siirtymisen suhteen kuin vuonna 2007. Suuret puolueet eivät koskaan tule hyväksymään uudistusta, joka parantaisi äänestäjien tahdon toteutumista ja uhkaisi siten niiden asemaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Voisitko perustella tätä väitettäsi:"Koska puolueet itse päättäisivät järjestyksen, jossa niiden ehdokkaat pääsisivät läpi vaaleissa, listavaali käytännössä tuhoaisi puolueiden sisäiset muutosvoimat."
Väitän, että listavaalissa jos se toteutetaan jäsenäänestyksen tuloksen määräämänä muutosvoimilla on tosiasiassa paremmat mahdollisuudet kuin nykysysteemissä.
L-EW (#1), niin, toki tuo riippuu toteutustavasta. Euroopasta kun tästä ollaan muutenkin mallia hakemassa, niin käsittääkseni ainakin Ranskassa listan järjestyksen valitsee puolueen johto. Siihen käsitykseen perustuu tuo spekulaationi. Olisiko Suomen listavaalissa jäsenäänestys pakollista vai puolueen itsensä ratkaistavissa?
Pasi J.Matilainen kirjoittaa:
"Joka tapauksessa suurimmat puolueet (ja erityisesti niiden valtaklikit), jotka nykyisin yhteisymmärryksessä rahoittavat toimintaansa suurelta osin verorahoista (mikä on todellinen puoluerahoitusskandaali!), vain vakiinnuttaisivat asemaansa ja saisivat karsittua edustajistaan epätoivottuja henkilöitä, joita nykytilanteessa on pakko sietää. Ei siis ihme, että nimenomaan suurista puolueista on kuulunut listavaalin kannatusääniä."
Ei niin, ei ole ihme.
Siirtoäänivaalitapa olisi ominaisuuksiltaan ylivertainen suhteelliseen vaalitapaan ja listavaalitapaan nähden. Juuri siksi olen edelleen yhtä pessimistinen siihen siirtymisen suhteen kuin vuonna 2007. Suuret puolueet eivät koskaan tule hyväksymään uudistusta, joka parantaisi äänestäjien tahdon toteutumista ja uhkaisi siten niiden asemaa.
Kannatan ehdottamaasi siirtoäänivaalitapaa. Valitettava ja realistinen toteamus on tuo viimeinen lauseesi ja kertoo paljon demokraattiseksi väitetystä järjestelmästämme.
Ja vielä tuohon verovaroilla maksettavaan puoluetukeen, minusta se ei taida olla ihan oikein että verovaroilla tuetaan puolueita, mutta Katainen sanoi jokin aika sitten, että jos puolueet eivät saa yrityksiltä rahoitusta, joudutaan puoluetukea(verovaroista maksettavaa) korottamaan(?!) Mitä mieltä sinä olet tästä Kataisen lausunnosta?
Mitä tapahtuu siirtoäänivaalitavassa, jos kumpikaan ehdokkaani, ei ensimmäinen eikä toinen, tule valituksi. Menikö ääneni hukkaan hyödyttämättä edes sitä puoluetta, jota halusin äänestää (ja johon kumpikin ehdokkaani kuului)?
Oletetaan, että vaaleissa, joissa valitaan kaksi edustajaa, on kaksi puoluetta:
- puolueella A on ehdokkaat A1 ja A2 (joilla on yhteensä 25 kannattajaa)
- puolueella B ehdokkaat B1, B2, B3 ja B4 (joilla on yhteensä 20 kannattajaa)
Suhteellisessa vaalitavassa puolueen A eniten ääniä saanut ehdokas saisi suurimman vertailuluvun 25, puolueen B paras ehdokas saisi toiseksi suurimman vertailuluvun 20 ja nämä kaksi tulisivat valituiksi.
Oletetaan kuitenkin, että on käytössä siirtovaaliäänestys ja että ehdokkaat saavat ääniä (varsinaisia + siirtoääniä) seuraavasti:
- A1: 15 + 10 (A2:lta)
- A2: 10 + 15 (A1:ltä)
- B1: 5 + 5 (B2:lta)
- B2: 5 + 5 (B1:lta)
- B3: 5 + 5 (B4:lta)
- B4: 5 + 5 (B3:lta)
Näissä vaaleissa ensimmäinen läpimennyt ehdokas on A1, joka tarvitsee äänistään vain 11 joten loput 14 siirtyvät A2:lle. Toinen läpimennyt ehdokas on A2, joka tarvitsee A1:ltä itseasiassa vain yhden siirtoäänen tullakseen valituksi. Puolueen A kannatus on noin 60% ja puolueen noin 40%. Siitä huolimatta kumpikin valittu ehdokas olisi puolueesta A.
Kuulostako tämä teidän mielestänne "ominaisuuksiltaan ylivertaiselta" vaalitavalta?
#5: En näe mitään outoa siinä, että kaksi eniten ääniä saanutta valitaan. Sen sijaan, jos pidetään kiinni käsityksestä, että puolueilla on oikeus valita ehdokkaansa ja että puolueen sisällä yksilöillä ei ole merkitystä, puolue B olisi saattanut voida parantaa tilannettaan ottamalla vähemmän ehdokkaita, jolloin ehkä jokin ehdokkaista B1-B4 olisi saanut enemmän ääniä, kuin jompi kumpi ehdokkaista A1,A2.
En jaksa googlata, mutta vaalitapoihin liittyy ainakin Arrown paradoksi ja lisäksi on Simpsonin paradoksi, joka näkyy kombinoiduissa tuloksissa: eli vaikka joku ryhmä olisi jokaiselta yksittäiseltä ominaisuudeltaan parempi toista ryhmää, sen yhdistetty tulos voi olla huonompi.
Annaleena (#3), ohos, minulta on näköjään mennyt ohi tuo Kataisen lausahdus. Niin, kyllä tuollainen päättely tuntuu varmaan loogiselta, jos Puolue on tärkeimpiä asioita maailmassa. Me muut voimme vain ihmetellä tätä järjenköyhyyttä.
Nahkuri (#4, #5), kuten kirjoitin, "[äänestyslistaa] voi jatkaa niin pitkälle kuin äänestäjä itse haluaa." Siirtoäänivaalissa äänestäjä voi siis laittaa halutessaan vaikka kaikki -- ei vain kaksi -- ehdokkaat mieluisuusjärjestykseensä, jolloin hänen äänensä menee väkisin jollekin ehdokkaalle. Joissakin STV:n versioissa käsittääkseni jopa edellytetään kaikkien ehdokkaiden järjestämistä.
Harvoin kuitenkaan kaikkien ehdokkaiden listaaminen on niin mielekästä, että useimmat äänestäjät sitä jaksaisivat tehdä. Tällöin ääni menee hukkaan siinä tapauksessa, että yksikään äänestäjän valitsemista ehdokkaista ei pääse läpi tai kaikki heistä pääsevät läpi ilman hänen ääntään. Äänestäjä voi ihan itse vaikuttaa tämän mahdollisuuden todennäköisyyteen päättämällä kuinka monta ehdokasta äänestyslappuunsa listaa. Mikään ei myöskään estä virittämästä siirtoäänivaalia siten, että ehdokkaiden lisäksi äänestäjä voi äänestää puoluetta, jolloin siirtoääni menee puolueen listalla sitä eniten tarvitsevalle ehdokkaalle (ja niin edelleen).
Esimerkissäsi ehdokkaat A1 ja A2 saivat kumpikin 30% äänistä ja ehdokkaat B1-4 kukin 10% äänistä. On selvää, että äänestäjien tahto toteutui täydellisesti, kun ehdokkaat A1 ja A2 valittiin. Tämä on ongelma vain, jos pitää Puolueita ja Puoluepolitiikkaa tärkeinä asioina sen sijaan, että yhteisiä asioita valitaan hoitamaan äänestäjien haluamat henkilöt.
Tässä kohtaa voikin kysyä, että ketkä edustuksellissa demokratiassa tietävät parhaiten keiden tulee päättää yhteisistä asioista, äänestäjät vai puoluepoliitikot? Listavaalin kannattajat edustavat poliittisen ylimielisyyden huippua, sillä siinä missä poliitikot yleensäkin kuvittelevat tietävänsä kansalaisten asiat näitä itseään paremmin, listavaalia ajavat kuvittelevat tietävänsä äänestäjiä paremmin myös sen, keiden tulee tulla vaaleissa valituiksi.
Käytin esimerkissäni (#5) sanoja puolue A ja puolue B mutta ne voi korvata yhtälailla termeillä "ydinvoiman kannattajat" ja "ydinvoiman vastustajat" tai jollain muulla, jos se helpottaa hahmottamaan varsinaista ongelmaa: valittujen näkemykset eivät ole oikeassa suhteessa äänestäjien näkemyksiin ja annettuihin ääniin.
Sanot, että "On selvää, että äänestäjien tahto toteutui täydellisesti, kun ehdokkaat A1 ja A2 valittiin." Puolueella B ei kuitenkaan ollut rahaa teettää kattavaa mielipidetutkimusta kannatuksestaan ja se arvioi kannatuksensa liian suureksi. Onnella on tässä järjestelmässä kohtuuttoman suuri osuus.
Pasi J. Matilainen kuvaa henkilövaaleja, joissa ryhmittymillä ei ole mitään merkitystä. Tässä järjestelmässä olisi pistettävä kaikki vaalien ehdokkaat järjestykseen. Tietyn mielipiteen kannattajien olisi tarkkaan taktikoitava kuinka monta ehdokasta asetetaan. Kuitenkin pieni virhe siinä tai äänestäjien odottamaton käyttäytyminen voisi johtaa katastroofiin, ja toisaalta muiden virheet saattaisivat antaa10 %:n kannatuksella selvän enemmistön. Nahkuri on oikeilla jäljillä. Matilainen ei joko ymmärrä systeemiään tai kuvailee sen täysin epäonnistuneesti.
Timo Elonen (#10), totta kai ryhmittymillä (so. puolueilla) olisi edelleen merkitystä siirtoäänivaalitapaa käytettäessä. Ne toisivat edelleen omia tavoitteitaan esille, loisivat yhtenäistä kuvaa ehdokkaistaan (eli jos joku olisi esimerkiksi Kokoomuksen tai SDP:n ehdokas, jo se tieto kertoisi äänestäjälle suurin piirtein mitä asioita ehdokas ajaa, toisin kuin nykyisin, jossa näidenkin kahden puolueen ehdokkaat ovat helposti sekoitettavissa) ja auttaisivat samanmielisten ihmisten voimavarojen yhdistämisessä. Niiden merkitys olisi toki pienempi, mutta ei mitätön.
Jotenkin tuntuu siltä, että te ajattelette tätä vaalitapa-asiaa poliittisten tavoitteiden ajamisen näkökulmasta. Siis ajattelette vaalitavan olevan huono, koska se tekee poliitikoille ja lobbareille vaikeammaksi saada läpi omia agendojaan. Tuntuu taas siltä perinteiseltä "Kyllä me poliitikot tiedämme kansalaisten asiat paremmin kuin kansalaiset itse, meidän on suojeltava kansalaisia virheiltä, joita he väistämättä tekisivät ilman riittävää holhoamista." -asenteelta.
Tämä on kyllä aika mielenkiintoinen suhtautumistapa demokratian kannalta. Ajatteletteko te nyt lainkaan demokratian eli äänestäjien tahdon toteutumista? Siirtoäänivaalitavan idea ei ole auttaa poliittisten agendojen läpiviennissä vaan auttaa äänestäjää saamaan äänensä kuuluviin ja minimoida "hukkaan" menevien äänten määrä. Eikö nimenomaan se, että mahdollisimman monen äänestäjän antama ääni todella vaikuttaa valintoihin, ole edustuksellisen demokratian kannalta paras lopputulos?
Pasi J.Matilainen kirjoittaa:
"Ajatteletteko te nyt lainkaan demokratian eli äänestäjien tahdon toteutumista? Siirtoäänivaalitavan idea ei ole auttaa poliittisten agendojen läpiviennissä vaan auttaa äänestäjää saamaan äänensä kuuluviin ja minimoida ”hukkaan” menevien äänten määrä. Eikö nimenomaan se, että mahdollisimman monen äänestäjän antama ääni todella vaikuttaa valintoihin, ole edustuksellisen demokratian kannalta paras lopputulos?"
Nimenomaan näin. Jotenkin vaikuttaa saivartelulta Nahkurin ja Timo Elosen kommentit, katkeruusko niistä paistaa, kun Pasi ideoitsi uuden vaalitavan...
#9: Ongelma ei ole vaalitavassa, vaan vaalien sisällössä ja demokratiassa hallitusmuotona. Juurikin sellaiset asiat, kuten kuinka monta ydinvoimalaa saa tai pitää Suomessa olla, kuuluu fasismiin, sosialismiin ja kommunismiin. Sellaisia asioita ei voi "päättää" demokraattisesti.
Demokratia itsessään kiteytyy kahteen periaatteeseen: subjektivismiin ja yksilönvapauksien loukkaamiseen. Ensimmäinen kertoo, että mikä tahansa, jonka enemmistö "päättää", on oikein, vaikka objektiviinen todellisuus esittäisi vastalauseen. Esimerkiksi enemmistö voi "päättää", että kehitysapu tuottaa hyviä tuloksia vastoin todellisuutta. Toinen periaate kertoo, että demokratiaa käytetään etuoikeuksien myöntämiseen: yksiltä kykyjensä mukaan, toisille tarpeittensa mukaan.
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Ei demokratia, ei edes demokraattinen tasavalta. Jos Suomi olisi todellisuudessakin tasavalta, eikä demokratia, vaalitapa menettäisi merkityksensä: suurinpiirtein ainoat valittavat asiat olisivat ne, ketkä olisivat kansan mielestä sopivimpia virkoihin, joita tarvitaan valtion vähäisten tehtävien suorittamiseen.
Anteeksi jos tämä menee nyt vähän blogikirjoituksen topiikin ulkoreunoille, mutta kun Annaleena (kommentti #3) kiinnitti huomiota tuohon Kataisen kommenttiin että "mutta Katainen sanoi jokin aika sitten, että jos puolueet eivät saa yrityksiltä rahoitusta, joudutaan puoluetukea(verovaroista maksettavaa) korottamaan(?!)" kannattaisi tämän päivän otsikoiden valossa todellakin katsoa tarkemmin tuota yritysten puolueillekin antamaa rahaa.
Varsin yhteen ääneen on todettu, ettei valtionyritykset saisi antaa puolueille vaalirahaa, koska se on epädemokraattista puoluetukea verovaroista. Mutta mitäs yritysten "omaehtoinen" raha puolueille oikeastaan onkaan, jos "seminaarilippujen" kulut voidaan vähentää yritysten verotuksessa?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69242-verottaja-iskee-nappinsa-harvoin-s...
... "Osa yrityksistä vähentää puolueiden seminaariliput verotuksessa koulutusmenoina"...
Anna-Leena (#12) luulee, että on kysymys "saivartelusta" ja "katkeruudesta", vaikka oikeastaan on kysymys matematiikasta. Kaksi ensimmäistä ovat tunteita/motiiveja, jälkimmäinen tiedettä. Lukekaa uudelleen kommenttini #5, jos ette ymmärrä sitä, tämä keskustelu on liian vaativa teille.
Suhteellinen vaalitapa on vikoineenkin ylivertainen siirtoäänivaalitapaan juuri kuten sen nimikin sen sanoo: läpimenneet edustavat äänestäjien tahtoa siinä suhteessa, kun äänet on annettu.
Miltä kuulostaa eduskuntavaalit ilman vaalipiirejä ja siirtoäänivaalitavalla: pitäisikö minun laittaa 200 ehdokasta järjestykseen sen mukaan, kun haluan ääneni heille menevän tai siirtyvän listassa seuraavalle?
Nahkuri (#15), otetaanpas tuo esimerkkisi sitten uudelleen tarkasteluun. Oletetaan, että vaalitapa onkin suhteellinen ja äänet ovat jakautuneet esimerkkisi mukaisesti, ilman siirtoääniä tietenkin.
Tällöin puolue A saa 25 ääntä (A1: 15 ja A2: 10) ja puolue B saa 20 ääntä (B1-4: 5 ääntä kukin). Valituiksi tulevat ehdokkaat A1 (vertailuluku 25, A2:n vertailuluku on 12,5) ja joku arvottu B-puolueen ehdokas (koska kaikilla oli sama äänimäärä, B1-4:lle arvotut vertailuluvut ovat 20, 10, 6,67 ja 5).
Valittujen ehdokkaiden saama henkilökohtainen kannatus on tällöin 20 (15+5) ääntä annetuista 45:stä (15+10+5+5+5+5) eli 44%.
Omassa esimerkissäsi (#5) siirtoäänivaalitavassa valittujen ehdokkaiden saamien ensisijaisten äänten määrä oli 25 (15+10) annetuista 45:stä eli 56% ja kaikkien äänten (siis siirtoäänet mukaanlukien) määrä 50 (15+10+10+15) annetuista 90:stä (50+5+5+5+5+5+5+5+5) eli 56%.
Suhteellisessa vaalitavassa siis 44% äänestäjistä sai ehdokkaansa läpi, kun taas siirtoäänivaalitavassa 56% äänestäjistä sai ehdokkaansa läpi.
No, jos paikkoja olisi ollut kolme, niin silloin kumpikin vaalitapa olisi tuottanut saman lopputuloksen näillä luvuilla. STV:n varsinainen hyöty onkin siinä, että äänestäjien ei tarvitse taktikoida ja äänestää toiseksi parasta tai kolmanneksi parasta siksi, että heidän äänensä tulisi kuuluviin.
Oletetaan, että noiden A1-2 ja B1-4 ehdokkaiden lisäksi ehdolla olisi myös valitsijayhdistyksen ehdokas C1. Jos vaikkapa 20% äänestäjistä toisistaan tietämättä pitää ehdokasta C1 parhaana ehdokkaana, mutta suhteellisesta vaalitavasta johtuen he eivät usko ehdokkaan C1 pääsevän läpi omalla listallaan, he saattavat taktikoida ja äänestää toiseksi parhaana pitämäänsä ehdokasta A2, jotta tämä pääsisi kärkeen omalla listallaan ja jotta heidän äänensä olisi mahdollisimman tehokas (eli saisi ehdokkaan läpi).
STV:ssä C1:n äänestäminen ei ole riski äänen menemisestä hukkaan mieluisinta mutta suhteellisen vaalitavan syrjimää ehdokasta kannattaville. Sen sijaan, että nämä äänestäjät taktikoisivat toiseksi parhaan A2:n hyväksi, he voisivat äänestää ensisijaisesti C1:stä ja toissijaisesti A2:sta. Koska C1:n kannattajia oli 20%, hän menee näin heittämällä läpi ja äänestäjät voivat olla tyytyväisiä, koska saivat mieluisimman ehdokkaansa läpi.
Nahkuri (#15), sori, unohdin vastata tuohon viimeiseen kysymykseen. Vastaus on ei. Kuten kirjoitin, "[j]oissakin STV:n versioissa ... edellytetään kaikkien ehdokkaiden järjestämistä ... Harvoin kuitenkaan kaikkien ehdokkaiden listaaminen on niin mielekästä, että useimmat äänestäjät sitä jaksaisivat tehdä."
Kannatan siis sellaista STV:n versiota, jossa äänestäjä saa valita, kuinka monta ehdokasta lappuunsa listaa. Toistan vielä itseäni: "Tällöin ääni menee hukkaan siinä tapauksessa, että yksikään äänestäjän valitsemista ehdokkaista ei pääse läpi tai kaikki heistä pääsevät läpi ilman hänen ääntään. Äänestäjä voi ihan itse vaikuttaa tämän mahdollisuuden todennäköisyyteen päättämällä kuinka monta ehdokasta äänestyslappuunsa listaa."
Ja sitä paitsi, 200 äänestettävää olisi muutenkin väärä vastaus, sillä siirtoäänten määrää rajoittaa ehdokkaiden määrä, ei valittavien määrä. On vaikea sanoa paljonko ehdokkaita keskimäärin olisi -- varsinkin jos siirryttäisiin koko maan vaalipiiriin, kuten järkevintä olisi -- mutta STV varmaankin vähentäisi ehdokkaiden määrää nykyisestä.
Nahkuri (kommentti 5): Esimerkkisi on tieten tahtoen valittu sellaiseksi, että yrität saada siirtoäänivaalitavan näyttämään mahdollisimman huonolta (etkä siinä edes onnistu, kuten Pasi kommenteissaan 8 ja 16 ansiokkaasti osoitti). Oletat, että kunkin puolueen ehdokkaat saavat siirtoääniä vain toisiltaan. Tämä olisi käytännössä äärimmäisen harvinainen tilanne. Realistisempaa on, että puolueen A läpi menneet ehdokkaat A1 ja A2 saisivat siirtoääniä myös puolueen B ehdokkailta, joka edelleen parantaa äänestäjien tahdon toteutumista.
Minun kohdallani ainakin siirtoäänivaalin ehdokaslista koostuisi takuuvarmasti usean eri puolueen henkilöistä. Kaikissa puolueissa on henkilöitä, joiden en ikimaailmassa haluaisi menevän läpi, ja useimmissa puolueissa on joku, jonka ajatuksia voisin kannattaa.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 18 kommenttia