Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Hajoitetaanko vai eikö hajoiteta?

Yle uutisoi tänään oikein urakalla, että uusiin vaaleihin ei ole aihetta vaalirahajupakan vuoksi (Vanhanen: Ei tarvetta eduskunnan hajottamiseen, Keskustan puoluehallitus: Ei uusia vaaleja ja Valtio-opin asiantuntija ei usko uusintavaaleihin), joskaan uusien vaalien mahdollista tarvetta tulevaisuudessa ei tyrmätä täysin (Sasi ei tyrmää uusia vaaleja). Otetaan katkelma tuosta asiantuntijauutisesta:
Ennenaikaiset vaalit on yleensä järjestetty, kun valtiollinen prosessi on pahasti häiriintynyt, tai hallitus hajonnut, eikä uutta ole saatu aikaan.

- Tässä tilanteessa kysymys olisi siis siitä, että hallitus ja eduskunta ovat täydellisesti menettäneet kansalaisten luottamuksen. Tässä pitäisi olla kysymys luottamuskriisitä, joka johtaisi uusiin eduskuntavaaleihin. Mutta eihän nyt vielä ainakaan ole avointa konfliktia syntynyt valtiollisessa järjestelmässä, sanoi valtio-opin emeritusprofessori Jaakko Nousiainen Aamu-tv:n haastattelussa.
Mutta mistä nämä asiantuntijat ja (valtaosin keskustalaiset) poliitikot tietävät, että kansan luottamus eduskuntaan ei ole mennyt? Nyt voisi olla aika jonkin riippumattoman tutkimusyrityksen tehdä mielipideselvitys asiasta. Tuhannen kansalaisen satunnaisella otoksella tiedettäisiin aika varmasti, luottaako enemmistö väestöstä enää eduskuntaan vai ei. Suomen Gallup, Taloustutkimus, any one?!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ei syytä radikaaleihin toimiin, Suomi edelleen demokraattinen oikeusvaltio!

http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=36&...

Käyttäjän ryyti kuva

Käydään nyt läpi sen Vihreidenkin ja Rkp:n vaalirahoitus ensin. Nythän on vasta perattu 50 % hallituspuolueista.

Vinkki: Ekonomifonden ja Stiftelse för det tvåspråkiga Finland.

Käyttäjän ohohupsis kuva

Joo ja minä en niin tajua, miksei siellä eduskunnassakaan kukaan tee yhtään mitään. Nythän olisi niin oiva paikka kerätä kansalta irtopisteitä pistämällä ihan täysin koko homma nurin. Mutta ei! Jumalauta kun muistelee, miten Jäätteenmäki lensi palliltaan livakkaan, niin ihmetellä vaan täytyy, että juurtunukko se Vanhanen peppu sinne on vai missä mättää?

3.

Kuten sanottu, ei syytä järeisiin toimiin. Suomi on demokraattinen oikeusvaltio!

http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Käyttäjän annaleena kuva

3 Helena

Samaa ihmettelen kun Jäättenmäki lensi alle aikayksikön mutta Vanhanen se vaan jatkaa vaikka näköjään mitä tapahtuisi, mutta Vanhanen itse ILMOITTI aikaisemmin, että aikoo jatkaa suojatyöpaikassaan jatkossakin...

Annaleena: Ei syytä radikaaleihin toimiin, Suomi on demokraattinen oikeusvaltio!

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/torkea-ihmisoikeusriko...

No... muistetaan nämä konnat sitten seuraavissa vaaleissa... "Ei korppi korpin silmää noki" Pitää näköjään paikkansa vieläkin.
Löytyisköhän teistä libertaareista joku heppu, jonka taakse kannattaisi alkaa keräämään äänestäjäpohjaa.
Asioista tarpeeksi "kiisteltyämme" tai väiteltyämme olen itse tullut siihen toteamaan, että jotenkin nykyisten johtajien ajatusmaailmaa pitää ravistella ja libertaarit voisivat olla yksi keino siihen.
Kansan tyytymättömyyttä kuvaa jo nyt Perus-Suomalaisten vaalimenestys. Ne oli protestiääniä ja Soinin karismaa, jolla äänet saatiin. Ei niinkään järkevällä poliittisella ohjelmalla.
Nyt jos mukaan lähtisi järkevän poliittisen ohjelman kanssa ja tarjoaisi vaihtoehtoa niin eiköhän jokunen tuhat äänestäjää lähtisi liikkeelle?

Jyväskylässä ainakin laillisuus kunniassa!

http://www.tiedonantaja.fi/uutiset.php?juttu=090918ue03

8#
Eikös tuo eroraha todettu oikeudessakin perusteettomaksi? Käsittely vissiin jatkuu vielä korkeimmassa.
Eivät vaan ole saaneet perittyä senttiäkään vielä takaisin.

9.

Nihkeästi oikeavat asiat Helsingissäkin, kun nykyiset valtapuolueet katsovat asioita sormiensa välistä.

http://www.yrjohakanen.fi/blogi/2009/280809/

Miten muuten gallupeja edes teetetäään? Jos joku taho katsoisi asialliseksi suorittaa gallupit niin riittäisikö se lausunnoksi "siitä, että hallitus ja eduskunta ovat täydellisesti menettäneet kansalaisten luottamuksen"?

Todennäköisesti adressit.com ei riittäisi ;)

Pitää kartoittaa mitä asialle voi tehdä, ja miten, jotta asialle voi tehdä mitään :)

Vaalirahakohu on vain jäävuoren huippu Hyvä Veli -verkoston mädännäisyydestä:

http://eurotvnews.com/keskustelu/index.php?board=8;action=display;thread...

Kyllä nyt Ike pyyhkii hikeä otsalta helpottuneena. Huh huh, valokiila siirtynyt keskustalaisiin.

13.

Niin. Kukapa muistaisi enää esim. case Sampsa Katajaa?

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Sampsa+Kataja+ei+aio+erota/1135247...

(Näemmä adressit.com on noita vääränään ja itsekin sorruin sit tekemään yhden, http://www.adressit.com/eduskunta_2009)

Ei syytä radikaaleihin toimiin, oikeusvaltiossa viranomaiset pitävät huolta kansalaisen eduista:

http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=bb2242a2bb2423cdc5d2d...

Säälittävää ollut Vanhasen hallituksen kausi syksyn 2007 petetyistä hoitajien palkkalupauksista alkaen. Vaihtoon joutavat nämä tunarit.

Ikävintähän tässä on, että lietettä kaatuu myös liberaalien niskaan. Monen mielessä kun Kokoomus automaattisesti ehdollistuu "pahoihin kapitalisteihin".

#21 aamen

#17 kokoomus on silti ilmeisesti palauttanut rahaa melko mukisematta, versus http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Nova+Groupin+konkurssipesä+vaatii+keskustalta+takaisin+100+800+euroa/1135249531838

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Nova+Groupin+konkurssipesä+vaatii+keskustalta+takaisin+100+800+euroa/1135249531838

... toimisiko linkki nyt paremmin

Kuka oikeasti odotti uusia vaaleja? Hah, kuka oikeasti luulee minkään muuttuvan 1,5 vuoden jälkeen? Mikä se parempi vaihtoehto on? Äänestää demarit valtaan? Se vasta nerokas idea olisikin!

Käyttäjän annaleena kuva

24 Nihilisti

On niitä muitakin vaihtoehtoja kuin demarit...

#24 ihan kuin ei tiedettäis, ettei suomessa ole järkevää puoluetta :D

Koska ne on kaikki samanlaisia, on käytännössä ihan sama kuka tekee mitä, mutta uusien vaalien vaatiminen olisi merkki siitä, että kansa ei halua korrupteja ihmisiä valtaan.

Vaikka se meinais puolen vuoden välein uusia vaaleja.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja