Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Pasi ehdokkaaksi 2011?

Olen miettinyt mahdollista ehdokkuuttani eduskuntavaaleissa 2011. (Joo, oletetaan, että ne on silloin, vähän epäilen eduskunnan hajoamista nyt.) Olin jo tavallaan päättänyt jäädä pois vaaliyritelmistä ja keskittyä pelkkään mielipidevaikuttamiseen blogaamalla, mutta on ne vaalit ihan kiva harrastus kuitenkin.

Joka tapauksessa, jos lähden ehdokkaaksi, lähden vain liberaalisen puolueen ehdokkaaksi. Ja koska meillä ei nykyisin ole puoluerekisterissä olevaa liberaalipuoluetta, sellainen täytyy saada aikaiseksi. Lauantaina on Liberaalien ylimääräinen vuosikokous, jossa keskustelemme varmasti myös kannattajakorttien keräämisestä. Nykyinen ydinporukka on niin pieni, että sillä korttikampanja ei ole onnistunut.

Kysymys tässä kohtaa kuuluu, onko blogini lukijoiden joukossa ihmisiä, joita kiinnostaisi minun ehdokkuuteni (ja/tai muiden liberaalien osallistuminen vaaleihin) niin paljon, että voisivat kuvitella osallistuvansa kannattajakorttien keräämiseen? Nyt haluan alustavia kiinnostuksen osoituksia kommentteihin tai sähköpostiin (etunimi@etunimi.fi) ennen lauantaita eli mielellään heti.

Et sitoudu vielä mihinkään, lähinnä kartoitan onko tavoite edes realistinen tai löytyykö riittävästi kysyntää. Ei ole merkitystä sillä, oletko Keski-Suomesta vai muualta. Sinun ei edes tarvitse olla Liberaalien jäsen osallistuaksesi korttien keräämiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Asetu ihmeessä! Väistämättä olisit minun ehdokaslistan kärjillä ja tekisin paljon hommia ystäväpiirissä saadakseni porukan kiinnostumaan näkemyksistäsi.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Ainiin, ja olisin siis valmis keräämään kannattajakortteja.

Käyttäjän ohohupsis kuva

En nyt ilmottaudu kannattajakortteja keräämään, mutta ehdottomasti sun kannattaa pyrkiä mukaan politiikkaan! Kaltaisiasihan sinne tarvittaisiin nuiden #@%*€%¤jen tilalle :)

Käyttäjän annaleena kuva

Pasille

Täällä on yksi mutta tuskinpa ainoa sinun kansanedustajaehdokkuuttesi kannattaja!

Juuri sinunkaltaisiasi politiikassa tarvitaan.

Joutuisin luopumaan äänestämättömyydestäni, mutta toisaalta ei ehkä tarvitsekaan, jos olet Keski-Suomen vaalipiirissä.

En äänestäisi siksi, että kuvittelisin sillä olevan demokratian kannalta jotain merkitystä , vaan siksi, että pidän todennäköisempänä Ron Paul -ilmiön tapahtumista. Saat vaaleissa julkisuutta, josta seuraa ruohonjuuritason liike, kirjoitat muutaman kirjan ja saat lisää julkisuutta ja olet käynnistänyt lumipalloefektin.

Kai sen puolesta muutaman kortinkin voisi kerätä.

Joo kannattaa ehdottomasti lähteä ehdolle , että on edes joku jota voi ihan rehellisesti sanoa kannattavansa , eikä vaan se vähinten huonoin vaihtoehto.

Ryhdy Piraattipuolueen ehdokkaaksi. Puolue on jo rekisterissä, ja kulttuurin ja kansalaisoikeuksien ulkopuolella olevista asioista läpimenneet ehdokkaat saavat tietääkseni äänestää omantuntonsa mukaan. Tosin joutuisit profiloitumaan kampanjassa vähemmän esim. taloudelliseen liberalismiin, mutta ainahan voi mennä sitoutumattomana..

#7 piraattipuolue on aika tappio, sen verran leimautunut porukka, että mielummin herätetään henkiin sellainen oikea puolue.

Kyllä saat Pasi minulta korttiin nimesi (harmi, että olet väärää vaalipiiriä), oletko kumminkin miettinyt kuinka paljon tulet turhautumaan Eduskunnassa (jos sinne pääsisit)? Koko establismentti tuntuu olevan aika juurtunut paikalleen ja yhden ihmisen vaikutus mahdollisuudet ovat mitättömät vielä kun ajatellaan, että suurin osa ihmisistä ei ole yhtään saman ideologian (puhumattakaan, että ymmärtäisivät muuta kuin sosialismia) kannattajia.

Siellä saattaisi tulla orpo olo. Tietysti jos aloittaisit blogaamaan siitä mitä siellä OIKEASTI tapahtuu niin voisihan se olla aika hauskaa luettavaa.

Perussuomalaisten Sampo Terhon varapaikka Europarlamentissa on rohkaiseva esimerkki uudenlaisen "politikkotyypin" esiinmarssista - ja toivottavasi pian myös modernista suomalaisesta "kansanedustajuudesta".

Vihreiden Marko "järjen käyttö on sallittua" Kivelä on myös ilahduttava esimerkki "oikeasti keskustelevasta" vihreästä.

Siis toivoa muutoksesta on. Tai ainakin pieniä merkkejä siitä, että vanhat, fakkiutuneet ja omaa tärkeyttään täynnä olevat ehdokkaat voidaan suomalaisessakin järjestelmässä (ainakin teoriassa) syrjäyttää.

Tapahtuisiko sitä merkityksellisessä määrin eduskuntavaaleissa 2011?
Siitä en uskalla lyödä vetoa. Mutta jos Pasi J. päättää ryhtyä ehdokkaaksi, toivoa (eli hyviä vaihtoehtoja) on silloin oikeasti tarjolla ja mahdollisuudet parantuvat.

Jos siis Pasi päätät ryhtyä ehdokkaaksi, aion ruveta kannatuskorttien kerääjäksi. Minun puoleltani asia riippuu kuitenkin henkilökohtaisesti Pasin ehdokkuudesta - haluan ensisijaisesti siis kannattaa Pasi J. Matilaista vaikka en samasta vaalipiiristä olekaan, ja vasta toissijaisesti liberaaleja. Ja kuten ilmoitit että ryhdyt (jos ylipäätään ryhdyt) vain liberaalipuolueen ehdokkaaksi, asia on puoleltani selvä: minulla ei ole ollut mitään "poliittista kotia" tähänkään mennessä joten näillä voidaan mennä..

Ehdottomasti ehdokkaaksi. Olen mukana keräämässä kortteja.

Mutta pitäisikö vielä miettiä EVVK-puoluetta? Siis viittaan aiempaan kirjoitukseesi 'kiitos nyt riittää' tai jotain sinnepäin. EVVK-puolueella ei olisi Liberaali -sanan historiaa painolastinaan.

"Ryhdy Piraattipuolueen ehdokkaaksi. Puolue on jo rekisterissä, ja kulttuurin ja kansalaisoikeuksien ulkopuolella olevista asioista läpimenneet ehdokkaat saavat tietääkseni äänestää omantuntonsa mukaan. "

Ei Piraattipuolueen jäsenillä ole omaatuntoa. Heidän mielestään kaikkien pitää saada varastaa toisten työn tulokset. Jos joku varastaisi heidän tietokoneensa, he jostain epäloogisesta syystä eivät hyväksyisi sitä.

Kirjoitan varmasti nimeni kannattajakorttiin ja jos saatte Savon maalle ehdokkaan, niin myös äänestän

Käyttäjän janikorhonen kuva

Vanha demari (kommentti 12): "Ei Piraattipuolueen jäsenillä ole omaatuntoa. Heidän mielestään kaikkien pitää saada varastaa toisten työn tulokset."

Joo, ei missään nimessä piraattipuolueen ehdokkaaksi. Kuten tästäkin lausahduksesta huomaamme, niin piraattipuolueen nimen valinta on mennyt niin metsään kuin ikinä vaan voi mennä. Ihmiset lukevat vain puolueen nimen, ja joko lopettavat lukemisen siihen tai kytkevät ymmärryksensä pois päältä.

Pasi ehdokkaaksi jo 2010 aikaistetuissa vaaleissa.

http://www.adressit.com/uusieduskunta

Ehdottomaksi ehdokkaaksi! Olen myös valmis keräämään kannattaja kortteja, äänestäisin myös mutta eipä kuuluta samaan vaalipiiriin! Tiedät vissiinkin yhteystietoni :)

Kannatetaan.

onhan tuota turhempaankin tullut aikaa käytettyä :)

Käyttäjän pasi kuva

Kiitos kaikille kommentoijille ja sähköpostin lähettäjille kannatuksesta ja korttikeräyslupauksista! Erittäin rohkaisevaa, tältä pohjalta on hyvä huomenna puoluekokouksessa kertoa, että kannatusta ja mahdollisuuksia puoluestatuksen palauttamiseen löytyy. Lisääkin kommentteja ja posteja saa toki laittaa, voin sitten viitata tähän linkkiin huomenna, niin saavat muutkin lukea. :)

Ja niin, jotta asia ei jäisi epäselväksi, jos Liberaalit on puoluerekisterissä seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä, lupaan ehdottomasti ryhtyä Liberaalien ehdokkaaksi. Jos ei ole, niin sitten on laitettava harkintaan, kannattaako mitään omaa kannatusyhdistystä edes ruveta kasaamaan. Muiden puolueiden edes sitoutumattomaksi ehdokkaaksi en enää suostu, se vie liikaa huomiota pääasialta eli liberalismilta.

Jahas. Vielä tarvitaan tukevan vaimon mielipide :).

Liberaalien pääsy puoluerekisteriin olisi jo itsessään hieno saavutus, mutta toki tietysti myös ehdokkuutesi läpimeno! Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuisi sanan levittämiseen ja edes niiden muutamien kannattakorttien keräilyyn lähipiiristään.

Oman nimeni voin ainakin luvata.

Luen, mutten äänestä Pasia. En asu samassa vaalipiirissä. En kannata uudelleen rekisteröintiä, koska en näe Liberaaleille minkäänlaista elin mahdollisuutta. En usko edes 5000 kortin kokoon saamiseen. Uusi liberaali tai radikaaliryhmä, en tiedä? Tämän nykyisen laulut on laulettu...Muistakaa 3% äänikynnys vuonna 2015.

Käyttäjän pasi kuva

Nihilisti (#9), haha, totta, eduskunnassa voisi olla yksinäistä. Mutta toisaalta, tykkäisin päästä osoittamaan kasvotusten muiden kansanedustajien loogiset virheet ja heidän ratkaisumalliensa vaikutukset loppuun asti vietyinä. Totta kai häviäisin kutakuinkin jokaisen äänestyksen, mutta ainakin tekisin vastustajille selväksi, että he äänestävät väärin ja mitä heidän valinnoistaan tulee seuraamaan.

Yhden ihmisen, yhden kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet ovat toki varsin mitättömät, mutta ajan myötä olisi mahdollista takoa jonkin verran järkeä muiden edustajien päihin, saada jotain järkimuutoksia läpi ratkaisuihin sekä yrittää synnyttää kultarahan mainitsema (#5) Ron Paul -ilmiö.

Jos onnistuisin 2011, mikä on tietysti erittäin suuri haaste jo sinänsä, niin siinä olisi sitten neljä vuotta aikaa tehdä töitä sen eteen, että 2015 tuo Henrikin muistuttama (#22) äänikynnys ylitetään, minkä jälkeen meitä olisikin jo monta.

Käyttäjän pasi kuva

Olli (#11), tarkoitit siis tätä kirjoitusta. Olen edelleenkin samaa mieltä siinä, että liberalismi herättää aivan liikaa negatiivisia konnotaatioita. Mutta se herättää myös positiivista vastakaikua ja yhdistää liberaaleja.

Lisäksi Liberaalit on jo olemassa, vaikkakin tällä hetkellä vain ry:nä eikä rp:na. AMO-puolue pitäisi polkaista pystyyn nollista. Sellainen operaatio ensinnäkin vaatisi aivan liikaa voimavaroja ja toisekseen henkilöityisi aivan liikaa minuun. Kysymys ei kuitenkaan ole kenestäkään yksittäisistä henkilöistä vaan ajatuksista ja ideoista, joita tässä ajetaan.

Vieläkö kannattajakorttien paperi yms on niin tarkkaan määrätty, että lomakkeita ei voi tulostaa itse?

Käyttäjän pasi kuva

R Puustinen (#25), ei ole, tulostinpaperikin kelpaa. Tämä varmistettiin jo kun aiemmin kannattajakortteja hieman yritettiin kerätä, jolloin tein Liberaalien Korttikampanja -sivun lopusta löytyvän lomakkeen korttien esitäyttämiseksi ja tulostamiseksi. Käsittääkseni myös Piraatit onnistuneesti käyttivät tulostettavia lomakkeita ja myös Muutos 2011 niitä aikoo käyttää. (Vaikka nyt linkitinkin tuohon sivuun, niin innostutaan käyttämään sitä vasta sitten, kun korttikampanja käynnistetään virallisesti uudestaan, jooko?:))

Anna mennä, Pasi! Uusi puolue olisi tervetullut ja itse ainakin äänestäisin sitä, vapaakaupan ajatusmaailma on sydäntä lähellä

Eduskuntavaalit ovat itse asiassa ainoat suomalaiset vaalit jossa enää äänestän, joten sikäli olisi tervetullutta jos hyviä ehdokkaita asettuisi ehdolle. Jos olisit vaalipiirissäni, äänestäisin sinua aivan varmasti, mutta vain ja ainoastaan jos olisit ehdolla jostain oikeasta puolueesta tai vaihtoehtoisesti asiallisesta protestipuolueesta. Tällaisia puolueita voisi tapauksessasi olla esim. Kokoomus, Perussuomalaiset tai Piraattipuolue. Liberaaleja en enää tue, enkä äänestä, koska tiedän sen verran hyvin miten se puolue toimii (tai ei toimi), ketä siellä on kapuloissa, ja miten paljon (monesti muuten asialliset) ihmiset tuhlaavat puolueeseen arvokasta aikaansa. En myöskään kannata minkään uuden liberaalipuolueen (tai Pasi-puolueen) perustamista, kannattaa ennemmin valita joku sellainen "joukkue" joka toimii, on nousussa ja jota voi jotenkuten muuten sietää.

Lasse Pitkäniemellä on jostain käsittämättömästä syystä patologinen viha Liberaaleja kohtaan, vaikka periaatteessa sen pitäisi olla puolueista lähimpänä hänen ajatuksiaan. Mutta ei häntä tai hänen ääntään tarvita, joten ei sillä ole väliä, pysyköön vain siellä New Hampshiressa.

Käyttäjän pahis kuva

Itse en jaksaisi mitään kortteja alkaa keräämään. Jotta puolueella voisi olla minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia, pitäisi ensin olla kunnollinen kansanliike sen takana. Hommasta ei tule mitään, jos ensin perustetaan puolue ja sitten mietitään, kuka alkaisi oikeasti tekemään jotain. Puolue on hetken päästä samassa jamassa missä se on nytkin ja kaikki sen eteen tehty työ on käytännössä hukkaan heitettyä aikaa.

Käyttäjän henry kuva

Nuorena olin Liberaalien kannattaja.
Mutta sitten professori Borg avasi eduskunnassa suunsa.

Henry

Jaa-a. Professori Borgia kuten muitakaan tuon ajan suuruksia ei suuurin osa Liberaalien nykyisistä jäsenistä ole koskaan edes nähnyt, hyvä jos edes jotensakin etäisesti tietää näiden liittyvän puolueen historiaan. Kuka enää tekee muiden puolueiden kohdalla äänestyspäätöksensä sen perusteella, mitä joku niiden silloinen poliitikko sanoi joskus 70-luvulla?

En ole varma onnistuisiko Ron Paul-efekti Suomessa. Yhdysvalloissa on mm. Ludwig Von Mises-Instituutti, Cato, paljon liberaaleja ja liberalismiin myönteliäämpi kulttuuri. Meillä liberaaliliike käsittää muutaman blogin ja pari suomennettua kirjaa.

Ehdokkuus voisi kyllä olla sysäys parempaan suuntaan, mutta mielestäni tarvitsisimme Mises Instituutiin kaltaisen järjestön, jonka elinvoima ei olisi kiinni vaaleista, vaan siihen kuuluvista jäsenistä. Päätoiminta voisi olla aluksi bloggaamisessa ja muussa "helpossa" valistamisessa, ja toimintaa voitaisiin laajentaa resurssien mukaan. Puolue tosiaankin tarvitsee ensin äänestäjänsä.

Samaa mieltä Napalterin kanssa. Tarvitsemme jonkinlaisen järjestön, jonka tehtävänä on kansanvalistus.

Mutta libertaareja tarvitaan ehdottomasti politiikkaan. Minä äänestän niin kauan nukkuvien puoluetta kunnes ehdokkaaksi asettuu libertaari (ja mieluiten itävaltalaisesta koulukunnasta). Eli Pasi saisi minun ääneni. :-)

Löysin 5 minuuttia sitten Liberaalit ry:n sivuston ja sieltä tämän blogin. Eli en ole vielä ehtinyt tutustua blogiisi kunnolla, mutta olen aika varma että äänestäisin sinua =)

Jos haluatte perustaa Mises instituutin kaltaisen järjästön, kannattaisi varmaan meilata Jeffrey Tuckerille ja kysyä heidän julkaisujensa kopiointi- ja paino-oikeuksista. Käsittääkseni monet MisesStore:n kirjojen tekijänoikeusluvat ovat heidän omistuksessaan, joten esim. teoksien suomentaminen onnistuisi varmasti halvalla. Osa kirjoistahan ovat myös Creative Commons lisenssin alla, eli niitä saa kopioida/levittää/printata ihan miten haluaa.

#35,

Hämärän muistikuvan mukaan, Misesin saitilla oli n. vuosi sitten ilmoitus, että heiltä saisi kopion koko saitista sisältöineen. Tarkoituksena oli, että sitä lokalisoitaisiin eri maihin. En nyt kuitenkaan enää löytänyt sitä. Joko ovat peruneet aikomuksensa tai se vain on unohtunut ja hautautunut.

Käyttäjän pasi kuva

Kultaraha (#36), ajattelin viitata samaan, ja kyllä se pitää tietääkseni edelleen paikkansa: Mises.org is going open source - volunteers wanted (19.2.2009).

Vastailen kommentteihin myöhemmin, nyt on äärimmäisen kiirettä. Yritän jossain vaiheessa blogata myös puoluekokouksen tiimoilta. Kiva reissu oli. :)

Pasi

FDP voitti selkeästi Saksan sunnuntaisissa vaaleissa. FDP sai historiansa parhaan vaalituloksen, lähes 15% kannatuksellaan. Tämä taas mahdollistaa puhtaan porvarihallituksen muodostamisen CDU/CSU:n ja FDP:n pohjalle.

Kannattaisi ehkä käydä tutustumassa heidän menneeseen kampanjaansa ja ajatuksiin yleensä. Voisi edesauttaa vapaamielisyyttä uuteen alkuun Suomen poliittisella kartalla.

#35-37

Tässä hyvä esimerkki aiheesta Brasiliasta: http://www.mises.org.br/

Vaatii kymmenen parinkymmenen hengen ydintiimiltä aika tiukkaa sitoutumista, jotta saa kriittistä massaa aikaiseksi substanssin osalta.

#39, Aivan ja jo ydinryhmänkin löytymisessä riittää haastetta eikä täyspäiväistä sitoutumista voi edellyttää keneltäkään. Tunti päivässä on mielestäni realistinen vaatimus. parinkymmenen hengen tiimillä saataisiin silloin 18 htp:tä per viikko.

Toki materiaalia voisivat suomentaa ja tuottaa muutkin, mutta ydintiimi vastaisi vakaasta sisältövirrasta.

Libertaarilla Vapausfoorumilla on 90 jäsentä. Se voisi olla hyvä paikka lähteä ajamaan ideaa eteenpäin.

#40

Esim. Talouden perusteet -sivusto ottaa vastaan Mises.orgista käännettyjä artikkeleja. Eli käyntiin lähtöön ei vaadita muuta kuin alkuinnostuksen jälkeisiä työntäyteisiä hetkiä käännösten parissa - ja tuloksia. Tuo jälkimmäinen taitaa tosiasiallisesti olla se kynnyskysymys. Puhuminen on helpompaa kuin toteuttaminen. Ainakin tähän mennessä tuloksia ei ole kovin laajalti näkyvissä. Toivottavasti tilanne muuttuu jatkossa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja