Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Liberalismi näyttää jälleen voimansa

On tunnettu tosiasia, että liberalisointi saa aikaan suurenmoista sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, ovat jo niin kaukana, puhumattakaan viime aikojen takapakista, että on hyvä käyttää tuoreempia esimerkkejä. Aasian tiikereiden ja muiden vastaavien maiden hurja kasvu on jo sekin tuttu juttu, mutta viimeaikaisin kehitys Afrikassa lienee toistaiseksi vähemmän tunnettua. Puhukaamme siis Norsunluurannikosta.

BBC:n uutisen mukaan Norsunluurannikon taannoisen sisällissodan entisen kapinallisosapuolen hallitsema maan pohjoisosa, keskuksenaan maan toiseksi suurin kaupunki Bouake, on kasvanut kukoistukseensa lähes täyden vapauden vallitessa. Vuoden 2002 kapinan jälkeen pohjoisosa, n. 60% maan pinta-alasta, on ollut käytännössä itsenäinen eivätkä etelää hallitsevan keskushallinnon lait ole sinne ulottuneet. Tämä koskee kaikkia rajoituksia ja myös veroja.

Keskiverto demari luonnollisesti odottaa tästä seuraavan pelkkää kaaosta, työläisten riistoa, nälänhätää, valuvan veren täyttämiä katuojia ja niin edelleen. Todellisuus on kuitenkin sosialistien keksimää tarua ihmeellisempää. Pohjois-Norsunluurannikko -- tai Soromaa, kuten sitä myös kutsutaan kapinaa johtaneen Guillaume Soron mukaan -- on noussut nopeasti sisällissodan jälkeisestä hetkellisestä kaaoksesta.

Pohjoisen talous kukoistaa, kun verotusta ei ole juuri lainkaan, lähes ainoina poikkeuksina ovat kaakaon ja puuvillan tuottajilta kerättävät verot. Myöskään tullimaksuja ja sähkö- ja vesilaskuja ei tunneta. Tavarat ovat halvempia kuin etelässä, mistä on hyvänä osoituksena se, että erityisesti pohjoisen ja etelän välistä rajavyöhykettä valvovat etelän sotilaat tekevät ostoksensa pohjoisessa, puhumattakaan rajan lähellä asuvista eteläosan asukkaista. Sisällissodan aikana Bouaken takaisinvaltaamiseen pyrkineet sotilaat tekevät voittoa verottomalla shoppailulla. "Kyllä, heistä on tullut ystäviä", sanoo Hussein Doumbia, eräs Bouaken johtavista kauppiaista.

Sisällissodan aikana pohjoisessa työskennelleet valtion virkamiehet, mukaanlukien opettajat, pakenivat etelään. Paikalliset asukkaat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan ryhtyivät itse opettamaan lapsia vapaaehtoisina, ilman koulutusta tai kokemusta. Alku oli hankalaa levottomissa olosuhteissa, uudet opettajat esimerkiksi pelkäsivät joidenkin oppilaiden kantamia aseita, mutta oppilaiden vanhempien tuella opettajat ja ad hoc koulut alkoivat pärjätä. Muutamassa vuodessa pohjoisen oppilaat pärjäsivät kansallisissa kokeissa jo paremmin kuin etelän oppilaat.

Muut vapaaehtoiset alkoivat täyttää muita karkuun lähteneen valtionhallinnon jättämiä aukkoja. Ihmiset perustivat postipalveluita, televisioasemia ja jopa vaatimattomia poliisipalveluja.

Vapaus -- siis liberalismi, vaikka se ei varsinaisen poliittisen toiminnan seurausta olekaan -- on sallinut Soromaan asukkaiden itse tehdä elämästään parempaa ja kukoistavampaa. Se on loistava esimerkki spontaanista organisoitumisesta. Jos ihmisten toimintaa ei väkivalloin estetä tai haitata, he organisoituvat luonnollisesti, vapaaehtoisesti ja tehokkaasti poistaakseen kokemansa epämukavuudet. Siihen ei tarvita väkivaltaista pakkoa. Lisäksi entisistä vihollisista on tullut ystäviä, kapitalismi on siis luonut myös rauhaa.

Huolia kuitenkin on, sillä pohjoinen ja etelä ovat jälleen yhdentymässä. Entinen kapinallisjohtaja on yhteishallituksen pääministeri. Pohjoisen asukkaat eivät kuitenkaan halua yhdentymistä, sillä he pelkäävät menettävänsä vapautensa. Esimerkiksi etelän lakien mukaan laittomien mopotaksien kuljettajat ovat perustaneet ammattiliiton puolustaakseen oikeuksiaan maan mahdollisesti yhdistyessä.

Kuten BBC:n artikkelikin päättyy, seitsemän vuotta ilman liikennevaloja, veroja ja sähkölaskuja synnyttävät tapoja, joista ei mielellään luovuta. Toivottavasti soromaalaisten ei tarvitsekaan, vaan saavat jatkaa elämäänsä vapaina valtion ikeestä.

(Kiitokset linkistä ja vinkistä Kultarahalle!)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Hieno kirjoitus, ja erinomaisen tärkeää tietoa. Tuo artikkeli Pohjois-Norsunluurannikosta täytyy ottaa talteen, jotta voi sitten viitata siihen, kun seuraavan kerran joku kysyy, että no missäs sitä teidän liberalismianne on käytännössä kokeiltu. (Toivottavasti ainakin blogistitoverimme Marko Kivelä lukee tämän artikkelin.)

Tiedot on syytä ottaa talteen senkin puolesta, että tuskinpa Pohjois-Norsunluurannikon sallitaan kukoistaa kovin pitkään. Ihmisten eläminen onnellisena vapaudessa tuntuu olevan monelle niin valtavan vastemielinen ajatus, että se pyritään yleensä lopettamaan alkuunsa. Johan tuossa artikkelissakin väläyteltiin suunnitelmia yhdistymisestä eteläosan kanssa, jolloin nyt vapaat pohjoisen asukkaat saisivat varmasti verotuksen, tullit, rajoitukset, säännöt, määräykset ja yleensäkin valtion väkivaltakoneiston kaikilla "herkuilla".

Käyttäjän suvituuli kuva

Soromaa ei ole Suomi.

Niin totta kuin tuo kirjoittamanne onkin, ja niin oikeassa kuin te olettekin, haluiaisin sanoa seuraavan.

Jos haluatte nauttia liberalismin tuottamasta onnesta, niin Soromaa voisi olla oikea osoite. Verrattuna Suomeen.

Vaikka te kuinka yritätte valistaa näillä kirjoituksillanne suomalaisia liberalismin ihanuudesta, pelkään että teette turhaa työtä. Samoin kuin puoluehankkeennekin suhteen. Valitettavasti.

Suomessa ei ole tilausta liberalismille.

Kun liberalismi, ja erityisesti uusliberalismi (mitä se sitten tarkoittaakin) on lähes pahempi kirosana kuin kommunismi oli kolmekymmentä vuotta sitten, niin yleinen ilmapiiri ei halua kuulla.

Kysykää vaikka Risto E J Penttilältä. Kaksikymmentä vuotta sitten 1980-luvun lopussa myötätuulta sentään oli. Maailmalla puhaltivat reaganismin ja thatcherismin tuulet ja mekin saimme niistä oman osamme. Myönteisessä mielessä.

Syntyi Nuorsuomalaisten puolue. Ja huonosti kävi.

Ei onnistu, Matilainen. Valitettavasti.

Tuulimyllyjä vastaan saa tietysti taistella. Ja pitääkin. Siitähän me suomalaiset olemme tunnettuja ("vaikka läpi harmaan kiven").

Mutta realistisesti - Soromaa on erimaa.

Herää kysymyksiä.

Miten pohjoisen fyysinen infrastruktuuri on kehittynyt? Ketkä sitä ovat kehittäneet ja miten he ovat organisoituneet? Ketkä/mitkä omistavat nämä energialaitokset, jotka tuottavat ilmaista energiaa? Minkälainen pankkijärjestelmä pohjoisessa on?

Hong Kong keikkuu vuodesta toiseen maailman vapaimpien talouksien listan kärkipäässä. Siellä asuu pienellä saarella yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa eikä heillä ole lainkaan luonnonvaroja. Kun ottaa huomioon ostovoimapariteetin ja rahat, jotka kansalaisilla faktisesti on käytettävissään kulutukseen johtuen alhaisesta verotuksesta ja ilmaston suopeudesta, niin todellinen elintaso siellä on korkeampi kuin Suomessa.

suvituuli kirjoitti: "Suomessa ei ole tilausta liberalismille."

Rohkenen olla eri mieltä. Se ei vaan näy juurikaan näillä poliittisilla blogeilla, koska luonnollisesti täällä kirjoittavia on kutakuinkin valtasuhteiden mukaisesti. Lukemalla vähemmän poliittisia mielipideosastoja olen havainnut hyvinkin laajojen kansanosien arvostelleen selkeästi tätä sosiaalidemokraattien merkantilistista yhteiskuntaa.

Kun minä lähdin joulukuun alussa -85 Nicaraguaan kahvia poimimaan
olin juuri lopettanut työllisyyskurssin eikä työstä ollut tietoakaan.
Minä menin pankinjohtajan (Hannu Kemppainen, Hyrynsalmen Sp) puheille
ja kysyin (kun olin käynyt tietokonekurssin) voinko saada 15000 markkaa
ostaakseni tietokoneen. Hannu antoi lainan empimättä, hyviä tuttuja kun
oltiin. Olinhan minä kotipaikkakunnallani, Hyrynsalmella tehnyt hautaus-
paikkasuunnitelman. Ensimmäiseksi maksoin velkani (9000 mk) Ladastani.
Lopulla (6000 mk) maksoin matkani Nicaraguaan joka olikin minun elämä-
ni pelastus. Loppu onkin historiaa varsinkin kun minä varasin hautauspaik-
kasuunnitelmassa isäni ja äitini vierestä läheltä ruumishuonetta viimeisen
leposijani (2 m2). Nykyään en kuulu mihinkään kirkkokuntaan mutta minä
haluan katsoa tämän elämän loppuun asti. Elämä pitää katsoa loppuun asti.
tv. Ville
PS. Toivottavasti hyvät ystävät näette että kapitalistinen vapausyhteiskunta
on tehnyt tehtävänsä ja on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa ja
vielä kun annamme sille potkun persuksiin niin voimme muistella että:
sen tein enkä muuta enää voi.
Tv. Ville

Käyttäjän pasi kuva

Heikki (#3), totta, kysymyksiä herää, itsekin haluaisin tietää enemmän. Juurikin tuo maksuton vesi ja sähkö myös minua ihmetyttää eniten. Veikkaan, että ne kustannetaan niiltä kaakaon ja puuvillan tuottajilta nyhdetyillä veroilla. (Norsunluurannikko on maailman suurin kaakaon tuottaja ja viejä, myös puuvilla on tärkeä vientituote.) Ei sekään toki oikein ole, vaikka kokonaisuus onkin oikeaan suuntaan.

"Vaikka te kuinka yritätte valistaa näillä kirjoituksillanne suomalaisia liberalismin ihanuudesta, pelkään että teette turhaa työtä. Samoin kuin puoluehankkeennekin suhteen. Valitettavasti.

Suomessa ei ole tilausta liberalismille."

Tavoitteena ei olekaan tuoda liberalismia Suomeen ensi vuodeksi, vaan edes jollekin sukupolvelle. Nyt tehty työ kantaa hedelmää ehkä jopa vuosikymmenien viiveellä(suomennetut kirjat, kirjoitetut blogit, kaikki tuotettu informaatio), mutta muutakaan ei voi tehdä. Jaloilla äänestäminen on tietenkin keino parantaa elinoloja edes jotenkin, mutta tämäkään ei internetin ansiosta poista informaatiolla vaikuttamisen mahdollisuutta.

Jatkakaa vain keskusteluanne porvarit. Älkää antako
minun kainuulaisen häiritä mielen rauhaanne.
tv. Ville

Käyttäjän johantranberg kuva

Hahhaa, katsokaa kuinka turhaa teidän juttu on; "liberaalit" kikkeliskokkelikset yms. toisensa jälkeen osoittautuvat sossuakin sossummiksi. No totta helvetissä: tyypillinen julkiskokkelis Pirjo Persevä - Mobulu levittää persettään kissalasit päässä jossain keksityssä 100% verorahoitteisessa "päällikön" paikassa.

Miksi ihmeessä se äänestäisi / kannattaisi teitä koska kesKusta ja kokkelis kuitenkin takaavat sen "työ"paikan? Miksi nämä julkiskokkelikset lähipiireineen siis ylipäätään koskaan kannattaisivat teitä? Tehän olette niiden vihollisia nro 1. Eihän täällä juuri muita edes ole, siis sellaista porukkaa joka edes äänestää.

Liberalismi näyttää mun mielestäni tylsät kyntensä siinä että siihen suhtautuu myötämielisesti täällä(kin) lähinnä minun kaltaiseni anti-liberaali (joka kuitenkin näkee jonkinlaista yhteyttä työn ja toimeentulon välillä) ja toisaalta joku samaa yhteyttä näkevä kommunisti. Nykyinen systeemimme kun on niin läpisairas että mikä tahansa ajattelu on terveempää koska nykyinen toiminta perustuu puhtaasti uskoon ja mainostoimistojen valheisiin.

Mutta kun täälläkin on näitä itkijöitä niin tottakai myönnän että juuri SUomessa on sellainen taikaseinä joka täyttyy kok.sos.dem osaamisella aina täyteen. Muuta ei tarvitse tehdä kuin kokkelisti vääntää naama ja täyttää pyytelevien neekerien taskut niin jopa ollaan taas viisaita koska kuka antaa niin myös saa.

Pappa Tranbergillä oli taas asiaa meille Salpausselän pohjoispuolella
asuville.
tv. Ville Kajaanista

Hieno kirjoitus ja huomiota herättäviä kysymyksiä. Ensimmäinen kysymys vapaataloudessa on tietenkin alusrakenteen, infrastruktuurin, rahoitus, joka yleensä edellyttää jonkinlaista valtiokapitalistista omistuksen keskittämistä verotuksella.

Toinen kysymys on sitten se, että onko joku koululaitos aidosti yksityistä ja liberaalia toimintaa, vai onko se käytännössä osuustoimintaa, jota voidaan harjoittaa joko osuuskunnissa tai sitten seurakunnissa.

Onhan esimerkiksi niin, että jossain kehitysmaassa seurakunnan ylläpitämä lukio voidaan käsittää liberaaliksi autonomiaksi Suomesta käsin, mutta jos Suomessa olisi vastaava lukio niin se tulkittaisiin tukahduttavaksi lähes keskiaikaiseksi feodalismiksi, joka ei tarjoa oppilaille mahdollisuutta kasvaa vapaasti ajattelevaksi länsimaiseksi henkilöksi.

Yhden jakelujärjestelmän murtumisen Venäjän federaatiossa 1990-luvulla nähneenä intuitiivisesti vakuutuin, että kun keskushallinto ja johtoajatus on kadonnut, tulee paikallisesti ja alueellisesti toimia miten tahansa elämän mahdollistamiseksi, ja tässä on apuna nurkkapatrioottinen, osuustoiminnallinen ja uskonnollinen yhteisöllisyys, itse asiassa mikä tahansa yhteisöllisyys.

Kun arkea kuvataan aatehistorian käsittein, syntyy uskomaton tarve täsmentämiseen. Jotenkin ajattelen, että valtiokapitalismi, fasismi ja kommunismi kykenevät keskittämään varoja hyvin infrastruktuuriin, kun taas liberalismin suurimmat sovellusalueet ovat viihteen, kevyen teollisuuden ja kulinarian alueella.

Itse asiassa kannata aatehistorian kytkemistä talousmaantieteeseen ja historialliseen ajanjaksoon. Tässä on kuitenkin se ongelma, ettei aatehistoria ole enää puhdasta moraalifilosofiaa, sosiaalista eetosta, vaan materialistiset luvut ja yksilöiden pyrkimyksetkin tulevat mukaan.

" suvituuli" ja 10 # johan puhuu oikein..olen samaa mieltä

"Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, "

Aika härskiä valehtelua yrittää omia työväenliikkeen saavutukset liberalismin ansioksi, mikä se liberalismi sitten lieneekin.

”Suomessa suurimmat yksittäiset liberalismin voitot, kuten poliittisten vapauksien kasvaminen 1900-luvun alussa, ”

Aika härskiä valehtelua yrittää omia työväenliikkeen saavutukset liberalismin ansioksi, mikä se liberalismi sitten lieneekin."

Suomen poliittiset vapaudet(yleinen äänestysoikeus, yksikamarinen parlamentti, sananvapaus jne.) tuotiin voimaan liberaalien voimasta(Leo Mechelin ja kumppanit) ennen kuin työväenliikkeellä oli edes vaikutusmahdollisuuksia. Tämän jälkeisissä uudistuksissa vasemmisto toki oli mukana.

Käyttäjän markok kuva

Tämä kirjoitus tarvinnee hieman vastapainoa, eli kannattaa muistaa miten nykyisessä talouslamassa maanosamme liberaaleimmat valtiot ovat pärjänneet. Näitä valtioita ovat Irlanti, Islanti, Baltian maat sekä ilmeisesti joitain muita Itä-Euroopan maita. Ovat muuten järjestään niiden pahiten lamasta kärsineiden joukossa.

Tapio O. Neva (#12): Osuustoiminta ei ole mitenkään ristiriidassa liberalismin kanssa; päinvastoin, kaikki ovat vapaita harjoittamaan vaikka miten yhteisöllistä toimintaa. Ero on siinä, että he tekevät sen vapaaehtoisesti eivätkä valtion holhoamina - ja eikö se vasta ole sitä aitoa yhteisöllisyyttä joka tapahtuu omasta vapaasta tahdosta, eikä jonkun muun pakottamana?

#12,

Ei infrastruktuuri ole ongelma. Se on vain etatistien ruokkima myytti. Kokonaisia kaupunkeja on rakennettu yksityisellä rahoituksella. Esimerkkinä 1967 perustettu 97 000 asukkaan Columbia, MD.

Se lähti yhden miehen ideasta perustaa inhimillisiä arvoja kunnioittava kaupunki. The Rouse Company hankki yksityisen rahoituksen ja osti 57 km2 maata 140 omistajalta sekä organisoi suunnittelun ja toteutuksen.

Infrastruktuuriin ei tarvita väkivaltaista verotusta eikä väkivaltaista hallintoa. Ne hoituvat paremmin voittoa tavoittelemattomilla vapaaehtoisella kiinteistö-, kortteli- ja kaupunkiyhdistyksillä sekä kiinteistöhuoltojen tapaisilla yrityksillä.

Herra Rose onnistui kaupungissaan erinomaisesti, sillä se on rankattu 8. parhaaksi kaupungiksi asua: BEST PLACES TO LIVE

Käyttäjän riikkasoyring kuva

No näyttäkää voimanne:

"Toisen esimerkin annan iso 22000 sertifikaatista jota on nyt ENSIMMÄISTÄ kertaa MAAILMAN HISTORIASSA sovellettu SUOMALAISEEN POHJAVETEEN.
Tämä kaikkien aikojen laajin ja kattavin Iso standarti pitää sisällään vastaavan täydellisen turvatakuun putkistoissa, laivoissa ym. kuljetettavasta elintarvikkeesta eli Suomalaisesta pohjavedestä, kuin esim.Venäjän rakentama kaasuputki Eurooppaan.
Eli, jos joku vaara uhkaa vesi tai öljy tai kaasuputkea, sitä voi tarvittaessa puolustaa sotilaallisesti.
Ja nyt kun kaikki Suomen pohjavedet on jo myyty, 72 halukasta maata ovat tarjoutuneet ostamaan ne, Brasilian vesipresidentti on vahvin tällä hetkellä, Norja sijalla 4, kiitos Paavo Väyrysen.
Mm. Karvialla on jo rakennettu vesiputkea 84km (suomen suurin vesi hanke) ja Luonnonsuojeluliiton mukaan muitakin hankkeita on paljon.
Nato on kartoittananut jo vuosia sitten kaikki Suomen vesilähteet joita on
n.40 000.
Tarjan ja Paulan 12.6.2009 allekirjoittama luonnosuojelulaki tekee mahdolliseksi tämän, jo vuosikymmeniä harjoitetun ja suunnitellun kansallisomaisuuden ryöstön."

Tämän sisältöisen viestin sain tänään, ja jo aiemmin tekemieni tutkimusten perusteella tiedän, että viestin kirjoittaja on oikeassa. Lisätään tähän Lahti Aqua ja Turun Kanervakangas. Muitakin paikkoja on tarkoitus liittää hankkeeseen.

IRIN News: http://www.irinnews.org/Report.aspx?ReportId=87492 Pohjois-Norsunluurannikon lapsista 45 prosenttia kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta, ja tämä osuus on noussut vuodesta 2008. Liberaali paratiisi.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja