Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Olympiamenestyksen puute on pelkkää plussaa

Vancouverin kisojen alkaessa mediassa hehkutettiin tavalliseen tapaan sitä, kuinka paljon mikäkin kunta lupaa nannaa mahdollisille oman kunnan olympiamitalisteille. Esimerkiksi Jyväskylä on laatinut mitaleille oikein hinnaston, jonka mukaan olympiakulta toisi voittajalleen bonuksena 10000 euroa. Tämän rahanjaon oikeutusta ei luonnollisesti missään kyseenalaistettu, mutta ainakin itse jyväskyläläisenä veronmaksajana olen tältä pohjalta tyytyväinen, jos Jyväskylän mitalisaldo pysyy nollana. Sama koskee toki koko Suomen mitalimenestystä.

Huippu-urheilu on suurelta osin, varsinkin vähemmän seksikkäissä eli vähemmän yksityistä, rehellistä rahaa saavissa lajeissa, joka tapauksessa verovaroin kustannettua. Tavallisilta ihmisiltä, riippumatta heidän kiinnostuksestaan huippu-urheilua tai sen saavutuksia kohtaan, otetaan väkivallalla uhkaamalla rahaa pois ja kaadetaan sitä urheilijoiden elättämiseen ja harjoituttamiseen.

Erityisen räikeää mitalistien palkitsemisesta tekee se, että sen haluamattaan kustantavat ihmiset, jotka päivittäin tekevät parhaansa työssään, joko palkansaajina tai yrittäjinä. Nämä ihmiset saattavat omalla alallaan olla jopa maailman parhaita ja ansaitusti saavat siitä suurempaa palkkaa tai kasvavia liikevoittoja. Ja kuinka suomalainen yhteiskunta palkitsee nämä arjen sankarit? Rankaisemalla heitä! Mitä paremmin teet työsi, mitä enemmän tuotat tuotteita ja palveluita eli hyötyä muille, sitä enemmän sinulta otetaan aseella uhaten pois!

Ja sitten sinulta ja kohtalotovereiltasi otetusta rahasta lohkaistaan kymppitonni vaikkapa jollekin jääkiekon olympiavoittajalle, joka päivätyössään ansaitsee -- ihan ansaitusti -- moninkertaisesti enemmän kuin sinä, tai jonkin muun lajin voittajalle, jota muutenkin elätetään ja harjoitutetaan sinultakin otetuilla rahoilla. Urheilijoiden työ on toki varmasti raskasta, mutta kuten kaikissa muissakin ammateissa, oikeuden saada palkkaa tai korvausta pitäisi perustua yksinomaan siihen, että joku tai jotkut sitä haluavat maksaa itse omista rahoistaan, eikä suinkaan siihen, että jotkut haluavat maksaa sitä muiden rahoista.

On toki totta, ettei se mitalirahojen jääminen jakamatta menestyksen puutteen vuoksi niitä rahoja veronmaksajille palauta. Kerätty mitä kerätty, joten johonkin ne käytetään. Jos en voisi vaikuttaa verotuksen määrään (sitähän pitäisi laskea, ihmisten rahat kuuluvat heille itselleen), niin mielestäni verovarat tulisi ainakin ohjata niiden tärkeimpien perustelujen mukaisesti, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Urheilun, kuten myös kulttuurin ja taiteen, tukeminen kuuluu kuitenkin yksiselitteisesti yksityisasioiden piiriin. Ne tukekoot ja maksakoot, joita kyseiset asiat riittävän paljon kiinnostavat, ihan oman vapaaehtoisuuden pohjalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Urheilu on ajan ja rahan tuhlausta.
Miksi ei sekin raha voida sijoittaa vaikka musiikin vientiin, bändikämppiin ja muuhun oikeesti LUOVAAN toimintaan ?

Itse asustelen täällä hiihtäjä Aino Kaisa Saarisen kotikunnassa jossa häntä palkittiin tontilla mutta siitä on tehty valitus.

#1: Urheilu ei ole ajan ja rahan tuhlausta. Urheilu on viihdettä, mikä jo sinänsä on hyödyllistä ihmiselle. Mikä tärkeämpää, urheilu ja urheilukilpailut ovat näyttämötaiteeseen verrattavaa draamaa, joka konkretisoi ihmiselämälle välttämättömän metafyysisen tarpeen, tavoitteiden saavuttamisen.

http://www.capmag.com/article.asp?ID=4895

Jos urheilukilpailuja sattuisi tarkastelemaan väärän filosofisen pohjan kautta, saattaisi assosioida pallopelit johonkin (anaali)raiskausfantasiaan tai siihen, että kilpailu sinänsä toistaa jotain eläinkuntaan liittyvää darwinistista kamppailua elämästä. Urheilukilpailujen merkitys olisi aivan toinen, mikäli kisan lopputulos todellisuudessa olisi elämän ja kuoleman kysymys, mutta se ei ole. (Antiikin Roomassa ja inkoilla taisi olla sellaisiakin pelejä...)

Käyttäjän pasi kuva

Silurus (#2), jep, olet aivan oikeassa, ja tuo on vain korostaa sitä, että urheiluviihteestä tulisi maksaa vain sen kuluttajien ja vain heidän.

Käyttäjän annaleena kuva

Pasi M: "Urheilijoiden työ on toki varmasti raskasta, mutta kuten kaikissa muissakin ammateissa, oikeuden saada palkkaa tai korvausta pitäisi perustua yksinomaan siihen, että joku tai jotkut sitä haluavat maksaa itse omista rahoistaan, eikä suinkaan siihen, että jotkut haluavat maksaa sitä muiden rahoista."

Juuri näin.

Joo, mutta mitä hienoa tai plussaa on häviämisessä? Kateus vie kalatkin vedestä ; )

Jos mitalisaldo jää nollille tai lähelle sitä, alkaa hillitön itku talviurheilun nykytilasta. Seurapomot ruikuttavat heikkoa juniorityötä ja vielä heikompia resursseja (rahapulaa). Lajiliitoille kipataan lisää fyrkkaa yrittäjien ja muiden työtätekevien tileiltä Suomi-kuvan kirkastamiseksi. Osa Suomi-brandin mielikuvaa kun täytyy olla se, että pohjoisessa on uuttera ja urheilullinen kansa ja että menestyvät urheilijat ovat korkean teknologian ohella niitä, joista Suomi tunnetaan.

Heikkoa menestystä toivon minäkin, mutta ihan vain vittuilun vuoksi.

#5,

En usko, että Pasi on edes vähäisessä määrin kateellinen. Kyse on pelkästään rahoituksen muodosta, ei sen määrästä. Jos urheilija tienaa satoja miljoonia vapaaehtoisin keinoin, niin hyvä. Mutta jos urheilija saa yhdenkin euron väkivaltaisesti otettuna, niin huono.

Huippu-urheilua kannattaa tukea, koska urheilijat luovat nuorille esikuvia ja saavat heidät urheiluharrastusten pariin. Sillä on suuri kansanterveydellinen merkitys. Lisäksi suuret urheilutapahtumat, erityisesti olympialaiset, edistävät kansakuntien välistä solidaarisuutta ja maailmanrauhaa. Jos kyse on vain rahasta, se korruptoi urheilun - mukaan tulee doping, sopupelit jne.

#8,

Urheilun tukeminen vapaaehtoisesti on hyvä asia. Urheilun tukeminen väkivalloin on moraalitonta.

Käyttäjän pasi kuva

Nimenomaan, kuten kultarahakin jo pariin otteeseen tarkensi, kysymys on nimenomaan rahoitustavasta. Kuten kirjoituksessani ohimennen viittasin, esimerkiksi huippujääkiekkoilijoiden palkat ovat aivan ansaittuja ja oikeutettuja -- ne maksetaan pääsylippu- ja mainostuloilla eli vapaaehtoisella rahoituksella.

Huippu-urheilu ja urheilu sekä liikunta ovat hienoja asioita sinänsä, mutta niitäkään ei pidä rahoittaa väkivaltaan perustuen.

Julkinen rahoitus ei muuten ole estänyt urheilun korruptoitumista, vaan se monissa muodoissaan on tullut mukaan siinä vaiheessa, kun urheilusta on tullut ammattimaista. Kuka muistaa ajan, jolloin jopa maailman huiput, lajissa kuin lajissa, harrastivat urheilua sivutoimisesti ja ansaitsivat elantonsa päätyöllään? Joissakin lajeissa tämä on toki nykypäivää edelleen, mutta niissä lajeissa ei taida juuri olla sitten sitä dopingiakaan saati muuta korruptiota.

En ole muuten ollenkaan varma, etteikö tonttilahjoituksista olisi kuultu joitakin keroja kriittisiä ääniä. Tämän toteuttaminen on nykypäivänä minulle täysi mysteeri.
Joku on jopa ehdottanut urheilijoille menestysveroa, jolla katettaisiin kesken sammahtaneet toivon kipinöiden kulut, vaikkei se tällä nimellä kulkenutkaan. Tuota en kylläkään kannata.

Sama vääryys tapahtuu monella muullakin maalla, joten en jaksa olla menestyksestä huolissani, koska peli on vähäksi aikaa menetetty. Laaja itkuporuraivari täydestä nollatuloksesta voi olla paljon tuhoisampi!

Eniveis, jääkiekko on sen verran hieno laji, että sitä pitää näillä kokoonpanoilla seurata alusta loppuun. Eivät kiekkomiljonäärit varmaan tohdi niitä saamiaan rahojaan edes pitää, vaan ne mennevät hyväntekeväisyyteen, vaikka onhan kyseessä silti pakotettu tulonsiirto.

Kaksi urheilun tärkeintä funktiota on jäänyt käsittelemättä niin avaustekstissä kuin vastineissakin.

1. Huippu-urheilu on merkittävin kansallistunnetta kohottava tekijä, ainakin rauhanaikana. Tämä ei ole aivan vähäpätöinen asia nykyisessä haloslaisessa epädramativoivassa ja epäisänmaallisessa ilmapiirissä.

2. Huippu-urheilu liikuttaa tätä alati läskistyvää ja veltostuvaa kansaa. Suurin osa suomalaisesta liikunta- ja urheilutoiminnasta tapahtuu oto-pohjaisissa urheiluseuroissa. Urheiluseurat taas toimivat kilpa- ja huippu-urheilun alajaoksina. Ilman ensinmainittua ei ole jälkimmäistä.

Jos hiukan viitsii perehtyä huippu-urheilun tukijärjestelmään niin huomaa että se on itseasiassa yksi parhaiten
- toimivista
- valvotuista
- tulosvaatuullisimmista

tukijärjestelmistä mitä tässä maassa on. Melkeimpä uskallan väittää että se on paras. Jokainen tukieuro on korvamerkitty ja sen tuottoa valvotaan.

On turha kadehtia jääkiekkoilijoiden tai formulatähtien miljoonia. Eivät nämä urheilijat saa valtiontukia.

***

Tietysti ymmärrän tiukan tilanteen ja sen että niukkojen resulssien takia jos pitää valita väliltä vanhustenhoito tai urheilukentä niin vaa-an pitäisi aina kääntyä ensinmainittuun.

Mutta entäpä valinta väliltä urheiluhalli - oopperatalo(tosin yhden oopperatalon vuosikustannuksilla rahoittaisi koko suomalaisen huippurheilun ja reilusti ylikin) tai valinta väliltä monikulttuurikeskuskus Caisa - jäähalli?

Kysyn vaan että onko huippu-urheilun rahoituksen lakkauttaminen todellakin prioriteettilistalla ylimpänä?

Missä menee kansakunnan arvot?

#8: Vai että urheilua kannattaa tukea urheilun vuoksi? Mielenkiintoista. Korvaa sana urheilu vaikka käsitteellä lintujen bongaus, niin tajunnet kehäpäätelmän...

Olen kyllä sitä mieltä, että urheilu on kannattavaa yksilölle ja että urheilun katsominen ja esikuvien arvostaminen, jopa jonkinlainen 'sankareiden palvonta' on terveellistä. Kyse on siitä, mitä urheilu todellisuudessa on verrattuna vaikkapa lintujen bongaukseen (joka epäilemättä on myös jossain määrin virkistävää ja hyödyllistä, mutta paljon rajatummassa kontekstissa). Urheilu edustaa ja sisältää tavoitteiden saavuttamista. Urheilutapahtuma visualisoi lyhyessä ajassa abstraktin oppitunnin elämästä itsestään; urheilu nostaa jalustalle, siis arvostaa, erinomaisuutta, laadukkuutta, eikä ainoastaan suhteellista "paremmuutta". Menestyäkseen urheilussa on tehtävä pitkän aikavälin suunnitelmia ja *investointeja* (ei siis uhrauksia). Siksi urheilu on urheilua harrastavalle hyödyllistä.

Suuret urheilukilpailut todellakin edistävät maailmanrauhaa -- se tapahtuu sen abstraktion kautta, että kilpailijoilla ja katsojilla on yhteiset arvot,
jotka ovat nimenomaan menestyksen, suuruuden ja loistavuuden arvostaminen ja ihmisen näkeminen sankarillisena ja kyvykkäänä elämään. Nekin ihmiset, jotka arvostavat keskinkertaisuutta -- siis suorastaan vihaavat keskinkertaista paremmin menestyviä ihmisiä lähipiirissään, todennäköisesti silti arvostavat urheilua, koska se antaa heille toivon pilkahduksen siitä, että ehkä ihmisellä silti on mahdollisuus ja kyky menestyä.

Toinen koulukunta saattaa katsoa urheilua siksi, että filosofisesti nämä vihaavat hyvää (muissa). Heille tärkeintä urheilussa on nöyryytys ja täydellinen tuho. Väittäisin, että tälle ryhmälle oleellisin asia on kollektivismin eri tasot, joista kansallistunne merkitsee ansaitsematonta ylpeyttä edustajan välityksellä. Tämä ei missään nimessä ole rauhaa rakentava ideologia, ei maiden välillä, eikä vaikkapa jalkapallojoukkueiden kannattajien välillä.

Kuten jo lainasin Randia Pasin edellisessä kirjoituksessa ja minkä urheiluun liittyvä huliganismi osoittaa, yritys saavuttaa sellaista, jota ei voi olla olemassa (ansaitsematon ylpeys), voi tuottaa vain tuhoa ja kuolemaa.

Huippu-urheilun tukeminen konkretisoi sen (valheellisen) idean, että menestystä ei ole olemassa ilman yhteiskuntaa; että yksilö yksin ei kykene huippusuorituksiin. Tämä idean äärimmäiset sovellukset yhdistyvät dopingiin, kollektivismiin ja statismiin; DDR ja Kiina eritoten harjoittivat järjestelmällistä yksilön muokkausta osoittamaan valitun politiikan ylivertaisuutta; kansallishenkeen yhdistettynä ei pitäisi olla lainkaan epäselvää, että urheilijan menestys on valtion menestys ja urheilijan tappio on yksilön heikkoutta ja valtion häpäisyä.

Kansanterveyden nimissä puhuminen esittää, että yhteiskunta omistaa yksilön; että yksilön ruumis on vain lainassa yhteiskunnalta ja sen kulloisenkin haltijan tulee noudattaa omistajan tahtoa.

Mitä taas dopingiin ja *rahaan* tulee, niidenkin käsittely perustellen vaatisi enemmän aikaa, kuin minulla nyt on. Tiivistettynä: dopingin valvonta on irrationaalista ja perustunee myyttiin "puhtaasta, lankeamattomasta eläimen kaltaisesta ihmisestä, joka koostuu pelkästään luonnontuotteista".

Rahalla puolestaan ei ole mitään korruptoivaa vaikutusta:
""Let me give you a tip on a clue to men's characters: the man who damns money has obtained it dishonorably; the man who respects it has earned it.
Run for your life from any man who tells you that money is evil. That sentence is the leper's bell of an approaching looter. ""

MattiH 12#: Huippu-urheilu ei liikuta tätä läskistyvää ja veltostuvaa kansaa yhtään mihinkään, korkeintaan jääkaapilta TV:n ääreen. Varsinkin, jos huippu-urheiluksi mielletään mainitsemasi jääkiekko ja formulat.

#10:

Urheilun valtionrahoitus ei perustu väkivaltaan sen enempää kuin mikään muukaan valtion toiminta. Suomen valtio itärajoineen on tuonut meille vapauden ja hyvinvoinnin - urheilusankarit Kolehmainen, Nurmi, Ritola jne. olivat tärkeitä kansallismielisyyden nostattajia. Ilman Suomen valtiota olisimme osa Venäjän federaatiota ja merkittävä osa suomalaisista olisi murhattu tai siirretty Siperiaan. Sankareita ja esikuvia tarvitaan edelleen.

#13:

Kansanterveydellä tarkoitetaan ihmisyksilöiden keskimääräistä terveyttä. Terve yksilö on sairasta vähemmän riippuvainen muista ja siten yhteiskunnasta. Luulisi sopivan libertaristin pirtaan?

Dopingvalvonta ei ole millään tavalla "irrationaalista", vaan se on perusteltavissa siinä missä muutkin pelisäännöt, ja kyse on ennen kaikkea urheilijoiden terveydestä.

Amatöörisäännöt voisi muuten palauttaa olympialaisiin...

#15: Vapaassa yhteiskunnassa ihmisten terveys on yksilön ongelma. Epävapaassa yhteiskunnassa ihmiset kahlitaan toinen toisiinsa äärettömän monimutkaisten pakotettujen vuorovaikutusten kautta, jotka johtavat vain kahleitten lisäämiseen ja parhaassakin tapauksessa vain kahleitten sijainnin ajoittaiseen muuttamiseen -- vähän niinkuin it-alan yrityksissä muutetaan neljännesvuoden välein organisaatiokartta horisontaalista diagonaaliseksi, siitä vertikaaliseksi, sykliseksi ja takaisin.

Doping-valvonnassa kyse ei ole "pelisäännöistä", vaan yksilön koko elämän hallinnasta: esim. WADA:n vaatimuksesta lukuisat suomalaiset urheilun ja liikunnan kattojärjestöt ovat saaneet vaatia hallinnoimiltaan seuroilta ja yhdistyksiltä jäsenistön doping-kuria ja 'drugs are bad, mm-kay' -luentoja 5-vuotiaille satubalettiin menijöille. Teoriassa tämä tarkoittaa että seurassa, jonka joku jäsen kilpailee seuran nimissä, satunnaisesti työskentelevän toimihenkilön pitää ilmoittaa 2 viikkoa ennen lomamatkaa Pattayalle, mihin hotelliin WADA saa tulla hakemaan pissanäytteen ja tehdä ilmoituksia käyttämistään reseptilääkkeistä (joista osa on täysin kiellettyjä).

Olympialaiset lienevät jonkun yksityisen organisaation tavaramerkki, joten kyse on heidän asiastaan. Jos he kieltävät sanktion uhalla dopingin käytön tai ammattilaisuuden, väärän kansallisuuden, ihonvärin tai jotain, niin omapa on häpeänsä.

Mutta järkeä ei voi pakottaa. Se on edelleen yksi esimerkki pyrkimyksestä tuottaa ikiliikkujan kaltainen metafyysinen mahdottomuus, mikä voi tuottaa parhaimmillaankin vain pettymyksiä. Maailman historia on täynnä esimerkkejä kieltolaeista, joiden toteutuksista parhaimmatkin ovat välttämättä olleet katastrofeja.

"Kansanterveydellä tarkoitetaan ihmisyksilöiden keskimääräistä terveyttä. Terve yksilö on sairasta vähemmän riippuvainen muista ja siten yhteiskunnasta. Luulisi sopivan libertaristin pirtaan? "

On harhaanjohtavaa sanoa, että liberalisteille susimainen erakko olisi ihanneihminen. Liberalismissa ihmiset saavat vapaaehtoisesti määrätä nykyistä enemmän omasta elämästään, joten he elävät niin sosiaalisesti ja muiden kanssa kuin haluavat. Sama pätee myös yksilön terveyteen, on ihmisen oma päätös elääkö hän terveellisesti vai ei.

"Urheilun valtionrahoitus ei perustu väkivaltaan sen enempää kuin mikään muukaan valtion toiminta."

Ei niin, sen takia väkivallalla kerätyllä rahalla tuettu urheilu on vain yksi monista "vääryyksistä".

#16:

Terveys on yksilön oma asia tasan niin kauan kuin yksilö on terve. Sairas ihminen joutuu hakemaan apua ja pahimmassa tapauksessa henkisesti sairas saattaa käydä tappamassa ihmisiä. Kansanterveyden huonominen näkyy kaikkialla; kuntien sairaanhoitomenot kasvavat, verot nousevat, talous taantuu jne.

Käsityksesi dopingsäännöistä on täysin väärä. Se koskee urheilijoita, ei toimihenkilöitä.

Käyttäjän punamanifesti kuva

Pasi,

Kysymykseni liittyy edelliseen postaukseen, mutta kirjoitan sen tähän, jotta huomaat sen varmasti. Viimeisessä kommentissa sanot, että ay-liikkeen työehtosopimus rikkoo ihmisten yksilövapauksia, kun he joutuvat alistumaan ay-liikkeen tahtoon.

Kiistaton tosiasia kuitenkin on se, että kun iso yritys ja pieni ihminen kohtaavat työmarkkinoilla, niin yritykset voittavat lähes aina. Yksittäisillä ihmisillä ei välttämättä ole niin laajaa tietoa oikeuksistaan tai varoja omien etujen ajamiseen, kuten lakimiehiin, toisin kuin yrityksillä on.

Eikö siis ole hyvä asia, että työntekijät pystyvät järjestäytymään ja tekemään riittävän ison vastavoiman EK:lle ja yrityselämälle, jolloin molemmat ovat samalla viivalla ja pystyvät tekemään tyydyttäviä ratkaisuja ilman, että kummallakaan on merkittävää etulyöntiasemaa lompakon painon perusteella?

#18: Yksilöillä on oikeus suojautua henkisesti sairailta. Tämäkin toiminta on järjestettävissä vapaaehtoisesti.

Kansanterveyden huononeminen näkyy yksilönvapauden vähenemisessä eli verotuksen lisääntymisessä, koska alunperin valittu politiikka ei perustunut yksilönvapauksien säilyttämiseen vaan kollektivismiin. Kyseessä on edelleen yritys tuottaa tai ylläpitää ristiriita. Yksilönvapauteen perustuvassa politiikattomassa politiikassa kansanterveyden tappiot tai siunaukset sälyttyvät oikeudenmukaisesti asiaankuuluville yksilöille.

Mitä ADT:n toimintaan tulee, pykälä 1.3 tosiaan rajaa säännöstön koskemaan "urheilijaa", mutta tästä riippumatta esim. STUL on vaatinut jäsenseurojen jäseniltä sitoutumista samaan.

Irvokkaasti ensimmäinen pykälä kertoo "Säännöstön keskeisenä tarkoituksena on turvata urheilijoille oikeus osallistua urheiluun, jossa ei käytetä dopingia".

Oikeus dopingittomaan urheiluun? WTF? Kukaan (paitsi ehkä DDR) ei pakota käyttämään. Sittenkin urheilija, joka käyttää aineita, toimii arvokkaana koekaniinina viimeistään kuolemansa jälkeen...

# 14: Jouni Snellmann, pyytäisin että luet viestini tarkemmin. Huippu-urheilu itsessään ei liikuta kansaa vaan sitä liikuttaa huippu-urheilun taustalla toimiva seuraverkosto. Voin tarvittaessa tarkistaa numeroita SLU:n sivuilta mutta sadoistatuhansista ihmisistä puhutaan kun mukaan lasketaan kaikki ikäluokat lapsista veteraaneihin.

Formula ja lätkä olivat esimerkkeinä lajeista joiden huiput eivät nauti valtion tukia. Formula on toki pelkkää viihdettä(itse pidä sitä edes urheiluna) mutta toisaalta eipä kyseinen laji millään tavalla ole taloudellisena rasitteenakaan.

Jääkiekko sitä vastoi liikuttaa valtavia massoja varsinkin lapsia ja nuoria. Taitaa olla suurin nuorisolaji Suomessa.

#20:

Parhaiten tuo suojautuminen väkivallalta toimii kansallisvaltiona. Silloin kun ihmisillä on yhteinen päämäärä ja arvopohja, syntyy luottamusta ihmisten kesken, ja sitä kautta hyvinvointia.

Ensin puhuit WADA:sta ja sitten STUL:sta (vieläkö sekin on olemassa?). Onko kukaan ei-urheilija joutunut doping-säännösten takia pissaamaan purkkiin?

#22: Varmaan mietit, onko Suomen Työväen Urheiluliitto olemassa: on se; sen lyhenne on TUL. SVUL:n lyhenne on nykyään SUL. STUL on Suomen Tanssiurheiluliitto. Vastaus on ei: tiettävästi ei-urheilija ei ole joutunut pissaamaan purkkiin. Pelko siitä on kuitenkin olemassa.

WADA on maailman anti-doping järjestö, joka on tietääkseni YK:n alainen järjestö. Järjestöjen hierarkkiassa kansallisvaltioissa on omat anti-doping-järjestönsä, joiden jäseninä on urheilun kattojärjestöjä. Osa lajien kattojärjestöistä (mm. WRRC) on ylikansallisia ja pakko-osallistujia WADA:ssa. Ylikansallisten lajiliittojen jäseninä on kansallisia kattojärjestöjä, jotka näin olleen kuuluvat WADA:n piiriin ja jotka vaativat jäsenjärjestöiltään AD-politiikan ja jotka vaativat saman politiikan (teoriassa) kaikilta jäseniltään. Ainoa onni on siinä, että kansallisilla järjestöillä ei ole aikaa valvoa ylhäältä tulevien AD-direktiivien propagoitumista yhdistyksen sääntöihin.

Tuntuu erikoiselta, että kylmän sodan aikainen jako on vieläkin olemassa. Urheilevalla nuorisolla ei taida olla mitään käsitystä mistä ne tulevat. SVUL/TUL-järjestöt kai sisältävät palkkiovirkoja, jotka jaetaan oikean puolueen jäsenkirjan mukaan??? Sellaista tukea toki vastustan.

#19
Vastaan tässä Pasin puolesta, Pasi korjaa jos ymmärsin väärin.

Siis Pasihan ei vastustanut ay liikettä, eikä sitä että jäsen antaa AY-liikkeelle valtakirjan hoitaa sopimusneuvottelut hänen puolestaan.
Pasi vastusti yleissitova työehtosopimuksia.

#22 Kansallisvaltio? Mitenkä sellainen toimii eritavalla kuin tämä meidän sosiaalidemokraattinen verokoneisto?

Käyttäjän pasi kuva

Ermin Zec (#19), minulla ei ole mitään työntekijöiden järjestäytymistä vastaan, tokihan he voisivat edelleen muodostaa ammattiliittoja ja neuvotella niiden kautta sopimuksista kollektiivisesti. Ainoa mitä he eivät voisi enää tehdä olisi neuvottelu sopimuksista liittoon kuulumattomien puolesta.

Työehtosopimusten yleissitovuus on itse asiassa paitsi yksilöiden sopimusvapauden vastainen, myös työntekijöiden järjestäytymisvapauden vastainen. Tokihan järjestäytymisvapauteen kuuluu myös oikeus olla kuulumatta liittoon (aivan kuten uskonnonvapauteen kuuluu oikeus olla kuulumatta uskontokuntaan) tai kuulua johonkin vaihtoehtoiseen liittoon tai muuhun järjestäytymismuotoon. Samoin kuin evankelisluterisella kirkolla ei ole oikeutta sanella esimerkiksi ateistien tai muslimien elämänkatsomukseen liittyviä asioita, ei myöskään esimerkiksi Erityisalojen toimihenkilöliitolla (ERTO) pitäisi olla oikeutta sanella liittoihin kuulumattomien tai muihin liittoihin kuuluvien työehtoihin liittyviä asioita. (Käytin ERTOa esimerkkinä, koska se neuvottelee oman alani työehtosopimuksen, joka rajaa minunkin työehtojani, vaikka kuulun itse SEFEen.)

Osapuolina eivät muuten ole läheskään aina työntekijät ja EK/suurpääoma, vaan useimmiten työnantaja on pk-yritys, vaikka Suomessa suuryritykset ovatkin poikkeuksellisen suuria työllistäjiä. Pk-yritykset puolestaan ovat täysin alakynnessä nykyisiä ammattiliittoja vastaan, eihän niillä aina ole edes edustusta neuvottelupöydissä, ja vaikka siellä joskus SY:n edustaja olisikin (en itse asiassa tiedä onko), niin pk-yrityskenttä on niin laaja ja monitahoinen, että vaikea sitä on yhden tahon kollektiivisesti edustaa.

PS. Olisit aivan hyvin voinut kommentoida oikeaan ketjuun, sillä kaikista kommenteista tulee minulle sähköpostihuomautus.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja