Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Mitali Suomelle? Ei, vaan mitali Peetulle!

Usarin otsikko "Peetu teki sen: Mitali Suomelle!" menee niin metsään kuin mennä voi. Ei Suomi voittanut mitään mitalia, vaan Peetu Piiroinen voitti. Ihan itse. Kaikki kunnia ja onnittelut siitä hänelle! On toki mukavaa tuntea mielihyvää siitä, että kanssani samaan ryhmään -- tässä tapauksessa suomalaisiin -- kuuluva henkilö pärjää tuolla tasolla, ja tunnen sitä toki itsekin, ja se varmasti kehittää ryhmäidentiteettiä ja niin edelleen. Mutta siltikään me emme voittaneet, vaan hän voitti (tai siis tuli toiseksi).

Lainaan tähän eilisestä blogistani "Olympiamenestyksen puute on pelkkää plussaa" (minkä puutteen Peetu meni sitten heti katkaisemaan!) pätkän nimimerkin Silurus kommentista, joka kyllä kannattaa lukea kokonaankin:
Toinen koulukunta saattaa katsoa urheilua siksi, että filosofisesti nämä vihaavat hyvää (muissa). Heille tärkeintä urheilussa on nöyryytys ja täydellinen tuho. Väittäisin, että tälle ryhmälle oleellisin asia on kollektivismin eri tasot, joista kansallistunne merkitsee ansaitsematonta ylpeyttä edustajan välityksellä. Tämä ei missään nimessä ole rauhaa rakentava ideologia, ei maiden välillä, eikä vaikkapa jalkapallojoukkueiden kannattajien välillä.
Loistavat urheilusuoritukset ovat loistavia urheilusuorituksia, teki ne kuka tahansa. Ihmisenä -- joita me kaikki tosiaan olemme, kansallisuudesta riippumatta -- on hyvä olla hyvillään kaikista omista ja muiden huippusuorituksista, sillä ne ovat osoituksia siitä, että ihmiset voivat ja saavat osata ja pärjätä ja yltää ja kehittyä ja niin edelleen. Toisin sanoen, huippusuoritukset osoittavat, että ihmiset voivat ja saavat tehdä huippusuorituksia. Tähän paikkaan kehäpäätelmä mielestäni jopa sopii. :) Lainaan lisää Silurusta:
Olen kyllä sitä mieltä, että urheilu on kannattavaa yksilölle ja että urheilun katsominen ja esikuvien arvostaminen, jopa jonkinlainen ’sankareiden palvonta’ on terveellistä. Kyse on siitä, mitä urheilu todellisuudessa on verrattuna vaikkapa lintujen bongaukseen (joka epäilemättä on myös jossain määrin virkistävää ja hyödyllistä, mutta paljon rajatummassa kontekstissa). Urheilu edustaa ja sisältää tavoitteiden saavuttamista. Urheilutapahtuma visualisoi lyhyessä ajassa abstraktin oppitunnin elämästä itsestään; urheilu nostaa jalustalle, siis arvostaa, erinomaisuutta, laadukkuutta, eikä ainoastaan suhteellista ”paremmuutta”. Menestyäkseen urheilussa on tehtävä pitkän aikavälin suunnitelmia ja *investointeja* (ei siis uhrauksia). Siksi urheilu on urheilua harrastavalle hyödyllistä.

Suuret urheilukilpailut todellakin edistävät maailmanrauhaa — se tapahtuu sen abstraktion kautta, että kilpailijoilla ja katsojilla on yhteiset arvot, jotka ovat nimenomaan menestyksen, suuruuden ja loistavuuden arvostaminen ja ihmisen näkeminen sankarillisena ja kyvykkäänä elämään. Nekin ihmiset, jotka arvostavat keskinkertaisuutta — siis suorastaan vihaavat keskinkertaista paremmin menestyviä ihmisiä lähipiirissään, todennäköisesti silti arvostavat urheilua, koska se antaa heille toivon pilkahduksen siitä, että ehkä ihmisellä silti on mahdollisuus ja kyky menestyä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Peetu itse sanoi:"Ensimmäinen mitali Suomelle."

Käyttäjän simomakela kuva

Suomen maajoukkuessa Peetu kilpailee...ja kustannuksella. Että kyllä se nyt Suomellekin tuli. Kansallisvaltioilla ja kansalisuudella on merkitystä olympialaisissa. Onneksi, sillä se lisää kilpailullisuutta ja kiinnostavuutta.

Aivan oikein Peetu voitti, ei Suomi! Hyvä Peetu, kun hemohessihiitäjät floppaa niin snoukkakundi hoiti homman himaan.

Kyllä se Suomi myös sen mitalin voitti. katso mitalitilastoa:

http://www.vancouver2010.com/olympic-medals/

Peetu edusti myös Suomea, ei vain itseään.

#4: Minäpä sanon, että kuu on juustoa. Tekeekö se asiasta totta? Tekisikö edes se asiasta totta, että näin "päätettäisiin" demokraattisesti? Jaettu harhaluulo ei konstruoi todellisuutta (esim. maailman valtauskonnot).

Totuus on se, että lauseella 'Suomi voitti mitalin' on erittäin vähän sisältöä.

Tämän ainoa sisältö on se, että Suomi on kohtalaisen vapaa maa, jossa yksilö kykenee suhteellisen vapaasti asettamaan tavoitteita ja saavuttaa ne. Se, että kyseistä lajia harrastetaan suuressa määrin ja kaupallisesti, on mitä suurinta plussaa verrattuna vaikkapa mäkihyppyyn, jonka harrastajat ja voittajat ovat kaupallisten toimijoiden puuttuessa valtion tuotteita.

"Totuus on se, että lauseella ’Suomi voitti mitalin’ on erittäin vähän sisältöä."

Suomi kuitenkin myös voitti mitalin. Et sinä sille mitään voi. Olympiakisoissa urheilija edustaa itsensä lisäksi myös maataan. Mitäs häpeämistä siinä on, että edustaa Suomea ja voittaa mitalin itsenä lisäksi myös Isänmaalleen Suomelle?

Peetu kilpaili Suomen maapaikalla, joten kyllä se on Suomen mitali. Ja viitaten kommenttiin #1, Peetu tosiaan itse sanoi, että "ensimmäinen mitali Suomelle".

Kyseessä on kuitenkin konventio, minkä luokan jäseneksi / tyypin esiintymäksi entiteetti Peetu Piiroinen luetaan..
Joku voisi sanoa että hopeisen olympiamitalin saivat hyvinkääläiset lökäpöksysnoukkarit.

Jos jonkun valtion edustaminen olisi kaikkein tärkein ja aino asia, niin silloinhan koko urheilutukiassysteemi ja maajoukkueen valintaprosessi muokkautuisi ihan toisennäköiseksi: kaikki valmennustuet olisivat tarpeettomia: ne käytettäisiin parhaiden ammattilaisten palkaamiseen juuri (olympia)kisojen alla.

Miksei ole jo globaalia yritystä, jonka liikeidea olisi autsorsattujen olympiamitalistitoivojen työnvälitysvuokraus?

"Jos jonkun valtion edustaminen olisi kaikkein tärkein ja aino asia, niin silloinhan koko urheilutukiassysteemi ja maajoukkueen valintaprosessi muokkautuisi ihan toisennäköiseksi: kaikki valmennustuet olisivat tarpeettomia: ne käytettäisiin parhaiden ammattilaisten palkaamiseen juuri (olympia)kisojen alla."

Kuka on sanonut, että se on kaikkein tärkein ja ainoa asia? Mitalin voitti Peetu Piiroinen itselleen JA Suomelle. Molemmat yhtä tärkeitä.

Turhaan tehdä tuota niin vaikeaa ja monimutkaista problematiikkaa.

Oli se aivan kauheaa kun tuli mitali, ihan rupesi hävettämään. Toivotaan, että ei voiteta yhtään mitään enää näissä kisoissa. No ei kai nyt sentään, toivotaan, että mitaleja tulee lisää ja nautitaan kisoista, Suomen voitto se aina on omalla tavallaan olympialaisissa ja kyllä siitä voi olla ylpeä kun suomalainen voittaa jotain.

Näistä kommenteista käy hyvin ilmi, mitä tarkoittaa kollektivistinen mentaliteetti. Se tarkoittaa sitä, että kollektivistit kuvittelevat voivansa omistaa toisen yksilön yhteisön kautta, jolloin heillä on kuvitteellinen oikeus päättää yksilön elämästä ja omia yksilön saavutukset kollektiivisesti itselleen.

Kun Peetu voittaa, kollektivisti onnittelee itseään. Sillä onhan Peetun voitto samaan yhteisöön kuuluvana myös kollektivistin voitto. Peetun etevyys siirtyy jollain paranormaalilla tavalla kollektivistille. Herätkää kollektivistit; toisen suomalaisen menestys ei nosta etevyyttänne millään tavalla. Olette edelleenkin niitä samoja sohvalla makoilevia TV:tä tuijottavia nahjuksia.

Älkää vaatiko Peetua elämään puolestanne.

Onnea Peetu, voitit lahjakkuutesi ja ahkeruutesi ansiosta. Kunnia kuuluu vain sinulle.

Äläs kultaraha nyt höpöttele. Annapas Peetun itsensä nyt päättää, voittiko hän mitalin itselleen ja Suomelle, vai vain itselleen. Peetu itse sanoi, että ensimmäinen mitali SUOMELLE. Luulen siis, että hän pitää arvossaan sitä, että edusti Suomea.

"toisen suomalaisen menestys ei nosta etevyyttänne millään tavalla. Olette edelleenkin niitä samoja sohvalla makoilevia TV:tä tuijottavia nahjuksia."

Kuka ihme on sellaista edes väittänyt? Olemme me "vetelykset" sellaisia, että rahoitamme verovaroillamme osaltaan myös näiden urheilijoiden harjoittelun.

Ja miksi ei saisi iloita myös Suomen puolesta samalla? Tottakai katsoja elää ja iloitsee yksittäisen kilpailijan puolesta ja myös Suomen puolesta. Taidat olla niitä Suomen vihaajia. Toki Peetu voitti hopean itselleen, mutta aivan varmasti samalla myös Suomelle.

Pätee skaalan toiseenkin ääripäähän, kun kosovon albaani ampuu 5 ihmistä laittomalla käsiaseella. Silti yleinen mielipide on, ettei kaikki albaanit ammu Suomessa laittomilla käsiaseilla ihmisiä, mutta kun suomalainen tekee kunniaa Suomelle, niin se tekee automaattisesti suurinpiirtein meistä kaikista sankareita :D

"mutta kun suomalainen tekee kunniaa Suomelle, niin se tekee automaattisesti suurinpiirtein meistä kaikista sankareita :D"

Mitä pahaa on siinä, että kansallinen itsetunto nousee, kun joku suomalainen voittaa mitalin?

#12,

"Olemme me ”vetelykset” sellaisia, että rahoitamme verovaroillamme osaltaan myös näiden urheilijoiden harjoittelun."

Kyllä sitä nyt ollaan niin marttyyriä, vaikka et voi edes todistaa, että olisit maksanut verosi vapaaehtoisesti tai että olet ylipäätään maksanut veroja.

Kaikki kunnia marttyyreille, ilman heitä toisten menestys ei olisi mahdollista.

#12,

"Peetu itse sanoi, että ensimmäinen mitali SUOMELLE. Luulen siis, että hän pitää arvossaan sitä, että edusti Suomea."

Voin kuvitella millaisen metelin kollektivistit olisivat nostaneet, jos Peetu olisi sanonut, että olen tehnyt rankasti työtä itseni hyväksi ja nyt työ kantoi hedelmää. Olen ansainnut tämän mitallin.

Joka tapauksessa on yksin Peetun asia, kenelle hän omistaa voittonsa.

"Kyllä sitä nyt ollaan niin marttyyriä, vaikka et voi edes todistaa, että olisit maksanut verosi vapaaehtoisesti tai että olet ylipäätään maksanut veroja.

Kaikki kunnia marttyyreille, ilman heitä toisten menestys ei olisi mahdollista. "

Jaaha, vai tuolle tasolle nyt mennään. Ei ole mistään sellaisesta kysymys. Onko sinun aivan mahdotonta kuvitella, että me katsojat samalla kun iloitaan yksittäisen urheilijan puolesta, niin iloitaan samalla myös sen maan puolesta, mitä hän edustaa, eli Suomen? Urheilija edustaa itseään, mutta myös maataan.

--Veikkausvoittovaroilla tuetaan huippu-urheilua

Suomen Olympiakomitean rahoituksesta kaksi kolmasosaa koostuu opetusministeriön jakamista veikkausvoittovaroista. Vuonna 2008 summan arvioidaan olevan yli 3,7 miljoonaa euroa. Veikkausvoittovaroilla tuetaan paitsi huippu-urheilua myös lasten ja nuorten liikuntaharrastusta. Tänäkin vuonna liikunta saa yli sata miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja.--

http://www.veikkaus.fi/info/viestit/uutiskirje08_05.html

Joten omalta osaltani olen tuotakin kautta varmasti ollut tukemassa olympiaurheilua. Ja mielelläni tuen tällä tavalla.

En ole vaatimassa kunniaa itselleni mistään olympiamitalista, sinua vaan jostain syystä nyppii se, että myös Suomi voitti hopeaa.

"Joka tapauksessa on yksin Peetun asia, kenelle hän omistaa voittonsa."

Ei siis luulisi olevan epäselvää, kelle hän sen sanoi tulleen? Suomelle. Peetu siis arvostaa omaa maataan toisin kuin osa täällä kirjoittaneista...

"Joten omalta osaltani olen tuotakin kautta varmasti ollut tukemassa olympiaurheilua. Ja mielelläni tuen tällä tavalla."

Jos sinulla ei ole ollut todellista vaihtoehtoa, niin on aivan sama mitä sanot. Veikkaus on valtion monopoli ja jos haluat pelata, niin joudut tukemaan erilaisia asioita halusit tai et.

"En ole vaatimassa kunniaa itselleni mistään olympiamitalista, sinua vaan jostain syystä nyppii se, että myös Suomi voitti hopeaa."

Ei ole tainut juolahtaa mieleen, että sen lumilaudan päällä seisoi Peetu niminen ihminen, ei kylä, ei kaupunki, lääni, Suomi, pohjoismaat, eurooppa, maapallo, aurinkokunta, linnunrata eikä maailmankaikkeus.

Nauttikaa kisoista, ne ovat ohi nopeasti. Hienoja suorituksia ollaan nähty ja toivotaan, että suomalaisetkin pärjäävät. Iloisia ja hymyileviä positiivisia ihmisiä on aina hieno katsella, kun he urheilevat.

#17, Tkk, siis oletko sitä mieltä, että me Suomen valtion kansalaiset iloitaan perimmältää siis tästä tilastosta?

Country Gold Silver Bronze Total
United States 5 3 6 14
Germany 3 4 3 10
France 2 1 4 7
Canada 2 3 1 6
Korea 3 2 0 5
Austria 1 2 2 5
Norway 1 2 2 5
Switzerland 3 0 1 4
China 2 1 1 4
Italy 0 1 3 4
Russian Federation 1 1 1 3
Sweden 2 0 0 2
Slovakia 1 1 0 2
Czech Republic 1 0 1 2
Poland 0 2 0 2
Japan 0 1 1 2
Netherlands 1 0 0 1
Australia 0 1 0 1
Estonia 0 1 0 1
Finland 0 1 0 1
Latvia 0 1 0 1
Croatia 0 0 1 1
Slovenia 0 0 1 1

Eli jee, hyvä Peetu! Nyt ollaan päästy mitalitilastoon (ainakin hännille) ja takana ovat (toistaiseksi) Latvia, Kroatia ja Slovenia!

"Ei ole tainut juolahtaa mieleen, että sen lumilaudan päällä seisoi Peetu niminen ihminen, ei kylä, ei kaupunki, lääni, Suomi, pohjoismaat, eurooppa, maapallo, aurinkokunta, linnunrata eikä maailmankaikkeus. "

Ja hänellä oli SUOMEN edustusasu päällä. Harmittaako tämä asia sinua?

Itse pystyn nauttimaan urheilusta ilman, että teen siitä jotain elämää suurempaa kysymystä. Ja sitä nautintoa lisää se tosiasia, että täältä pienestä Suomestakin voi tulla noin hienoja urheilijoita ja olen itse ainakin siitä ylpeä.

"Ja hänellä oli SUOMEN edustusasu päällä. Harmittaako tämä asia sinua?"

Ei suinkaan. Minulle on aivan sama mitä yksilö päälleen pukee, kunhan siihen ei liity rikosta, kuten verotusta.

Lähden purkamaan tätä formuloiden kautta. Kun Ferrari voittaa, siitä iloitsevat (eivät tietenkään kaikki):
1) Ferrari-fanit
2) Marlboro-miehet
3) Punaisesta väristä pitävät
4) Kuski
5) Ferrari-pomot
6) Kuskin sukulaiset
7) Kuskin muista määreistä pitävät, johon kansallisuuskin kuuluu
8) jotain muuta ja edellisten sekasotkua
Perkules, samaistuminen on tuon systeemin elinehto. Tuskin kukaan väittää, että punainen väri voitti kisa, vaan osa kaikesta maailman punaisesta väristä oli voittamassa kisaa – ja se on ihan jees.

Mitä olympialaisiin tulee, niin siinä jaotellaan kakki kilpailijat kansallisuuden perusteella ryhmiin. Näin se on myyty ihmisille. Sitten on suksimerkkiä ja muuta kivaa, mutta suksimerkkien faneja ja itse merkkejä ei ole paljoa ja ne ovat vähän tylsiä asioita isommalle massalle. Edustamalla ryhmää X ja menestymällä voi henkilö Y tehdä hyvää tiliä.

Suurin yleisesti toistuva epäkohta kansalaisuuden perusteella kilpailussa on se, että esimerkiksi tietyllä alueella on 10 parasta sormikoukun vetäjää, mutta MM-kisoihin päästettäisiin niistä vain 4. Voidaan kysyä oliko viides sija ansaittu? Sama juttu olympialaisissa. Tämä ei tietenkään ole niin paha kuin se, että jos tietyllä alueella on paras sormikoukun vetäjä, mutta ei muita hyviä, eikä varvaskoukkuunkaan ole osallistujia, häneltä evätään pääsy kisoihin.

"Mitä olympialaisiin tulee, niin siinä jaotellaan kakki kilpailijat kansallisuuden perusteella ryhmiin. Näin se on myyty ihmisille. "

Ei sitä mitään myyty ole. He vaan sattuvat olemaan ko. maan edustajia ja kansalaisia. Moni kilpailee siellä paitsi itsensä takia, myöskin maansa puolesta, mikä on joillekin vaikea ymmärtää.

Siis Peetu voitti itselle mitali, mutta mitali tuli MYÖS Suomelle. Jos sanotaan että Suomi voitti mitalin niin kyseessä on joukkuelaji kuten viestihiihto, jääkiekko tms. Mitalin menemistä Suomelle tukevat se että arvokisoissa ylläpidetään aina ns. mitalitaulukkoa ja samalla se että lajijärjestöt tekevät urheilijoiden valinnat (samalla tavoin kuin jos Selänne tekee maalin olympialätkäpelissä niin se on maali Suomelle). Tätä siis kuvainnollisesti, konkreettisesti mitali on ja pysyy Piiroisella, hyvä niin.

Harmi etten itse nähnyt half-pipen kisaa. Taisi mennä todella myöhään kun uutinen olympiavoitosta ei ehtinyt edes sanomalehtiin.

Käyttäjän simomakela kuva

Mutta jos Peetu häviää, niin häviää silloin yksin..seetana.

Käyttäjän maahanmuuttorealisti kuva

Peetu ja Suomi voittivat tämän mitalin. Ei se ole keneltäkään pois että Suomi menestyy kisoissa.

#28,

Aivan, vain voitto sosialisoidaan. Mitä suurempi voitto, sitä ahneemmin sitä sosialisoidaan. Se pätee niin urheilussa, kuin taloudessakin.

"30 Aivan, vain voitto sosialisoidaan. Mitä suurempi voitto, sitä ahneemmin sitä sosialisoidaan. Se pätee niin urheilussa, kuin taloudessakin. "

Ei se ainakaan Suomessa niin mene. Meillä sosialisoidaan vain tappiot niin kuin pankkikriisitapauksessa.

Systeemi menee lyhykäisesti näin: Jos yritystoiminnassa menee hyvin, kyse on yritysjohdon neroudesta ja heille saa maksaa miten suuret palkkiot tahansa. Työntekijöillä ja heidän työpanoksellaan ei ole asiassa mitään osuutta.

Jos menee huonosti, kyseeessä on ulkopuolisten vika. Yritysjohdossa ei ole koskaan mitään vikaa. Ulkopuolisten vika saattaa olla joskus sellainenkin, että Suomessa on liian korkea verotus, vaikka asia ei pitäisi paikkaansa. Syy saattaa olla myös työntekijöiden liian suuret palkat, oli ne miten pienet tahansa.

Kuka rahoitti Peetun urheilun? Voittiko Peetu mitalin Ferrarin tai Williamsin rahoilla täysin yksityisen sektorin ehdoin vai oliko mukana valtiokapitalistista investointipanosta?

#31,

Voittoa tekevän tai palkkaa saavan kannalta on käytännössä aivan sama, jaetaanko sosialisoidut työn tulokset ahneille virkamiehille, poliitikoille tai näiden kanssa hyvää pataa oleville korporaatioille.

Kyseessä on joka tapauksessa sosialistinen tulonsiirto vaurautta luovalta sektorilta vaurautta tuhoavalle sektorille.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja