Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Onko matkailu ihmisoikeus?

Euroopan Unionin mielestä matkailu on ihmisoikeus. EU on käynnistämässä vuoteen 2013 jatkuvaa pilottiohjelmaa, jossa nuorille, eläkeläisille, vammaisille sekä vähävaraisille perheille maksetaan 30% lomamatkan kustannuksista. Näin kertoo EU:n teollisuudesta ja yrittäjyydestä vastaava komissaari, italialainen Antonio Tajani Ottawa Citizen -lehdessä. Vuosittain matkailua tuettaneen sadoilla miljoonilla euroilla.

Voin kertoa, että välillä turhauttaa. Itse yritän pitää esillä näkemystä, jonka mukaan tärkeimpiä ja periaatteessa ainoita yksilön oikeuksia ovat oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen, kuten esimerkiksi Frédéric Bastiat kirjoitti jo yli puolitoista vuosisataa sitten esseessään Laki, ja sitten joku oman maansa turismista huolestunut poliitikko julistaa lomamatkailun oikeudeksi.

Samalla Bastiat'n opetus siitä, että kaikki muut "oikeudet" ovat mahdottomia toteuttaa yksilöiden elämää, vapautta ja/tai omaisuutta loukkaamatta, kaikuu kuuroille korville. On täysin selvää, että turismituki käytännössä tarkoittaa sitä, että EU pitää toisten oikeutta lomailla tärkeämpänä kuin toisten oikeutta pitää itse työnsä tulokset eli toisten oikeutta vapauteen ja omaisuuteen. Yhtä lailla on täysin selvää, että kun eurooppalaiset poliitikot puhuvat kannattavansa vapautta tai markkinataloutta, he puhuvat ihan täyttä tuubaa.

Surullisinta on se, että niin monet uskovat näiden poliitikkojen valheellista retoriikkaa ja sitten vastustavat vapautta ja markkintaloutta, kun eivät pidä EU:n tai oman maan politiikan seurauksista. Voi voi.

No, toivottavasti saan tämän blogin pitämisellä aina joskus jonkun ymmärtämään, ettei tämä ole aivan turhaa. No, eihän se ole, kirjoittaminen on ihan mukavaa sinänsä, saa jäsenneltyä omiakin ajatuksiaan samalla. Mutta jotain tarttis kyllä tehdä noiden poliitikoiden järjettömyydelle ja mielivallalle. Mitähän se voisi olla? Jos olet samaa mieltä, tykkää tästä Facebook-sivusta. Poliitikkoa minusta ei tulisi millään, vaikka eduskuntaan jollain ihmeen kaupalla pääsisinkin, mutta olisipahan siellä sitten ainakin joku, joka pistäisi hanttiin.

PS. Bastiatin Laki julkaistiin äskettäin suomeksi osana kokoelmaa Kirjoituksia taloudesta, jossa myös kaksi muuta Bastiat-klassikkoa, Vetoomus sekä Näkyvä ja näkymätön. Suosittelen.

PPS. Ai niin, ennustus unohtui. Tämähän tulee tarkoittamaan Etelä-Euroopan lomien hintojen nousua, koska kysyntä kasvaa, mutta todennäköisesti tarjonta ei juurikaan, koska tarjonta on muutenkin vaikeuksissa. Jos siis maksat verosi ja lomasi itse, varaudu siihen, että maksat jatkossa molemmista hiukan enemmän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Matkailu ei ole ihmisoikeus, mutta oikeus liikkumiseen, maasta pois ja takaisin omaan maahan on.

Ihmisen oikeus poistua omasta maastaan, jos ahistaa, ja palata takaisin, ilman pidätyksen pelkoa, on ihmisoikeus. Turismi ei mielestäni ole mikään ihmisoikeus.

Käyttäjän pasi kuva

Markus Lehtipuu (#1), totta, liikkumisen vapaus sisältyy vapauteen. Alkaa tuntua siltä, että maastamuuton vapaus on jopa tärkeämpää kuin maahanmuuton vapaus. Kun asiat aikanaan menevät oikein huonoiksi, ensinmainittua tullaan nimittäin rajoittamaan mutta jälkimmäistä ei. Jokainen totalitaristinen yhteiskunta estää kansalaisiaan muuttamasta pois ja lomailukin on kortilla.

Wikipedia:
"Tourism is one of the fastest growing and most profitable sectors of the national economy: with 43.7 million international tourist arrivals and total revenues estimated at $42.7 billion, Italy is the fifth major tourist destination and the fourth highest tourist earner in the world."

Kyllähän minä Antoniota ymmärrän. On itse asiassa melko näppärää keksiä aina uusia positiivisia (verovaroin toteutettavia) oikeuksia oman viiteryhmän etujen ajamiseen.

Siis kysehän on suorasta tulonsiirrosta ei turistimaista, kuten suomi, turistimaille. Eipä ihme jos italialainen komissaari lobbaa asiaa.

Käyttäjän pasi kuva

Levis (#3) & klerk (#4), niin, ymmärtäähän tuon, eipä ole todellakaan ihme. Näytämme myös hyväksyvän sen, kun emme tee sille mitään.

Jos nyt joku ensin keksisi sellaisen pohjattoman säkin, josta sitä tukea voisi ammentaa loputtomiin. Tässä lomamatkailun tukemisessa ei ole järjen häivääkään. Mitähän uusia tukivaatimuksia seuraavaksi tulee?

Matkailu ja liikkuminen yleensä on ihmisoikeus, edellyttäen, että ei jäädä kohteeseen loisimaan tai liikuta rikollisessa tarkoituksessa ja edelyttöen, että matkustetaan omin kustannuksin. Mikään ei ole peruste matkustukesn ja liikkumisen rajoittamiseen.

Joskus 70-luvulla Kalevi Sorsa ehdotti, että työläisille alettaisiin maksaa Suomessa työnantajien kustantamia lomaseteleitä, joita voisi hyödyntää tietyissä kotimaisissa lomakohteissa. Asia ei mennyt eteenpäin ja joku totesikin kuivasti, että maksaahan työnantaja heille jo nykyiselläänkin lomaseteleitä - niissä on Snellmannin kuva ja niitä voi jopa käyttää muissakin paikoissa kuin vain niissä nimetyissä.

Taitaa tuossa taustalla olla kyse Euroopan laajuisen assimilaation nopeuttamisesta ;-)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Assimilaatio

Niin ja jokaisen EU maan kannttaa pitaa kiinni kansalaisistaan ja paastaa suosiolla lahtemaan ne joita pitavat ei toivottavina. Suomen ongelmana nayttaa kuitenkin olevan, etta eliitti ei tieda keita pitaisi potkia ulos maasta ja keita ottaa sisaan. Ai miksiko, no kun aikaa nayttaa jaavan ainostaan eliitin omien sotkujen selvittelyyn.

Niin tässä on taustalla muutama asiaa, mutta ensin pisti mieleen, että miten tämä meinataan toteuttaa? Suomalaisella ja saksalaisella saattaa olla vähän eri budjetti kuin unkarilaisella tai romanialaisella? Lisäksi hintatasot maiden välillä ovat erillaiset.

Tässä kohtaavat, ideologia ja klassinen Italialainen korruptio. Halutaan oman ideologisen tavan mukaan taata kaikille ihmisille sama muiden rahoilla, lomailu muiden maksamana ei ole mikään oikeus. Kuten jo joku mainitsikin, että Italialla on oma lehmä ojassa tässä ja he ovat varmasti tehneet laskelmia, että tästä tulee enemmän rahaa kuin sitä menettää.

Pitäisi kai suomalaisten europarlamentaarikkojenkin lobata jotain tämmöistä.

Parlamentti taas kaikessa viisaudessaan tekee ideologisia päätöksiä jolla vielä halutaan hyödyttää omaa "osavaltiotaan" on se tämä niin hieno ja yhtenäinen Eurooppa.

Taitaa mennä joka euro Romanian ja Bulgarian EU-kansalaisten matkailun tukemiseen. EU maksaa matkat, vastaanottajamaa ylläpidon.

Jos nyt lähdettäisiin ihan siitä, että elämisen perusjutut meillä vammaisilla sujuvat ja erityisesti työllistymisessä ei ainakaan pätevää ihmistä tahallisesti syrjitä niin oltaisiin aika pitkällä sen lomailunkin suhteen. Itseänikin itse asiassa vähän nyppii koska asiat ovat väärässä järjestyksessä.

Tietysti täys-sosiaalidarwinistisessa libertarismissa meille käy joka tapauksessa luultavasti huonosti (vaikea uskoa, että "hyväntekeväisyys" alkaisi yhtäkkiä pelata mekanismissa jossa ensin vedotaan melkein pakolliseen tehokkuusajatukseen), joten ihan siltä ideologiselta kannalta näitä keskusteluja on aina ihan turha käydä...

Oikein hyva idea, etta nuoret paasevat vaikka avustuksilla matkustamaan ja oppivat vertailemaan mahdollista asuinmaataan.

Nyt vaan hyvat suunnitelmat valtion virkamiehille, miten rupusakista paastaan lopullisesti eroon. ;)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja