Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Syyllisten etsiminen harhautunutta

Syyllisten etsiminen harhautunutta

Viime päivinä on osoiteltu milloin henkilöitä, milloin puolueita sormella siitä, että kuka sitä lainaa Kreikkaan nyt on oikein antamassa ja velkaannuttamassa Suomea muutenkin lisää. Totuus lienee kuitenkin se, että nämä "isot asiat" menisivät aivan samalla tavalla, vaikka hallituksessa istuisivat demarit, persut ja vasurit. Syyllisiä eivät olekaan nykyiset vallanpitäjät, vaan itse järjestelmä.

En millään tavoin halua puolustella Kataista, Vanhasta tai Kreikka-lainan puolesta äänestäneitä kansanedustajia, päinvastoin, mutta vaikka jotkut muut olisivat ottaneet heidän paikkansa, tulos olisi ollut perusteluita myöten sama. Isompaa kriisiä pelätään ja sen vuoksi ollaan valmiita mihin tahansa päättömyksiin, muutenkin jo lähes olemattomista aate-eroista välittämättä.

Valtiot, niin Kreikka kuin Suomikin, velkaantuvat, koska niiden poliittinen järjestelmä on mätä. Ehdokkaat ja puolueet voivat ostaa kannatusta lupaamalla kansalaisille lähes kuun taivaalta ja sitten kattaa menoista verotuksella sen minkä kehtaavat ja loput velkarahalla, koska velkojen hoito jää kuitenkin tulevien vallanpitäjien huoleksi. Asiaa ei auta se, että monet johtavat taloustieteilijät kannustavat valtioita velkaantumaan väittäen, ettei velkoja tarvitse koskaan maksaa pois.

Todellisuudessa velat on maksettava pois ja valtionvelka on tällöin tulevaisuuteen siirrettyä verotusta. Jos yksi hallitus katsoo oikeudekseen ottaa velkaa kattaakseen kasvavia menoja, jonkun tulevan hallituksen on kiristettävä veroja, leikattava menoja tai todennäköisesti tehtävä molempia hoitaakseen velat. Luonnollisesti yksikään hallitus ei noita asioita halua tehdä, vaan ottaa vain lisää velkaa ja toivoo parasta.

Kulloisetkin vallanpitäjät ovat syyllisiä paitsi siihen, että he jatkavat tätä velkaantumisen kierrettä, myös siihen, että he eivät korjaa tätä varmaan tuhoon johtavaa järjestelmää. Mitä kauemmin kierrettä jatketaan, sitä korkeammalta tulemme putoamaan. On aika ryhtyä elämään suu säkkiä myöten mitä pikimmiten, jotta tulevista ongelmista edes osa voidaan välttää, vaikka se olisikin tuskallista. Valtion ja kuntien velkaantuminen on estettävä ja tehtävät rajattava perustuslaissa.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit ry
Jyväskylä

(Tämä artikkeli on alunperin kirjoitettu yleisönosastokirjoitukseksi Keskisuomalaiseen. Ei toistaiseksi julkaistu lehdessä.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

"On aika ryhtyä elämään suu säkkiä myöten mitä pikimmiten, jotta tulevista ongelmista edes osa voidaan välttää, vaikka se olisikin tuskallista. Valtion ja kuntien velkaantuminen on estettävä ja tehtävät rajattava perustuslaissa."

Myöhäistä.

"Syyllisiä eivät olekaan nykyiset vallanpitäjät, vaan itse järjestelmä."

Täysin samaa mieltä, ja järjestelmän muuttaminen olisi jotain hyvin hyvin tärkeää. Harmi vain, että hyvin harva tätä vieläkään ymmärtää.

En varsinaisesti ole eri mieltä, mutta... millainen järjestelmän pitäisi olla?

Aivan oikein, JÄRJESTELMÄ on mätä. Nyt taas ei ole varaa rakentaa, eikä varaa tehdä pieniäkään muutoksia. Jos hallintojärjestelmä on paisunut liian suureksi ja vie kaiken ylimääräisen rahan pelkkiin palkkojen maksuun, niin ei tietystikkään ole varaa mihinkään. Se ei kuitenkaan poista itse ongelmaa, että juustohöylällä vedellään pikkusiivuja. Suomi on samassa tilanteessa, kuin useammat muutkin EU- maat. Nyt ei taas pidä väittää jotain muuta, vaan tehdä samoja muutoksia kun muutkin.

Meillä on pelkkä lumedemokratia, mutta raju velkaantuminen on todellista. Velkaa velan päälle -politiikka johtaa, osaisivatkohan poliitikot yhtään arvata, mihin? Eivät kai, sillä eihän se koske Suomea, ei ainakaan tällä vaalikaudella. Jos kävisi niin "huonosti", että talouskasvu vielä pelastaisi Suomen ja EU:n velkaloukun laukeamiselta, perikato on kuitenkin edessä 5 - 10 vuoden kuluessa.
Valtioiden talousromahdus tulee väistämättä kuin vanhan kuolema, sillä kansainvälisen finanssikeinottelun hillitsemiseksi ei vieläkään tehdä yhtään mitään. Ahneus on ehtymätön luonnonvara, se ei tunne itsesääntelyä, eikä sitä voida hillitä kuin tiukalla lainsäädännöllä.

Huolestuttavaa on se että velka on ns. syömävelkaa, ei investointia huomisen kasvuun.

Minusta päättäjiä pitää nyt syyllistää. He ovat sallineet kreikkalaisen menon.

Mitä nykyhallitus on tehnyt rakennemuutoksen eteen. Ei yhtään mitään. Päinvastoin kokoomuksen johdolla tuetaan nykyisiä rakenteita.

Hyvää tässä on se että EU on herännyt ruususen unesta.

Meillä oksat notkuvat ruokaa ja pidetään vapaat vaalit. Ainoa syyllinen
on varmuudella Jarmo Korhonen, muut ovat hyvän järjestelmän uhreja.
Syylliseksi halutaan muitakin kuin Jarmo Korhosta (ja Paavo Väyrynen).
Jarmo Korhosta voi verrata jopa demareihin, jotka keikuttavat laivaa.
Tämä on hyvä järjestelmä, jos pystymme hävittämään sen vainolaisen.
Ateenassa on paha olla saastuneen ilman takia. Pitäisi jaksaa seläkkeelle.
Kreikka "apu" on ylimääräistä rahaa. Se ei ole yhtään suomalaisilta poissa.
Yhtenäinen länsi on hirveän tärkeää. Meitä ei saa jättää yksin saatanalle.

Verojen kiristäminen nykyisestä on ihan varmasti virhe. Olemme melko varmasti Lafferin käyrän kielletyllä alueella, jossa verojen kiristäminen tarkoittaa automaattisesti kokonaisverokertymän pienentymistä.

Jos joskus haluamme maksaa valtionvelan takaisin, se edellyttää tuhlauksen lopettamista (julkisen rahankäytön puolittamista) ja rajuja veronalennuksia verokertymän kasvattamiseksi.

Tätä tuskin halutaan ennenkuin olosuhteet ovat liki sietämättömät. Onneksi 11% tasavero käynnistää talouskasvun jollakin viiveellä keskellä suurta lamaakin.

Käyttäjän annaleena kuva

5. luuserius

"Mitä nykyhallitus on tehnyt rakennemuutoksen eteen. Ei yhtään mitään. Päinvastoin kokoomuksen johdolla tuetaan nykyisiä rakenteita."

Ja mitä edelliset hallitukset...

Suomi sai rahaa rakennemuutoksee EU:lta, mutta mitä muutoksia esim. maakunnissa tehtiin? Eiko ollut tarkoitus tukea jotain uutta yrittämista ja kannattamattomien tilojen muuttamista tulemaan toimeen sillä. Näyttää kuitenkin siltä, että ainoastaann on lisätty kuntienn virkamiesten määrää ja ratkaistu uuden yrittämisen ongelma näin. Tie on kestämätön, jos kunnissa ei ole muita työntekijöitä kuin virkamiehet. Kuntienyhdistämisellä on luotu kuva, että liikojen virkamiesten ongelma voidaan sillä ratkaista, mutta ei voida. Ainostaan uusien yrittäjien määrän lisääminen ja virkamiesten vähentäminen auttaa. Niin ja aivan ensimmäiseksi tietysti tosiasioiden tunnustaminen on kaiken lähtökohta.

Käyttäjän annaleena kuva

Tähän Pasin (tosiasioita sisältävään )blogikirjoitukseen liittyy läheisesti blogissani Maton alle lakaistu köyhyys käsittelemäni asia eli piiloköyhyys

http://annaleena.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/01/maton-alle-lakaistu-koyh...

ja minkä olemassaolon monet perinteisiä puolueita kannattavat juuri kiistävät...

Olisi siis jo kauan sitten pitänyt tehdä niitä rakenteellisia muutoksia...

Eikä äänestää ja kannattaa perinteisiä puolueita jotka tukevat Pasin mainitsemaa mätää poliittista järjestelmää..

Poliittista järjestelmäämme ohjaa vain raha ja oma etu, ei siinä mitään aatteen paloa ole olemassakaan.

Järjestelmä on ehkä mätä, mutta juuri sellaisen kansalaiset ovat näyttäneet haluavan niin Suomessa, Kreikassa kuin muuallakin. Aina kun joku hallitus on uskaltanut ehdottaa etuuksien leikkauksia, kilpailukyvyn parannuksia ja muita ikäviä toimia, äänestäjät ovat sankoin joukoin astuneet yleislakolla - tai jopa kapinalla - uhittelevan ay-liikkeen lippujen alle ja äänestäneet seuraavissa vaaleissa valtaan kaikein hunajaisimpia lupauksia esittäneen pillipiiparin.

Turha siis syyttää pankkeja ja ilkeitä kapitalisteja nykyisestä kurjuudesta - kansalaiset eivät ole näet pelkästään hyväksyneet tilanteeseen johtaneen hurlumhei-valtiontalouden vaan suorastaan vaatineet sellaista. Sitä saa mitä tilaa - ja lasku koko huvista on nyt lankeamassa maksettavaksi.

Siinä piilee iso totuus että kansalaiset kannattavat laajasti kreikkalaista meininkiä, myös Suomessa. Kukapa haluaisi luopua vapaaehtoisesti nykyisistä eduistaan ja hypätä tuntemattomaan.
Se on sitten toinen asia toimivatko nämä nykyiset mallit.

Itse kannatin Esko Ahoa, en persoonan vaan hänen edustaman muutoksen takia. Ahon hallitus teki paljon virheitä mutta ainakin se uskalsi tehdä jotakin.

Säilyttäjät voittivat, kreikkalainen hyvinvointivaltiomalli, jossa iso osa saa jotakin ja oligarkit loput. Velat jäävät arvatkaa kelle.

Kuka uskaltaisi haastaa nykyiset vallanpitäjät ?

Enkä tarkoita perspopulismiä tai demarismiä vaan aitoa muutoshalua nykyisten valtapuolueiden sisältä.

Muistakaa VAALILIITTO tulevissa vaaleissa. Ilman vaaliliittoa kukaan vaihtoehto ei pääse eduskuntaan. Unohtakaa eroavaisuudet ja etsikää yhteistä etua: vaaliliittoa!

Pasi Matilaisen vaaliteemat(?):

1. Tarvitsemme mahdollisimman nopeasti syvän deflaatiolaman

2. Meidän on oltava kärsivällisiä ja vain odotettava, että taloussykli nostaa meidät suurlaman syövereistä ylös

3. Syvää deflaatiolamaa vastaan ei pidä taistella millään tavoin, päinvastoin sitä on syleiltävä

Ei ne muutokset, mitä tarvittaisiin ole sitä, että äänestetään toinen pelle pääministeriksi. Ylipäätään nykyisen hallinnon haukkuminen on mennyt siinä mielessä täysin yli, että heidän työnsä on kaikkea muuta kuin helppoa nykyaikana. Ja näin koska nykyaikana johtamismalli, jossa johdetaan selkeästi muiden yläpuolelta ei vaan toimi.

Jos suuria rakenteellisia muutoksia valtion- ja kuntienhallinnossa ei tehdä on aivan turha säästää yhtään mistään muutenkaan. Ei toimi, ei onnistu, ei saa kansaa mukaan. Nämä rakenteelliset muutokset pitäisi pohtia ihan alusta lähtien pyrkien siihen, että kansalainen on kuningas eikä vaikkapa kunnanjohtajaa ole ollenkaan, jos ilmankin osataan toimeen tulla.

Toki voidaan muutoksien tekeminen ja edes miettiminen jättää kokonaan väliin, ja laittaa joko yhdessä EU:n kanssa, tai kotikutoisesti rajat kiinni, ja silmät umpeen. Sitten ihmetellään vielä kolmenkymmenen vuoden kuluttua kuinka paavoväyryset ja kimmosasit pullonpohjalaseissaan ja komeissa virkapuvuissaan kunniamerkkien kera johtavat kansaa kohti auringonlaskua.

#16. "Nämä rakenteelliset muutokset pitäisi pohtia ihan alusta lähtien pyrkien siihen, että kansalainen on kuningas eikä vaikkapa kunnanjohtajaa ole ollenkaan, jos ilmankin osataan toimeen tulla."

Jos yli puolet kunnanvaltuutetuista ja lautakuntien jäsenistä on kunnalla töissä, palveluiden suurkäyttäijiä ja/tai tulonsiirtojen varassa eläviä, niin kuinkas luulet, että uudistuksia päästään tekemään?

Kumman äkkiä "patamustasta" kokoomuslaisestakin tulee sosialisti, kun oma työpaikka opettajana, lääkärinä tms. joutuu uhan alaiseksi, lähin lastentarha tai koulu on lopetusuhan alla, kotihoidon tukea pitäisi leikata tai oma pieni janipetteri on jäämässä ilman jääaikaa, kun siihen kymmenennen harjoitusjäähallin rakentamiseen ei tahdo löytyä rahaa. Ei muuta kuin lisää vain lainaa ja veronkorotuksia!

#15, vitsikkäästi yksinkertaistettu. Tarvitsemme todellakin syvän deflaatiolaman, sillä kellään poliitikolla ei ole käytettävissään vastaavaa monisyistä arsenaalia tervehdyttää taloutta. Sillä huomiolla tosin, että taloussykli nostaa laman syövereistä nopeammin, jos aallonmurtajina toimivat veroesteet puretaan myös pois.

#17 Pitää paikkansa. Oma ennustukseni on, että tuleva lama tullee olemaan todella syvä (ja enpä taida ihan yksin olla ennakoimisteni kanssa). Viimeistään siinä vaiheessa sitten katsotaan mitä kansa ihan oikeasti haluaa, kun valtio on konkurssissa / sen partaalla ja pelastajaa ei löydy muiden ollessa lähellä samaa tilannetta.

Toki tällöinkin veikkaukseni on, ettei yhteistä parasta haluta toteuttaa, vaan oma lyhyen ajan hyöty on ainut mitä ihmiset osaavat silti nähdä. Ihan varmaksi en kuitenkaan tätä menisi vannomaan. Ehkäpä on jotain toivoa, jos vaikkapa näistä uudensuomen keskusteluista osa kansaa saisi edes jotenkin talousjärkeä päähänsä, tai kansa muuten asiassa allekirjoittaneen yllättää. Jos ei niin sitten kaivan viimeistään sen varasuunnitelma B:n ja poistun maasta jolla ei minulle ole enää mitään annettavaa.

Itse olen miettinyt että riitäisi myös jos äänestysprosentti putoaa tarppeksi alas, eli ihmiset eivät suostuisi hallittaviksi, olisi muutos väistämätön.

Myös äänestämättömyys olisi vahva argumentti sen puolesta ettei itse ole suostunut yhteiskuntasopimukseen.

No governing without consent..

Jari Lammi # 18

"Tarvitsemme todellakin syvän deflaatiolaman, sillä kellään poliitikolla ei ole käytettävissään vastaavaa monisyistä arsenaalia tervehdyttää taloutta."

Aloitetaan näillä:

1. Globaali Glass-Steagall ja uusi Bretton Woods- järjestelmä, joka ei ole monetaristinen vaan luottojärjestelmä (credit system)

2. Keskuspankit antavat luottoa 0-1 % korolla infrahankkeisiin, tutkimukseen ja tuotannolliseen toimintaan, ennen kaikkea pk-yrityksille

Kaikkien on ymmärrettävä, että tämä ei ole mikään lama, josta noussaan odottelemalla taloussyklin nousukautta. Tämä on totaallinen systeemikriisi, joka voi johtaa katastrofaalisiin tapahtumiin. Tätä suurlamaa vastaan on taisteltava eikä seuraamalla vierestä sivilisaation romahdusta.

Kyse on pitkälti sosiaalidemokraattisesta yhteiskuntapolitiikasta. Muiden puolueiden modifikaatio siitä on vain modifikaatio. Kaikki ovat valtion budjetin kautta allokoimassa ja jakamassa määrärahoja milloin mihinkin - kuka enemmän kuka vähemmän. Ja jokainen puolue näyttää syystä tai toisesta uskovan, että ihmiset haluavat sellaista rahojen jakoa ja niihin perustuvia lupauksia. Itse äänestäisin ilomielin puoluetta, joka lupaa lopettaa kaiken valtion harjoittaman törsäilyn, rilluttelun ja rahojen summittaisen jakelun milloin kenellekin "tarvitsevalle".

Valtion tulee ylläpitää riittäviä poliisivoimia, riittävää maanpuolustusta, peruskoulutusta ja valtakunnallista infrastruktuuria (rautatiet, valtatiet, y.m.), mutta suurin osa kaikesta muusta on jo sitten kyseenalaista. Kunnille ei pitäisi sälyttää mitään vastuita valtion taholta, vaan kunnat saisivat tykönään päättää veroäyristään ja niistä palveluista, joite ne tahtovat ylläpitää. Esimerkiksi palolaitos, teiden auraus talvisin ja niihin verrattavat asiat.

#21 "Tämä on totaallinen systeemikriisi, joka voi johtaa katastrofaalisiin tapahtumiin. Tätä suurlamaa vastaan on taisteltava eikä seuraamalla vierestä sivilisaation romahdusta."

Ehkä näin. Siinä tapauksessa pitäisi korjata ne syyt, jotka tämän ovat aiheuttaneet. Syyllinen nro. 1 nykymuotoinen edustuksellinen demokratia. Jos ongleman aiheuttajia ei muuta, ei pysty korjaamaan ongelmaa ainakaan niin, että olemme sen jälkeen enää vapaassa markkinataloudessa.

http://www.lintukoto.net/tutkimus/hyvinvointivaltio/

Siitä vain ruksimaan ja ihmettelemään, mihin kaikkeen niitä rahoja laitetaan.

Poliitikkoja on tässä viime aikoina vähän moitiskeltu. Samoin on lytätty maailman rosvorahaparonit. Kumpikaan puoli ei välitä pikku haukuista mittään. Lisäksi nämä osapuolet ovat ikiavoliitossa, joten suuria muutoksia ei tule ennen kuin taivas putoaa niskaamme.
Ei, ellei tehdä niin kuin Brasiliassa, missä on Taloussanomien mukaan maailman varmin pankkisysteemi? Pankkiirit ovat siellä toimistaan itse henkilöinä ja omaisuudellaan vastuussa. Siellä ei rönsyillä.
Miten poliitikot saisi omista teoistaan vastuuseen, sitä ei kai ole keksitty vielä missään? Paitsi Ranskan vallankumouksessa, missä kyllä tehtiin ihan päättömiä juttuja.
Jos nyt olemme ihan rehellisiä, syitä tähän talouskriisiin löytyisi myös meistä useimmista. Olemme aina vain ahneesti ulosmitanneet kasvavaa ostovoimaa oloissa, joissa ei aikoihin ole ollut edes inflaatiota. Keski- ja hyväpalkkaisetkin lakkoilevat ja uhkailevat lakoilla herkästi, myös julkisella puolella.
Julkisalojen palkollisten ahneus lisää valtion ja kuntien velkaantumista ja lisää työttömyyttä. Yksityispuolella työväen ahneus mm. ajaa yrityksiä edelleen maasta pois ja syö kilpailukykyä vähentäen työvoiman kysyntää.
On kyllä reilua laittaa syylliseksi velkakriisin pahentamiseen myös läpiahne ja Suomessa liian vaikutusvaltainen ay-liike, mikä paitsi pahentaa työttömyttä, melkein tappaa köyhiä. (Sata-komitea)
Köyhimmät perustulojen nautiskelijat eivät ole juuri korotuksia saaneet. Heiltä kai otetaan pian armopaloista puolet pois ja lopusta leikataan? Syytön saa maksaa, jos jaksaa?

Nyt olisi korkea aika vähentää maanpuolustuksen osuutta valtion budjetista, etenkin kun EU näyttää kehittyvän sotilasliiton suuntaan. Esimerkiksi kutsuntoja voisi lykätä "väliaikaisesti" vuodella tai "parilla", ja samalla kaikki Puolustusvoimien materiaalihankinnat voisi samoin laittaa jäihin. Luottakaamme italialaisiin tovereihimme, mikäli sota puhkeaa :)

Mutta rehellisesti sanottuna: tärkeintä olisi turhan byrokratian karsiminen ja erilaisten suorien tulonsiirtojen korvaaminen ei-harkinnanvaraisella kansalaispalkalla. Nämä uudistukset tuottaisivat huomattavia säästöjä. Samalla köyhien oma halukkuus parantaa elintasoaan lisääntyisi. Toimeentulotukien yms. korvaamista kansalaispalkalla tuskin tapahtuu ihan heti, koska niin monet vastustavat sitä: monille sosialisteille se on uusliberalismia ja oikeistolaisille se taas on sosialismia. Olisi kuitenkin ihan oikeasti tehokasta jos valtio pitäisi kaikki kansalaiset kohtuullisessa leivässä kiinni mahdollisimman vähällä byrokratialla ja toisaalta ihmisillä itsellään olisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia parantaa elintasoaan. Ahneus kyllä ajaa ihmiset työhön vaikka leivän saisikin laiskottelemalla.

Palolaitos, poliisi & oikeislaitos, terveydenhoito, kirjastolaitos ja yliopistot, yms. taas ovat sellaista julkista perusinfrastruktuuria josta ei voi hirveästi säästää lamankaan aikana. On myös viimeiseen asti varottava yksityistämästä sellaista infrastruktuuria, jonka yksityistäminen köyhentäisi kansalaisia tulevaisuudessa: vesilaitokset ovat tästä loistava esimerkki. Niiden yksityistämistä kaavaillaan. Toteutuessaan se nostaisi veden hintaa satoja prosentteja kuten muuallakin on käynyt. Myös terveydenhuollon yksityistäminen aina lopulta köyhentää kansaa. Julkisesti rahoitetun perusterveydenhuollon laiminlyönti on paitsi julmaa ja sydämetöntä, myös taloudellisesti turmiollista: se laskee tuottavuutta, koska porukan työpanos heikkenee.

Työn tekemisen tulisi olla nykyistä helpompaa ja nykyistä vähemmän säädeltyä. Päivätyöläisyyden ja erilaisen vapaan ammatinharjoittamisen muotojen pitäisi olla nykyistä helpompaa. Esimerkiksi taksinkuljettajien monopoli pitäisi murtaa: jokaisella ajokortin omaavalla kunniallisella kansalaisella pitäisi olla oikeus kuljettaa ihmisiä maksua vastaan.

#26. Kansalaispalkan sijaan enemmin pitäisi saattaa voimaan friedmanilainen negatiivinen tulovero. Se ajaa saman asian, mutta kierrättää vähemmän rahaa julkisen sektorin kautta, kun rahaa ei makseta kaikille vaan vain niille, joiden tulotaso alittaa säädetyn vähimmäisrajan. Kansalaispalkkakin olisi toki askel parempaan suuntaan.

Käyttäjän pasi kuva

Sammalkieli (#26), oletko käynyt lukemassa Liberaalien tavoiteohjelman, kun suurin osa kommentistasi on sen tiivistystä? :)

Käyttäjän johantranberg kuva

Sanoisimpa olevani täysin samaa mieltä.

Maailman yhdentyminen:

http://www.netikka.net/mpeltonen/yhdentyminen.htm

Kukaan poliitikko ei vain uskalla tätä ääneen sanoa.

Eiköhän se inflaatio hoida hiljalleen ne velat ja eläkepomminkin. Painetaan vaan lisää rahaa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa tehdään ;)

Velan takaisinmaksuperiaatteet ovat "hieman" erilaiset, kun puhutaan valtioista tai yksilöistä. Yksilöiden on suotavaa maksaa velat pois, jos ei ole mahdollisuutta mennä henkilökohtaisen konkurssiin ( Suomessa moista mahdollisuutta ei suoraan ole)

Valtiot taasen voivat olla ja ovatkin jatkuvasti velkaa toisilleen. Miten niitä velkoja oikein voidaan lähteä ulosmittaamaan, jos joku ei pysty tai halua maksaa? Sotimallako... harvemmin niinkään - luulisin.

Jos esim. Kreikka nyt romahtaisi ja veisi Euromaita muutoinkin huonompaan taloudelliseen suuntaan niin tilannehan tasapainottuu, kun valuutan arvo suhteessa muihin valuuttoihin heikkenee. Sen seurauksena ihmisille alkaa taasen löytymään töitä, kun investoinnin halpenevat. Kiinahan pitää talousihmettään pystyssä keinoteikoisesti liian halvan valuuttansa ansiosta !!!

Eli. Valtiot tuskin maksavat velkojaan koskaan pois (ellei löydy öljyä yms luonnon rikkauksia), mutta se ei sinänsä ole niille ongelma.

Tuosta laskujen maksun siirtämisestä seuraaville sukupolville ja tolkuttomasta velkaantumisesta voidaan olla toki oikeasti huolissaan :(

Deflaation puolustapuhujat taasen eivät oikein ymmärrä nykyisistä markkinamekanismeista mitään taikka heillä itsellään on suuri omaisuus, jota he eivät osaa sijoittaa inflaatiosuojatusti. Deflaation vallitessa ( Esim. Japani) investoinnit ja kasvu (hyvinvoinnin lisääntyminen) pysähtyy. Kukaan ei pyri kehittämään mitään uutta vaan vanhoista rahoista pidetään visusti huolta. Uudet investoinnit ja riskinotto pitää talouden pyörät pyörimässä ja mahdollistaa ihmisten työllisyyden kehittymisen myös jatkossakin.

#31 Kirjoituksessa on hyvin yleisiä harhaluuloja valtion velkaantumisesta. Kannattaa perehtyä, mitä tapahtui Saksassa 20-luvulla. Samoin siitä, milloin 30-luvun lama loppui USA:ssa, ja miksi.

Eli ei valtio ei voi velkaantua loputtomiin. Inflaatio ei hoida valtion velkoja aidosti (vai miten on käynyt USA:ssa joka aloitti 30-luvun alussa tämän kuplan puhaltamisen. Vastuut pienentyneet jossain vaiheessa???). Lasku on jo siirretty seuraaville sukupolvelle, ja kysymys on enää otetaanko reset nyt, ja se aivan hirveä kipu mikä siitä syntyy, vai siiten voimakas deflaatio.

Nykyisen kuplan puolestapuhujat unohtavat sen, että ainut keino enää pitää nykyistä kuplaa elossa on pikkuhiljaa hivuttautua pois vapaasta markkinataloudesta, ja demokratiasta.

Ja kyllä sotimalla näitä kriisejä nimenomaan ratkotaan. Taloudellinen eliitti estää sillä muuten kurjistetusta keskiluokasta lähtevän voimakkaan halun muutokseen, eli valtion sisäiset ongelmat ulkoistetaan. Näin tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan tälläkin kertaa. Ainakin lokaalisti, ja melko todennäköisesti myös globaalisti.

Pasi, #28

Eikös se sitten jatka suomalaisen konsensuspolitiikan kunniakkaita perinteitä? Sosialistinakin voin olla liberaalien kanssa joistakin asiakysymyksistä samaa mieltä huolimatta perustavanlaatuisista ideologisista eroista :)

Esko Ahon hallitus valtiovarainministerinä Viinanen sai aikaan hirvittävää jälkeä. Ihmisiä tuhoutui eri tavoin aina itsemurhiin saakka. Juuri vasta äsken päättyi aivan älytön pienten pankkien isännistöjen haasteet maksaa hirvittäviä korvauksia. Oikeus toimi oikein eikä korvauksia tuomittu. Mutta kuinka monta elämää tuhoutui oikeudenkäyntien aikana ja perhettä?

Laajanen taisi olla se virkamies, joka täysin ilmeettömästi esiintyi televisiossa, kun toimi puheenjohtajana siinä poliitikkojen muodostamassa ryhmässä, jotka olivat saaneet tehtävän Esko Aholta. Joitakin oli rangaistava. Niinpä se tehtiin todella raaasti. En muista kaikkia niitä poliitikkoja, mutta heidän omallatunnollaan on satojen ihmisten elämän tuhoaminen ja valtavien omaisuuksien hävittäminen. Ainakin Anneli Jäätteenmäki oli tuon ryhmän jäsen.

Ruotsi ja Norja toimivat toisin ja selvisivät huomattavasti pienemmin vaurioin.

Minä pelkään, että analoginen kehitys, mutta pahempi, on juuri nyt tapahtumassa Suomessa. Vanhasen kepulainen seuraaja yhdessä Kataisen kanssa ovat avuton pari. Ja Suomen kansa maksaa sekä itkee verta.

Liberaalithan ajavat ns. yövartijayhteiskuntaa, kuten J.N.E. Penttilän joukko aikanaan. Ajat ovat tietenkin muuttuneet, mutta varmalta taholta olen saanut kuulla, että Liberaalit ja Vihreät fuusioituvat ensi vaalien jälkeen. Puolueillahan ei ole mitään eroa. Sinä et tietenkään voi tätä vahvistaa, mutta vuoden kuluttua se tapahtuu. Kenestäköhän tulee uuden LiVi:n puheenjohtaja? Onko se ja sovittu?

Käyttäjän pasi kuva

Sammalkieli (#33), kyllä se osittain jatkaa. Vaikka Erland Salo (#34) muuta väittää, Liberaalit ei valitettavasti kannata yövartijayhteiskuntaa. Liberaalien malli on sosiaaliliberalismia eli parempi tapa järjestää sosialidemokraattinen yhteiskunta, mutta ongelmallinen lähestymistapa yhtä kaikki. Sekin jossain määrin sallii yhteiskunnan pakkovallan yksilöiden yli, mutta Liberaalien tavoiteohjelman eduksi on laskettava ainakin se, että se joka tapauksessa on oikeaan suuntaan eli huomattavasti (joskaan ei riittävästi) pienemmän valtion kannalla ja yksilönoikeuksia korostaen.

Annaleenan kommenttiin #10 on samassa yhteydessä todettava, että Suomessa ei ole yhtään poliittista puoluetta, joka ei jollain tavoin tukisi mätää (tai jotain vielä huonompaa!) järjestelmää, ei myöskään perinteisten puolueiden ulkopuolella. Liberaalit on ainoana periaatteessa lähellä sitä, että järjestelmä olisi yksilöiden eikä eliitin asialla, mutta ilmeisesti vähäisenkin kannatuksen menettämisen pelossa tekee jo mainittuja sosiaaliliberaalisia myönnytyksiä valtavirran suuntaan, mikä on minun mielestäni virhe.

Mutta jos katsotaan puolueiden ulkopuolelle, niin Suomeenkin on nähtävästi syntymässä teekutsuliike, joka täyttäisi tuon kriteerin, eli ilman myönnytyksiä vastustaa valtion pursuamista yli äyräidensä ja puolustaa yksilöitä. Olen itse ehdottomasti teekutsujen kannalla. Liikkeellä on jo nettisivutkin: teekutsut.net.

Pasi, #35

Tuossa kommentissasi tuli hyvin esille liberalismiin jollakin tavalla aina liittyvä demokratianvastaisus. Onneksi täällä sivistysvaltioissa asiat päätetään enemmän Rousseaun yleistahdon hengessä..

Liberalismi ja yövartijavaltio ovat kauhistuttavia, läpeensä törkeitä ja täysin moraalittomia järjestelmiä. Todellisuudessa minkään oikeusjärjestelmän legitimiteetti ei voi tulla muualta kuin kansalta itseltään eikä kansan ikinä tarvitse hyväksyä sellaista oikeusjärjestelmää, joka polkee sen todellisia etuja. Oikeusjärjestelmien legitiimit premissit eivät ole libertaristifilosofien valittavissa.

Puhe yövartijavaltiosta ja valtion väkivaltakoneiston säilyttämisestä vain paljastavat sen kuinka liberalismi aina pohjautuu pelkkään puhtaaseen väkivaltaan eikä ihmisten hyväksyntään. Liberalistisella oikeusjärjestelmällä ei näin ollen ikinä ole yleistahdon tuottamaa legitimaatiota vaan se pohjautuu väkivaltaan ja pakkoon ehkä enemmän kuin mikään muu järjestelmä.

Jos minarkistinen valtio olisi olemassa, se olisi kansan edun nimissä tuhottava. Yhteiskunnan on oltava yleistahdon legitimoiva eikä yövartijavaltiolla ole mitään sijaa yleistahdon ohjaamassa yhteiskunnassa.

# 35 Pasi J. Matilainen.

Lukemani perusteella päädyn siihen, että liberaalit sekä libertaarit ovat pieni ja hyvin sekalainen seurakunta. Kaikkia yhdistää kuitenkin selvästi yhteiskunnallinen näkemys, jonka kattokäsite on yövartijayhteiskunta.

Viisastella voi, mutta irti ei pääse millään. Pienryhmä on aina pienryhmä, jossa pienten ihmisten pienet mielipiteet lyövät loukkua keskenään. Jotenkin tulee mieleen erilaiset fraktiot uskovaisissa tai kommunisteissa. Toisaalta kommunistit ovat uskovaisia. Ovatko myös libertaalit?

#37

Liberaali voi kai tarkoittaa vähän mitä tahansa. Monet liberaaleiksi itseään kutsuvat ihmiset ajattelevatkin todella epäkoherentisti. Usein myös liberalismin kritiikki kohdistuu näihin epäkoherentteihin liberalismin muotoihin.

Libertarismi on mielestäni muita liberalismin muotoja, erityisesti sosiaaliliberalismia, paljon koherentimpi ajattelutapa. Siksi sen kritisointi voi olla vaikeampaa. Näkyviä ristiriitoja ei ole. Libertarismi on kuitenkin tuulentuville perustuva väärä oppi, joten sen kritisoiminen on filosofisesti / älyllisesti perusteltua.

Hirveän suurta poliittista painoarvoa tuolla Matilaisen edustamalla porukalla ei ole missään. Poliitikkojen nykyään suosima ja monien kritisoima uusliberalismi on kuitenkin vähän toiselle perustalle rakentuva oppi. Libertaristien ja uusliberalistien välillä onkin olemassa tietty jännite.

Tämä antaa aihetta verrata netin libertaristeja johonkin keskiaikaiseen uskonnolliseen kerjäläisveljestöön. Suhde keskiajan kirkon ja kerjäläisveljestöjen välillä on samantapainen kuin suhde uusliberaalien poliitikkojen ja libertaristien välillä. Kerjäläisveljestöt ja libertaristit väittävät edustavansa oikeaa ideologiaa, jonka kirkko / uusliberaalit ovat käytännöillään pilanneet.

Ja niin tämä outo historian logiikka johtaa siihen, että kun Markkinoiden Kirkko omine valtarakenteineen verottaa, riistää ja sortaa kansaa tehden sen elämästä turvatonta, kiertävät sitä innokkaammin Markkinoiden Jumalan uskolliset ja yksinkertaiset palvelijat kylillä levittämässä hyvää sanomaa: vika onkin ateismissa (sosialismi), jumalattomuudessa (kommunitarismi), pakanuudessa (esimoderni) ja synnissä (hyvinvointivaltio), että todellisena ja peräti ainoana ratkaisuna kaikkiin ongelmiin onkin vain aito ja puhdas usko Markkinoiden Jumalaan :')

Käyttäjän pasi kuva

Sammalkieli (#38), väärä analogia. Uusliberalismi ei ole mikään libertarismin turmeltunut tai väärin toteutettu muoto, eivätkä libertaarit ole koskaan sitä sellaiseksi väittäneet. "Uusliberalismi", sikäli kuin se on mitään muuta kuin vasemmiston keksimä ja Naomi Kleinin hehkuttama haukkumasana, on vain yksi etatismin muoto. Thatcherin ja Reaganin uusliberalismi toki perustui jossain määrin libertaristisiin ajatuksiin, mutta oli siltikin etatismia, puhumattakaan nykyisestä uusliberalismista.

#36: Wikipedian mukaan Rousseau näki että yhteiskunta pitää rakentaa "yleistahdon" mukaisesti. Miksi?

Rousseau kuitenkin näki, että yleistahto on subjektiivinen ajatus, että se voi vieläpä olla väärässä, mutta että olisi kuitenkin olemassa objektiivinenkin näkökulma -- että valtion pitää kuitenkin turvata yksilön oikeudet. Mihin siis tarvitaan yleistahtoa? Mikä on se objektiivinen mittari, jolla voidaan päättää, milloin noudatetaan "yleistahtoa" ja milloin noudatetaan tämänkin yläpuolella olevaa moraalista pääsääntöä?

Kapitalistinen yhteiskunta ei perustu väkivaltakoneistoon, eikä pakkoon, vaan järkeen ja todellisuuteen. Todellisuus on vihoviimeinen arbitraattori kaikille ihmisen valinnoille ja teoille. Altruismin, mystisismin ja kollektivismin (eräs niiden yhteinen muoto on etatismi) tulos on kuolema. Se on todellisuus ja sen kertoo järki.

Keskeinen käsitteellinen harha kapitalismin vastustajalla on metafyysisen pakon ja ihmisen aikaansaaman pakon sekoittaminen. Jotta ihminen voisi elää onnellisesti, hänen tarvitsee ajatella. Hän tarvitsee täyden vapauden ajatella, hänen tarvitsee välttämättä identifioida ne toiminnat, jotka ovat välttämättömiä hänen yksilölliselle elämälleen ja jotka ovat hänen onnellisen elämänsä edellytykset -- ja lisäksi hän tarvitsee vapauden toimia. Nämä ovat metafyysisiä "pakkoja"; konkreettisena esimerkkinä pakko syödä.

Tätä ennen ihmisellä on pakko tehdä työtä. Päinvastoin kuin Marx (ja Rousseau protomarxilaisena) esitti, tämäkin pakko on metafyysinen, ei kapitalistin aikaansaama. Harha syntyy siitä, että yhteiskunnassa on mahdollista yhden ihmisen käyttää voimaa pakottaakseen toinen yksilö ruokkimaan ensimmäisen. Näennäisesti metafyysistä välttämättömyyttä voidaan siirtää -- vähän kuten talous"tieteilijät" väittävät valtion velkaa voitavan siirtää loputtomiin.

EU etsii syyllisiä vaarallisesta paikasta - omien rahoittajiensa joukosta. Uudet rahoittajiin kohdistuvat verot ja sääntelyt pudottavat taas euroa ja osakekursseja (bild.de).

32#
No, jos antaa pelolle vallan niin se on kait melko lailla sama, kuin lakkaisi elämästä ? Toki ei pidä tuudittautua teennäiseen turvallisuudenkaan tunteeseen.

Raha on melkoisen huono syy lähteä sotimaan. Yleensä syiden joukosta löytyy jotain ideologisia seikkoja, kuten Natsisaksan tapauksessa. Toin maailmansota oli Saksalle revanssi ensimmäisen maailmansodan nöyryyttävien rauhanehtojen vuoksi - ehtojen, jotka romahduttivat saksan talouden!

Modernissa sodankäynnissä sotiminen on melkoisen kallista. Vastassa ei näköjään tarvitse olla edes mitään tehokkaasti aseistettua armeijaa (vertaa Afkanistan vs. USA:n liittouma) Rahaa palaa tolkuttomasti, samoin Irakissa. Irakin sodan syynä oli taasen pohjimmiltaa Irakin haluttomuus käydä öljykauppaa US-dollareissa... no siinä isompi meni puolustamaan omaa valuttaansa maailman reservivaluuttana - ja kalliiksi on tullut sekin sotaretki.

Olisikohan mahdollista, että se raha, joka historiassa on tunnettu ei ole enää samaa rahaa, kuin mitä nykyään käytetään. Ihmisille riittää, kun selviää normaailista elämästä ja eliitti on taasen aina pelannut omilla säännöillään. Ei siis mitään uutta alla auringon vieläkään.

Vaikka Euro tai EU hajoaisikin niin eipä siitä mitään maailmanloppua seuraisi. Jos vapaakauppasopimukset pätevät jatkossakin niin kauppaa käydään kuten ennenkin. Jos ei niin sitten paikallisesti tuotettujen hyödykkeiden osuus kulutuksesta kasvaa.

Ja toisaalta onhan noita sotia käytty koko ihmislajin olemassaolon ajan, kyllä niihin aina syyt löydetään, jos oikeasti halutaan alkaa tappamaan naapureita :(

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja