Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Hotelli Arkadianmäki -- peruskiven muuraus 17.4.2011

Olen aiemminkin ilmaissut aikeeni ryhtyä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tämä yksityiskohta ei ole toistaiseksi muuttunut, jos vain saan oleellisemmilta asioilta aikaiseksi hoitaa asian. Aiemmasta poiketen ohjelmani tulee kuitenkin olemaan hyvin suppea, sillä en kannata minkään puolueen tavoiteohjelmaa enkä usko poliittisen prosessin edes pystyvän tuottamaan täydellistä vapautta.

Koko poliittinen ohjelmani onkin vain yhden ainoan vaalilupauksen mittainen. Tullessani valituksi aion nimittäin uhrata kaiken liikenevän tarmoni sen eteen, että eräänä kauniina päivänä eduskunta lakkauttaa itse itsensä ja kaikki muutkin valtiolliset instituutiot. Tämän jälkeen aion ottaa käyttööni edesmenneeltä eduskunnalta ja valtiolta orvoksi jääneen eduskuntatalon ja muuttaa sen hotelliksi palvelemaan entiseen pääkaupunkiin matkaavia turisteja ja liikematkailijoita.

Toisin sanoen, koko mahdollisen kampanjan tarkoituksena on lähinnä kertoa ihmisille, että valtio ei ole tarpeellinen eikä hyödyllinen, mutta se on moraaliton ja jopa haitallinen. Teen tietenkin sitä samaa jo täällä blogissa, joten vaalikampanja olisi näin ollen blogin jatke.

Rehellisyyden nimissä on todettava muutama asia. Ensinnäkin, vaikka en jostain syystä tulisikaan valituksi tai en lopulta saisikaan aikaiseksi lähteä ehdolle, niin tulen silti uhraamaan tarmoa saman tavoitteen eteen, tosin kuten moni pitkäaikainen lukija on huomannut, aina välillä sitä tarmoa ei hirveästi liikene, kun oikeaakin elämää piisaa.

Toisekseen, en usko blogissa, saati sitten vaalikampanjassa, avautumisen olevan tehokkain tapa saavuttaa tuo tavoite. Molemmat menetelmät ovat kuitenkin rahallisilta ja erityisesti ajallisilta kustannuksiltaan hyviä tapoja tehdä asiaa ainakin hieman tunnetummaksi ja siten edistää todellisia muutosvoimia. Ne tulevat nimittäin järjestelmän ulkoa, eivät sisältä.

Perusongelma demokratiassa on se, että se tuottaa jatkuvasti huononevaa lainsäädäntöä. Yhtäältä jokainen varteenotettava puolue ja ehdokas pyrkii varmistamaan oman vaalimenestyksensä ja liukuu siten vääjäämättä kohti äänestäjäkunnan mediaania. Toisaalta äänestäjät tajuavat pelin hengen ja pyrkivät äänestämään itselleen ja omille eturyhmilleen mahdollisimman paljon etuja muiden kustannuksella, koska muuten muut tekisivät niin heidän kustannuksellaan.

Lisäksi kenelläkään etujen maksajiksi joutuvilla ei ole resursseja vastustaa tehokkaasti yksittäisiä aloitteita, sillä heidän kohdalleen osuva kustannus on usein edunsaajien saamaa hyötyä merkittävästi pienempi. Jos esimerkiksi jokin lakialoite maksaa jokaiselle kansalaiselle yhden euron ja tuottaa tietylle tuhannen ihmisen joukolle kaksi tuhatta euroa per nenä, niin jokaisen eturyhmään kuuluvan kannattaa uhrata rahaa ja aikaa varmistaakseen lakialoitteen hyväksymisen, kun taas yksittäisen maksajan ei kannata käyttää edes tuntia aikaansa vastustaakseen aloitetta ja säästääkseen yhden euron, jos aloite jää hyväksymättä. Maksajien olisikin järjestäydyttävä tuhatpäisesti vastatakseen tasapäisesti edes yhden eturyhmään kuuluvan työ- ja rahapanokseen!

On suorastaan kirkkaan selvää, mihin tällainen järjestelmä tulee johtamaan, eikä se ole hyvä asia veronmaksajien kannalta. On kuitenkin vähemmän selvää, miksi järjestelmä tulee vääjäämättä kulkemaan surullisen tiensä vielä surullisempaan (ja todennäköisesti veriseen) loppuunsa, ilman että sitä voidaan järjestelmän sisältä mitenkään estää.

Se johtuu siitä, että järjestelmällä ei ole kilpailua. On toki muita maita, mutta kaikissa maissa on käytännössä sama tai jokin vielä huonompi järjestelmä käytössä. Uusia järjestelmiä ei kokeilla kovin usein, vaikka suurinta osaa kaikista mahdollisista järjestelmistä ei ole vielä koskaan kokeiltu. Käytännössä uusia kokeiluja saadaan nykyisin vain vallankumousten kautta ja silloinkin ne tapaavat muistuttaa hyvin paljon joko entistä tai jonkin muun maan järjestelmää.

Itse näen tälle kehitykselle vain kaksi ratkaisua. Joko hallintomarkkinoille on saatava lisää kilpailua (kuten Patri "Miltonin pojanpoika" Friedman esittää tällä erinomaisella videolla -- tämä kirjoitus on muuten ko. videolle paljosta velkaa) tai markkinoiden on vastattava entistä paremmin niihin ihmisten tarpeisiin, joita valtiot pääasiassa tyydyttävät, jolloin valtiot ajan myötä muuttuvat ihmisten silmissä tarpeettomiksi.

Kummassakin vaihtoehdossa on toki se riski, että valtiot käyttävät väkivaltaa niitä vastaan niiden osoittautuessa valtioille vaarallisiksi, ovathan valtiot väkivallan ammattilaisia. Silti nämä ovat parhaat ja ainoat todelliset ratkaisuvaihtoehdot. Ja jotta kumpaakaan vaihtoehtoa voidaan kunnolla kokeilla, niihin pitää löytyä tekijöitä ja rahoittajia, jolloin blogissa ja mahdollisessa vaalikampanjassa avautumisen hieman lisäämä asian tunnettuus on yksi pieni askel eteenpäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tätä ei voi kommentoida muuten kuin kuvallisesti
http://haapavaara.wordpress.com/2010/07/20/huulivoimaa/

Käyttäjän ilikka kuva

Ihan mielenkiintoinen ajatus sinulla tuossa. Jokseenkin minarkistinen, mutta hyvin perusteltu.

Haapavaaran blogissa tyylikkäitä kuvia näemmä joka lähtöön.

Käyttäjän johantranberg kuva

Täyttä asiaa, valitettavasti.. Etenkin tämä on todellinen kiteytys nykyajan ongelmista:

Perusongelma demokratiassa on se, että se tuottaa jatkuvasti huononevaa lainsäädäntöä. Yhtäältä jokainen varteenotettava puolue ja ehdokas pyrkii varmistamaan oman vaalimenestyksensä ja liukuu siten vääjäämättä kohti äänestäjäkunnan mediaania. Toisaalta äänestäjät tajuavat pelin hengen ja pyrkivät äänestämään itselleen ja omille eturyhmilleen mahdollisimman paljon etuja muiden kustannuksella, koska muuten muut tekisivät niin heidän kustannuksellaan.

- tasavero, noin 20%.
- kaikki autoiluun liittyvä verokuppaus pois.

Jo näillä vapautetaan pääosa yksilöistä valtion ja pankkien orjuudesta.

Johdonmukainen vaaliohjelma liberaalille. Onnea matkaan!

P.S. Profiilikuvauksestasi: muistaakseni olet jo toista, vai olisiko peräti kolmatta vuotta 29-vuotias?

Käyttäjän pasi kuva

Hienoa! (#5), kiitos vain, mutta se ei ole liberaalin (eikä Liberaalien) vaaliohjelma. En ole liberaali vaan anark(okapital)isti.

P.S. Muistat väärin. Kolmekymppiä paukahtaa rikki syyskuun alkupuolella.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Eikö olisi, Pasi, myös syytä ottaa huomioon, että minarkistiseen valtioon siirtyminen ei välttämättä ole järkevää kertarysäyksellä? Jos sosiaalivaltio lakkautettaisiin yhten hallituskauden aikana, siitä seuraisi niin paljon yhteiskunnallista kitkaa, että ruumiita ja omaisuuden tuhoa saattaisi tapahtua.

Valtioton yhteiskunta kuullostaa mielestäni hyvältä päämäärältä, mutta sitä päämäärää kohti olisi kenties viisainta hitaasti mutta varmasti. Meillä on kuitenkin hyvinvointivaltiyhteiskuntaa n. 40 vuotta takana ja sitä ennen sotakoneistovaltio. Vaatii ainakin yhden tai kaksi sukupolvea, että ihmiset oppivat ulos nykyisestä järjestelmästä. Sosiaaliliberalismi olisi hyvä välivaihe.

Eihän minkitkään pärjää metsässä, jos kettutytöt ne vapauttaa minkkitarhoista.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

#7 Kauhea määrä kirjoitusvirheitä.

Käyttäjän pasi kuva

Pekka Lampelto (#7), enhän tässä ole minarkistiseen valtioon siirtymistä esittänytkään, vaan valtion lakkauttamista kokonaan! Mutta kertarysäyksestä ei varmaankaan olisi kyse, vaan esitettyjen vaihtoehtojen puitteissa prosessi ottaisi oman aikansa ja valtiot lakkautuisivat sitten, kun niillä ei olisi enää juuri mitään käytännön merkitystä muutenkaan.

Sosiaaliliberalismi voi olla tai voi olla olematta hyvä välivaihe, mutta sitä ei saavuteta ajamalla demokratiassa sosiaaliliberaaleja tavoitteita vaan joko 1) synnyttämällä kilpailevia, menestyviä sosiaaliliberaaleja yhteiskuntia tai 2) vastaamalla muilla palveluilla niihin ihmisten tarpeisiin, joita valtiot tyydyttävät. Demokratian kautta tehtävä on mahdoton, sillä sosiaaliliberaalit (tai muutkaan liberaalit) eivät voi luvata eturyhmille lisää etuja ja näin ollen menestyä vaaleissa.

Pasi: "Koko poliittinen ohjelmani onkin vain yhden ainoan vaalilupauksen mittainen. Tullessani valituksi aion nimittäin uhrata kaiken liikenevän tarmoni sen eteen, että eräänä kauniina päivänä eduskunta lakkauttaa itse itsensä ja kaikki muutkin valtiolliset instituutiot. Tämän jälkeen aion ottaa käyttööni edesmenneeltä eduskunnalta ja valtiolta orvoksi jääneen eduskuntatalon ja muuttaa sen hotelliksi palvelemaan entiseen pääkaupunkiin matkaavia turisteja ja liikematkailijoita."

Kuulostaa erittäin hyvältä...

Oletetaan että demokraattisen prosessin kautta on mahdoton ratkaista paisuvan valtion ongelmaa. Ratkaisu on silloin asettua ehdolle demokraattisiin vaaleihin?

Miten ajattelit valittua tultuasi äänestää noissa muissa äänestyksissä, jotka eivät koske valtion itsensä lakkauttamista tai eduskuntatalon muuttamista hotelliksi?

Käyttäjän pasi kuva

mwf (#11), ei ehdolle asettuminen ole ratkaisu vaan väline. Tuossa blogissahan olen sen selvittänyt... Mitä muihin äänestyksiin tulee, EI olisi varmaan aika yleinen vastaus, olettaen, että suurin osa lakialoitteista lisää valtion sekaantumista asioihin, ja että ylipäätään vaivautuisin paikalle äänestämään.

Käyttäjän mjtorn kuva

Pasi: etkö tarvitse jotain henkilökohtaisia kannatuskortteja, että pääset ehdokkaalle?

Käyttäjän pasi kuva

Markus (#13), kyllä, juuri niihin viittasin kirjoituksessani asian hoitamisella. Sata kappaletta muistaakseni. Ei mikään mahdoton tehtävä, mutta kysyy toki viitseliäisyyttä.

Ennustan että Pasi J Matilaiselle ei löydy v. 2011 eduskuntavaaleissa riittävästi äänestäjiä. Uskon, että ihmiset joilla olisi sama tavoite kun hänellä eivät yleensä käy äänestämässä.

On kuitenkin nautinto lueskella fiksuja ja älykkäitä kirjoituksiasi. Jossakin oikeanlaisessa puolueessa saattaisi edustajantoimi aueta jos ei ensiyrittämällä niin ehkä toisella.

Äänestäjät ovat suurimmaksi osaksi melko kyvyttömiä ymmärtämään kirjoittamiasi liian älykkäitä juttuja. Poikkeuksiakin on mutta hekin äänestävät aatetta jonka uskovat ajavan omia etujaan. Pitää olla uskottava sanoma jonka äänestäjät kokevat omakseen. Mikä on se ihmisryhmä joka samaistuisi sinun maailmankuvaasi ? Mitä lupaat heille ? Ehdokas on koettava jollakin lailla omaksi. On löydyttävä selvä syy miksi äänestäjä valitsee sinut. Eräs peruste voi tietenkin olla hyvä ulkonäkö vaalikuvassa. Saat ääniä jotka valitaan vasta äänestyskopissa. Nämä eivät ehkä riitä edustajanpostiin.

Toivon kuitenkin että koen yllätyksen ja pääset Arkadianmäelle. Ei siellä älykkyyttä ole liiaksi.

Käyttäjän denkku kuva

#15 Kyllä osa käy äänestämässä. Hyvin monen osalla ääni vain menee hukkaan. Allekirjoittaneellakin taitaa jälleen kerran mennä oma ääni hukkaan koska, a) nimenomaan äänestän mielestäni parasta ehdokasta ja, b) äänestystaktikointi johon vaalijärjestelmämme pyrkii taivuttamaan, on hieman kuin käyttäisi vain osan äänestään.

Yhtään minun äänestämääni ehdokasta en ole koskaan Arkadianmäellä nähnyt. Kaikissa vaaleissa olen äänestänyt (siitä lähtien kun äänioikeuden sain). Loistavaa tämä edustuksellinen enemmistön tyrannia.

Mielestäni Pasi osaa varsin hyvin puhua yksilönvapauksien puolesta. Uskallan väittää, että jopa hieman vähälahjaisemmatkin ymmärtävät kirjoitusten sisällön. Kenties on vain valitettavasti niin, että suuri enemmistö kaipaa vapautta vasta menetettyään sen kokonaan. Sitten kun ollaan tuomiolla väärästä ajatuksesta, vääränlaisesta pukeutumisesta, väärään tuttavapiiriin kuulumisesta, väärässä paikassa olemisesta väärään aikaan tai vastaavista.

#14 Eikös se ole niin, ettei henkilökohtaiset kannattajakortit eivät ole vaalipiirisidottuja? Täytän mielelläni.

Käyttäjän denkku kuva

#15 Kyllä osa käy äänestämässä. Hyvin monen osalla ääni vain menee hukkaan. Allekirjoittaneellakin taitaa jälleen kerran mennä oma ääni hukkaan koska, a) nimenomaan äänestän mielestäni parasta ehdokasta ja, b) äänestystaktikointi johon vaalijärjestelmämme pyrkii taivuttamaan, on hieman kuin käyttäisi vain osan äänestään.

Yhtään minun äänestämääni ehdokasta en ole koskaan Arkadianmäellä nähnyt. Kaikissa vaaleissa olen äänestänyt (siitä lähtien kun äänioikeuden sain). Loistavaa tämä edustuksellinen enemmistön tyrannia.

Mielestäni Pasi osaa varsin hyvin puhua yksilönvapauksien puolesta. Uskallan väittää, että jopa hieman vähälahjaisemmatkin ymmärtävät kirjoitusten sisällön. Kenties on vain valitettavasti niin, että suuri enemmistö kaipaa vapautta vasta menetettyään sen kokonaan. Sitten kun ollaan tuomiolla väärästä ajatuksesta, vääränlaisesta pukeutumisesta, väärään tuttavapiiriin kuulumisesta, väärässä paikassa olemisesta väärään aikaan tai vastaavista.

#14 Eikös se ole niin, etteivät henkilökohtaiset kannattajakortit ole vaalipiirisidottuja? Täytän mielelläni.

Käyttäjän denkku kuva

17 = 16 mutta lopussa oleva lause on korjattu. Aikaisen aamun haasteita.

Käyttäjän pasi kuva

Deniz (#16-18), "henkilökohtaiset kannattajakortit" eli valitsijayhdistyksen allekirjoitukset on vaalipiirisidonnaisia, siihen vaalipiiriin, jossa ehdokas asetetaan ehdolle. Mutta eihän esimerkiksi Keski-Suomi ole mikään selviö. Jos kysyntää löytyy, niin voinhan minä lähteä ehdolle samalla vaivalla vaikka Uudellamaan tai Helsingin vaalipiirissä.

Lisätietoja ehdokasasettelusta löytyy täältä ja lomakkeita täältä.

"Jos kysyntää löytyy, niin voinhan minä lähteä ehdolle samalla vaivalla vaikka Uudellamaan tai Helsingin vaalipiirissä."

Suosittelen, että lähdet jommasta kummasta. Helsinki-Espoo-akselilta löytyy aika paljon individualisteja, jotka varmasti voisivat äänestää sinua.

Entä ehdokkaaksi lähteminen sitoutumattomana toisen puolueen listalta (jolloin valituksi tultuasi synnyttäisit oman ek-ryhmän)?

Jos tarkastelet jonkun puolueen, jossa rajaäänimäärä on alhainen seuraavaan paikkaan, tarvitaan vain äänten keskitystä liberaalin liikkeen sisältä.

Onnea ! en toivota, koska Onni valitsemallanne tiellä ei riitä !

"Tullessani valituksi aion nimittäin uhrata kaiken liikenevän tarmoni sen eteen, että eräänä kauniina päivänä eduskunta lakkauttaa itse itsensä ja kaikki muutkin valtiolliset instituutiot."

Olet lakkauttamassa eduskuntaa, joka on säätänyt ne lait, joiden nojalla sinunkin perheesi saa enemmän tukia kuin maksaa veroja. Jos ei eduskunta säädä lakeja, silloin tulevat voimaan viidakon lait.

"Tämän jälkeen aion ottaa käyttööni edesmenneeltä eduskunnalta ja valtiolta orvoksi jääneen eduskuntatalon ja muuttaa sen hotelliksi palvelemaan entiseen pääkaupunkiin matkaavia turisteja ja liikematkailijoita."

Libertaristi aikoo sosialisoida minullekin kuuluvaa omaisuutta eli eduskuntatalon. Kun maassa siinä vaiheessa ovat voimassa viidakon lait, ei se sinulla kauan pysy. Jokin joukkio ottaa sen hallintaansa. Kuka kumma tänne uskaltaisi matkustaakaan?

Toki ymmärrän, että tahallisesti kärjistät asioita, mutta perusideasi on joka tapauksessa yhteiskunnan lakkauttaminen. En enää niin kauhean usein edes seuraa blogiasi ja se johtuu siitä, että sinua ei kerta kaikkiaan voi ottaa vakavasti.

"Olet lakkauttamassa eduskuntaa, joka on säätänyt ne lait, joiden nojalla sinunkin perheesi saa enemmän tukia kuin maksaa veroja."

Juuri näin, tuollainen eduskunta täytyykin lakkauttaa.
http://www.velkakello.fi

#22,

Jokaista Pasin nettona tienaamaa 100 euroa kohti valtio anastaa n 130 euroa.

Jokaisesta Pasin kuluttamasta 100 eurosta valtio vie 60 euroa.

Pasin tilillä palkkapäivänä vilahtava 100 euroa vs valtion hänen työstään ja kulutuksestaan varastama 190 euroa kertoo sen, että Pasi joutuu elättämään perheensä lisäksi myös vanhaa demaria.

Miltä tuntuu loisia toisten ruokapöydässä - vanha demari?

"Jokaista Pasin nettona tienaamaa 100 euroa kohti valtio anastaa n 130 euroa."

Tämä on sitä vanhaa verohöpinää. Ilmeisesti lasket työnantajakulutkin tähän. Tai sitten tämä on jotain liberaalien omaa matematiikkaa, jonka mukaan veroprosentti on 130. Muuten lukua ei voi käsittää.

En tiedä (kun et kerro) mistä noita lukuja tempaiset. Väitteeni perustuu siihen, että Pasin ikäiset ja hänen perhetilanteessaan olevat ihmiset nyt vaan ovat nettosaajia. Tämä hänen ns poliittinen ohjelmansa on täyttä roskaa eikä perustu mihinkään.

#25,

Et ilmeisesti osannut avata linkkiä tai et ymmärtänyt siellä olevaa tekstiä: "Jokaista Pasin tienaamaa 100 bruttoeuroa kohti Pasin työnantaja pulittaa valtiolle n. 30 euroa ennakonpidätystä, n. 30 euroa palkan sivukuluja ja n. 30 euroa arvonlisäveroa. Pasi saa käteen n. 70 euroa ja valtio 90 euroa. Kun Pasi kulutaa tuon 70 euroa, niin valtio saa siitä n. 42 euroa. Yhteensä Pasi tuottaa valtiolle 132 euroa jokaista tienaamaansa ja kuluttamaansa 100 euroa kohti."

Jos sinä vanhana virkamiesdemarina ryhdyt uudeksi kapitalistiksi ja perustat oman yrityksen, johon palkkaat Pasin IT-konsultiksi, niin valtio perii sinulta nämä verot Pasin työstä.

Asiakkaalle lähettämäsi lasku on sisältää mm. palkkakustannukset, joita ovat Pasin bruttopalkka ja palkan sivukulut. Palkan sivukulut ovat käytännössä täysin yhtenevät Pasin palkasta perittävän ennakonpidätyksen kanssa. Valtio vain piilottaa todellisen verokuorman jyvittämällä sitä. Molemmat lasketaan samalla periaatteella bruttopalkasta, joka on korvaus Pasin tekemästä työstä. Ilman Pasin työtä ei niitä veroja maksettaisi. Sama koskee laskun arvonlisäveroa. Laskun sisältämästä Pasin työstä, joka siis sisältää Pasin bruttopalkan ja sivukulut, eli palkkakustannusten osuudesta maksetaan lisäksi arvonlisävero. Jos lasku sisältää Pasin työtä 100 euroa, niin siitä maksetaan 23 euroa arvonlisäveroa. Suhteessa Pasin bruttopalkaan (ilman sivukuluja) se on noin 30 %.

Eihän ollut vaikea ymmärtää - eihän?

Asia ei tästä muuksi muutu, vaikka valtio ja sen virkamiesroistot jyvittäisivät ja kutsuisivat suojelurahojansa millä tavalla tahansa.

Pasilla ei ole poliittista ohjelmaa. Libertaarit ovat anti-poliittisia, politiikan vastaisia. Libertaarit vastustavat poliitikkojen ja poliittisten virkamiesten väkivaltaista sekaantumista yksilöiden talouteen ja sosiaaliseen elämään. Yritä nyt ymmärtää edes näin yksinkertainen asia.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja