Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Poliitikkojen arkkityypit, osa 3: Ojasta allikkoon

Tämä on poliitikkotrilogiani kolmas ja viimeinen osa. Kahdessa aiemmassa osassa käsittelin kahta tärkeintä poliitikkotyyppiä, hyväntekijöitä ja heimopäälliköitä. Kuten muistamme, hyväntekijäpoliitikot ovat mukana politiikassa pääasiassa tehdäkseen hyvää omille eturyhmilleen, koko kansalle ja/tai itse järjestelmälle. Heimopäälliköt puolestaan haluavat yksinomaan tehdä hyvää itselleen, hinnalla millä hyvänsä, joskin mielellään he esiintyvät hyväntekijäpoliitikkoina sikäli kun se edistää heidän asiaansa. Muun tyyppisiä poliitikkoja on verrattain vähän eivätkä he ole tämän analyysin kannalta merkityksellisiä.

Koko nykyinen poliittinen järjestelmä perustuu myytille "yhteisistä asioista" ja niiden "hoitamisesta yhteisesti", edustuksellisen tai suoran demokratian tai näiden välimuodon kautta. Täysin puhdasta suoraa demokratiaa lukuunottamatta järjestelmään kuuluu aina joukko ihmisiä, jotka valitaan säännöllisesti vaaleilla edustamaan kansaa ja käyttämään valtaa kansan puolesta. Päinvastoin kuin menneiden aikojen yksinvaltiailla, despooteilla ja monarkeilla, näiden kansanedustajien tai parlamentaarikkojen tehtävä on hoitaa yhteiset asiat parhain päin koko kansan kannalta -- siis tehdä hyvää kansalle.

Luonnollisesti siitä, mikä on koko kansan parhaaksi, esiintyy suunnatonta erimielisyyttä. Yksien mielestä riittävä uskonnollisuus ja uskonnollisten lakien noudattaminen on onnen tae, toiset pitävät yrittäjien hyvää asemaa kaikkien etuna, kolmansille työväestön hyöty on kansan voitto, neljänsille lapsista, vanhuksista ja sairaista huolehtiminen on kaiken a ja o, viidensille on tärkeää laki, järjestys ja turvallisuus, kuudensille infrastruktuuri, ja niin edelleen. (Ryhmät voivat toki olla monilta osin päällekkäisiäkin.)

Kaikille -- siis aivan kaikille -- poliitikoille, yhteisten asioiden hoitajille, on kuitenkin yhteistä se käsitys, että yhteisten asioiden hoitaminen edellyttää yhteistä kassaa. Yhteinen kassa täyttyy veroilla sekä lainoilla, joiden vakuudeksi kelpaavat tulevaisuuden verot. Ilman veroja ei heidän mielestään voi rakentaa teitä ja katuja, järjestää poliisitointa ja maanpuolustusta, ylläpitää lakia ja oikeutta, hoitaa sairaita, kouluttaa lapsia ja nuoria eikä tietenkään rakentaa ja ylläpitää valtiokoneistoa, joka tätä kaikkea hallinnoi.

Hyväntekijäpoliitikot ovat ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä rakennettaessa valtiokoneistoa ja sen kaikkialle ulottuvia lonkeroita. Hyväntekijäpoliitikot löytävät nimittäin aina uusia ongelmia ratkaistavaksi sekä uusia kärsijöitä ja vähäosaisia autettaviksi, varsinkin kun suuri osa kyseisistä uusista ongelmista ja vähäosaisuudesta on heidän itsensä aiemmin aiheuttamaa. Tällöin valtio kasvaa ja kaiken lisäksi tämä hyväksytään kansan keskuudessa suuremmitta mukinoitta, tapahtuuhan se heidän itsensä ja kaiken hyvän nimissä.

Itse asiassa ilman hyväntekijäpoliitikkoja monarkioita ja muita diktatuureja ei olisi koskaan korvattu eri asteisilla demokratioilla. Jos kaikki vallantavoittelijat olisivat aina olleet heimopäälliköitä, ihmiset olisivat hylänneet diktaattorit kaadettuaan koko ajatuksen valtiosta. Sen sijaan juurikin hyväntekijäpoliitikot, aiempien hallintojen kaatamisen etujoukoissa, myivät ihmisille ajatuksen yhteisistä asioista, joita pitäisi yhteisesti hoitaa.

Hyväntekijäpoliitikot ovatkin niin vaarallisia juuri siksi, että he saavat ihmiset uskomaan valtioon ja myyttiin yhteisistä asioista. Tästä seuraa kaksi suurta riskiä, joista toinen tai molemmat lopulta toteutuvat yhteisten asioiden hoitamisen väistämättömänä seurauksena.

Ensinnäkin, sinänsä hyvää tarkoittava politiikka on paitsi lähtökohtaisestikin tuhoisaa, tulee se myös johtamaan kestämättömään tilanteeseen. Puhun tietenkin verotuksesta ja sääntelystä. Demokraattisten valtioiden alkutaipaleella verot ja säännöt olivat pieniä ja vähäisiä, mutta niistä ajoista ne ovat -- luonnolliseen tapaansa -- moninkertaistuneet. Kuten kirjoitin, aina löytyy uusia ongelmia ratkottaviksi ja uusia jollain tapaa vähäosaisia autettaviksi. Järjestelmästä tulee ajan myötä niin monimutkainen ja niin kallis, että ihmisten -- yhteiset asiansa "hoidattaneen" kansan -- käy yhä vaikeammaksi elää, tehdä työtä, yrittää ja menestyä kyseisessä yhteiskunnassa. Ihmiset passivoituvat, jäävät sosiaaliturvan varaan, kiertävät veroja ja/tai muuttavat pois, jolloin yhteisten asioiden hoitamisen rahoitusvaikeudet käyvät entistä ilmeisimmiksi. Lopulta tällainen yhteiskunta romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Toisekseen, hieman ennen tai viimeistään heti kyseisen romahduksen jälkeen heimopäälliköt huomaavat tilaisuutensa tulleen. Siihen asti he ovat tyytyneet "hoitamaan yhteisiä asioita" ja nostamaan kelpo korvausta siitä hyvästä, ehkä hieman mahdollisuuksien mukaan pelaten etuja omille sukulaisilleen ja kavereilleen. Huonojen aikojen -- ja niitähän yhteisten asioiden hoitamisella saadaan tehokkaasti ja toistuvasti aikaan -- koittaessa heimopäälliköt voivat vedota jonkinlaiseen hätätilaan, joko aitoon tai tekaistuun, ja kaapata vallan itselleen, käyttäen hyväntekijöiden rakentamaa valtiokoneistoa hyväkseen.

Ilman olemassaolevaa laajaa valtiota heimopäälliköiden on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, rakentaa tyhjästä mittavaa valtiokoneistoa kansan hallitsemiseen mielivaltaisesti, diktaattorin ottein. Tilanne on vielä pahempi vallanhimoisille heimopäälliköille, jos hyväntekijät eivät ole riisuneet kansaa aseista hyvän nimissä tai vähintäänkin rakentaneet voimakkaita poliisi- ja puolustusvoimia, jotka tarvittaessa pystyvät torjumaan myös "sisäiset uhat" ja riisumaan kansan aseista väkisin.

Vaikka heimopäälliköt, jotka nimensä mukaisesti mielivät heimopäälliköiksi, ovat varmasti huonompia ja pahempia ihmisiä, juuri hyväntahtoisten, vilpittömien hyväntekijäpoliitikoiden sekä heidän tukijoidensa ja kannattajiensa joukko ovat vaarallisimpia kaikista. Heidän "ansiostaan" ihmiset uskovat valtioon ja sen kykyyn ratkaista asiat kaikkien kannalta parhain päin, kaikista valtioiden epäonnistumisista, suoranaista virheistä ja vertaansa vailla olevista hirmuteoista huolimatta. Ilman tätä aiheetonta uskoa olisimme huomattavan paljon lähempänä yhteiskuntaa, joka ei perustuisi väkivaltaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Matti Vuorio (nimimerkki)

Mikä on helpoin ammatti elää veronmaksajien kustannuksella?
Miettimiseni tulokset:
Palomies, poliisi ja pappi. Lisääkin löytyy: Jokainen, joka on asemaansa muiden VALITSEMA, eikä ole saavuttanut sitä omilla ansioillaan. Tuohon kategoriaan löytyy väkeä pilvin pimein !!!!

K Veikko

"yhteisten asioiden hoitaminen edellyttää yhteistä kassaa"

Demokratia on talousjärjestelmä.

Ilman isännätöntä kapitaalia eli yhteistä kassaa ei demokratiaakaan ole olemassa.

HeroOfTheDay (nimimerkki)

Hyvä blogikirjoitus. Jotain yritin miettiä mitä kommentoida, mutta eipä nopeasti ainakaan mieleen tullut mitään lisättävää. Näitä kolmea blogikirjoitusta suosittelisin luettavaksi erityisesti niille, jotka eivät oikein vielä ymmärrä liberaalien ajatusmaailmaa.

Mikko K (nimimerkki)

Yleinen käsitys varmaan on, että valtion kuulukin maksimoida verotulot ja sitä varten on monenlaista talouslaskijaa, jotta näitä keinoja löydettäisiin lisää. Olisi hienoa nähdä näiden tekevän laskelmansa hieman vaikeamman kautta,eli miten verot saataisiin minimoitua.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

HeroOfTheDay (#3), jos näistä kirjoituksista jonkun ajatusmaailmaan voi päästä sisään, niin minun. En ole enää liberaali, joten ajatusmaailmani ei varmaankaan edusta keskivertoliberaalin ajatusmaailmaa lähimainkaan. Liberaalit muuten järjestään ovat noita hyväntekijäpoliitikkoja, enkä tarkoita sitä mitenkään pahalla, hyväähän hekin ajattelevat tekevänsä.

Lauri Arra (nimimerkki)

#5
Noh noh Pasi! Parlamentarismissa pärjäävät ns. liberaalit ovat järjestään hyväntekijäpoliitikkoja, mutta en olisi ihan heti valmis ulottamaan tuota liberaaleihin yleisesti.

Eduskuntaan pyrkivä liberaali ei yleensä menesty puhuessaan totta hänelle esitettyihin kysymyksiin. "Ei kuulu eduskunnalle" "Huolehtikaa asiasta itse" jne ovat toki hyvin, hyvin epäsuosittuja vastauksia messiaskisoissa jolloin "hyväntekijät" valikoituvat erittäin tehokkaasti.

On toki todennäköistä että ymmärrän kirjoittamasi väärin. Olisiko kuitenkin mahdollista että nyt lipsahti hieman samaa kuin "kaikki pankkiirit ovat vastuuttomia ja ahneita, joten kaikki rahoitusta opiskelevat ovat vastuuttomia ja ahneita" ?

Se että pelin säännöt - oli se sitten parlamentarismi tai pankkilainsäädäntö - valikoivat joukoista ne huonoimmat vaihtoehdot ei tarkoita että itse joukko olisi huono. Parlamentarismi ja limited liability ovat huonoja pelisääntöjä, ihmiset ovat ihmisiä.

Tuossa on muuten yksi pointti josta olen miettinyt pitkään kirjoittavani. Suurin osa poliittisesta keskustelusta tuntuu olevan sitä kuinka ihmiset ovat huonoja ja ongelma on heissä. En lähde kiistämään väitettä, mutta kuinka helppoa on muuttaa ihmisiä? Pelien säännöt saavat paljon pienemmän huomion enkä edelleenkään ole nähnyt suomalaisessa mediassa (tai edes US:n blogeissa) rajatun vastuun vaikutuksesta pankkisektorilla ja siitä miten Brasilian pankit pärjäävät hyvin paljon rankemmilla vastuillakin.

Anarkokapitalistit ja liberaalit varmaan molemmat liputtaisivat täyden vastuun puolesta ja vaatisivat heti yksityisiä vakuutuksia, mutta ennen talouskriisiä ja BP:n öljyvuotoa tuota ideaa on ehkä ollut vaikea myydä umpidemarille kansalle.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Lauri (#6), on sinulla pointtia, mutta kyllä minä tuon yleistäisin kaikkiin niihin liberaaleihin, jotka kannattavat jonkinlaista valtiojohtoista mallia. Vaikka malli olisi vain minimi- eli yövartijavaltio, niin sekin on valtio, jolla on väkivaltamonopoli ja kaikki edellytykset kasvaa suuremmaksi ja lopulta totaaliseksi valtioksi.

Tietenkin jos valtiota hallinnoidaan jotenkin muuten kuin demokraattisesti, niin se saattaisi jopa pysyä pienenä, mutta mikä se toinen hallintomalli sitten olisi? Monarkia? Teknokratia? Teokratia? ;-) Churchill saattoi olla oikeassa siinä, että demokratia on vähiten huono hallintomalli, mutta vähiten huonon todellinen vaihtoehto on se, että ei ole mitään hallintomallia eli ei valtiota.

Anna-Leena Nieminen

Tämä Poliitikko-arkkityypit -trilogia on ollut hyvin mielenkiintoinen ja tätä viimeistä osaa odotin innolla... : )

Pasi: "Kuten kirjoitin, aina löytyy uusia ongelmia ratkottaviksi ja uusia jollain tapaa vähäosaisia autettaviksi. Järjestelmästä tulee ajan myötä niin monimutkainen ja niin kallis, että ihmisten — yhteiset asiansa ”hoidattaneen” kansan — käy yhä vaikeammaksi elää, tehdä työtä, yrittää ja menestyä kyseisessä yhteiskunnassa. Ihmiset passivoituvat, jäävät sosiaaliturvan varaan, kiertävät veroja ja/tai muuttavat pois, jolloin yhteisten asioiden hoitamisen rahoitusvaikeudet käyvät entistä ilmeisimmiksi. Lopulta tällainen yhteiskunta romahtaa omaan mahdottomuuteensa."

Eikös nyt ole Suomessa juuri tästä (lähestyvästä) romahtamisesta omaan mahdottomuuteensa uhkaavat merkit jo näkyvissä...

runsas velanotto, julkisen talouden paisuminen ym...

Libertas (nimimerkki)

#5. Eikö anarkokapitalismia voi kuitenkin pitää liberaalina aatteena siinä mielessä, että se on kehittynyt nimenomaan klassisen liberalismin pohjalta, vaikka onkin saanut vaikutteita myös vanhemmasta individualistisesta ajattelusta? Rothbard ja kumppanithan vain totesivat kaiken valtiovallan olevan sitä vahingollista sääntelyä, väkivaltaa ja monopolismia, jota liberaalit Mises, Hayek ynnä muut olivat tutkineet ja vastustaneet. Rothbardin ja muiden libertaarien/anarkokapitalistien poliittiset juuret olivat paljolti Old Right -liikkeen radikaaliliberaalissa siivessä. Selkeästi aatehistoriallisessa mielessä volontarismi/anarkokapitalismi (jota ymmärtääkseni kannatat) on liberaali tai vähintään liberalismiin pohjautuva aate.
Jos tarkoitat liberalismia Liberaalit ry:n aatteena ja poliittisena linjana, olet tietenkin oikeassa.

Tomas (nimimerkki)

Uskotko todella, että voluntaristinen anarkokapitalismi voisi joskus olla vallitseva näkemys Suomessa?

Mitä pitäisi tapahtua, jotta se olisi mahdollista?

Käyttäjän denkku kuva
Deniz Söderström

# 7 Churchill lausui tuossa myös, että "niistä järjestelmistä, joita on kokeiltu". Valtiotonta järjestelmää ei liiemmin olla käytännössä koskaan kokeiltukaan.

Oskar (nimimerkki)

Haluaisin sanoa, että vanhat vallanpitäjät, yksinvaltiaat sun muut, toimivat myös kansan parhaaksi. He olivat usein jumalan edustajia maan päällä ja heillä oli tietty mandaatti vallankäyttöönsä, vaikkakaan se ei ole demokraattinen. Sinänsä on tervetullutta, että liberaali-piireissä pyörii aitoja demokraatteja, se kun on myös vedetty lokaan teoreetikoidemme toimesta. Tällaisen vallankäytön analysointi vie lopulta demokraattisten eliittien teoriaan. Erkki Tuomioja on klassinen esimerkki älyllisen eliitin edustajasta, valtaa hekin hakevat, retoriikka vain vaihtuu. Sos. dem. -eliitti alistuu ja toimii aina sos. dem. -arvojen mukaan, pitäen huolta muista, tasa-arvosta ja siitä ettei sorreta. Politiikan arkkityyppi voisi olla myös ns. velmut, jotka pakenevat juuri tällaista tiukkaa lokerointia. Heidän poliittinen retoriikkansa on usein hauskaa kuultavaa esim. Sulo Aittoniemi, Veltto Virtanen, maalais-kepu ja persut ovat täynnä hyviä esimerkkejä.

Jari Jääskeläinen (nimimerkki)

Hoh hoijaa... Kun on monia mielipiteitä ja eturyhmiä niin tietenkin silloin pitää tehdä kompromisseja ja erilaisia sopimuksia. On melko lapsellista olettaa mitään muuta?

Anarkia ajaisi koko talouden kaaokseen, josta ei seuraisi mitään muuta kuin elintason laskua.

Miten selitätte Suomessa 1900 luvulla tapahtuneen elintasonnousun? Elintaso on noussut 100 vuodessa 14 kertaisesti. Vakaa yhteiskunta ja teollistuminen ovat ne tekiät, joiden ansiosta ihmisillä on nyt parempi elintaso. Mitä on tapahtunut sellaisissa maissa, joista esivalta ja toimia hallinto puuttuu? Jos yhteiskuntarauha ei ole turvattu (luetaan maltilliset tuloerot, kansan koulutus, investointisuojasopimukset, toimivat oikeuslaitokset) niin tuskimpa silloin kovin kummoista elintason nousuakaan saadaan aikaiseksi.

Muuten... Kun kansakunnat yleensäkkin vaurastuvat niin ihmisten vapaa-aika ja kulutushyödykkeiden määrä ( = elintaso ) nousee. Jos taloudella menee huonosti niin sitten elintaso luonnollisesti laskee. Palkat alkavat jossain vaiheessa myös laskea ja sitä kautta kilpailukyky alkaa jälleen nousta ja sitä myöten elintaso. Asiat ei nyt vaan tapahdu parissa vuodessa - ja hyvä niin. Muutoin elämä olisi melkoista vuoristorataa :(

En tiedä liittyikö tämä nyt suorastaan aiheeseen, mutta kuitenkin. Asioiden liiallinen yksinkertaistaminen nimittäin saa asiat kuulostamaan varsin helpoilta. Yleensä kun jotain monimutkaista järjestelmää aletaan yksinkertaistamaan ja siten löydetään "varma" keino ratkaista ongelmat niin asia on todennäköisesti ymmärretty väärin tai vain osittain.

Toisaalta mitäpä minä tästä oikeastaan sen enempää jupisemaan - Ei kukaan kuitenkaan kuuntele minua täällä, koska keksityt "ratkaisut" ovat ne oikeat. Myöskään muut "tyhmät ihmiset" ( korkeakoulujen professorit ja yritysmaailman johtajat ja politikot ) eivät ymmärrä oppejanne - joten miksipä minäkään vaisin päätäni näillä asioilla, kun joka tapauksessa myös minut leimataan "tyhmiin ihmisiin".

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Jari hyvä, eihän tässä nyt ketään leimata, mutta huomaathan toki, että ei itävaltalainen taloustiede ole mikään "meidän keksintömme". Katsotaanpas vaikka jotain kyseisen koulukunnan nimiä...

- Carl Menger (1840-1921), itävaltalaisen koulukunnan perustaja, Wienin yliopiston poliittisen taloustieteen professori 1878-1903.

- Eugen von Böhm-Bawerk (1851-1914), itävaltalainen taloustieteilijä, Itävallan valtiovarainministeri 1895-1904, Wienin yliopiston professori 1904-1914.

- Ludwig von Mises (1881-1973), itävaltalainen taloustieteilijä, Geneven yliopiston professori 1934-1940, jolloin pakeni juutalaisvainoja New Yorkiin rahattomana ja aiemmin englantia puhumattomana, New Yorkin yliopiston vieraileva professori 1945-1969.

- Friedrich Hayek (1899-1992), itävaltalainen taloustieteilijä, Chicagon yliopiston professori 1950-1962, Freiburgin (Saksa) yliopiston professori 1962-1968, taloustieteen nobelisti 1974. (Hayekin Nobel-palkintopuhe on muuten kerrassaan loistava, suosittelen: The Pretence of Knowledge.)

- Murray Rothbard (1926-1995), amerikkalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä, "the" anarkokapitalisti, Las Vegasin yliopiston professori 1986-1995.

- Israel Kirzner (1930-), New Yorkin yliopiston taloustieteen emeritusprofessori.

- Jesús Huerta de Soto (1956-), espanjalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä, poliittisen taloustieteen professori madridilaisissa Rey Juan Carlosin yliopistossa ja Complutense-yliopistossa.

- Hans-Hermann Hoppe (1949-), saksalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä, Las Vegasin yliopiston taloustieteen professori 1995-2008.

- Jörg Guido Hülsmann (1966-), saksalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä, Angersin yliopiston professori (2004-).

- Risto Harisalo, suomalainen itävaltalaisen kunnan taloustieteilijä, Tampereen yliopiston hallintotieteen professori.

Siinä joitakin tärkeimpiä itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijöitä, jotka ovat nyt tai olleet korkeakoulujen professoreina.

Mitä tulee niihin poliitikkoihin, niin oletetaanpa huvin vuoksi, että on olemassa kaksi taloustieteellistä koulukuntaa. Ensimmäisen koulukunnan mukaan poliitikoilla ei pidä olla lainkaan valtaa puuttua talouden toimintaan, koska muutoin he aiheuttavat siinä kaikenlaisia häiriöitä, kuten mm. nousu- ja laskukausien syklisen toistumisen. Toisen koulukunnan mukaan poliitikoilla on oltava mahdollisimman paljon valtaa, jotta nämä voivat puuttua "markkinatalouden virheisiin" tai muuten seuraa kaaosta ja sekasortoa sekä taivaalta sataa vanhoja mummoja. Kummankohan koulukunnan taloustieteilijöitä ja professoreja poliitikot mahtavat mieluummin käyttää asiantuntijoinaan? Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi!

Elintason nousu on kokonaan toinen kysymys ja siinä avaintekijöitä on talouden vapaa toiminta sekä teknologinen kehitys. Yhteiskuntarauha seuraa elintason nousua, ei päinvastoin. Niin ikään valtion kasvu seuraa talouden kasvua, ei suinkaan päinvastoin. "Hyvinvointivaltiot" ovat syntyneet käytännössä vasta toisen maailmansodan jälkeen, voimakkainta kehitys taisi olla 1960-luvulla. Viime vuosisadan alussa länsimaiset valtiot olivat vielä melko pieniä.

HeroOfTheDay (nimimerkki)

#13 Sopii näiden professoreiden ja huippuasiantuntijoiden tulla ulos poteroistaan, ja alkaa osallistumaan kansalaiskeskusteluun, vai ovatko he siihen liian tärkeitä? Vai onko peräti niin ettei valta nykyään kuulukkaan kansalle, kuten perustuslaissa lukee? Vai eikö vaikkapa nykyinen talouskriisi vaikkapa ole tarpeeksi tärkeä asia siihen?

Ei oikein vakuuta nykyinen valtaaolevia lähellä oleva "asiantuntemus". Luottakaa meihin sokeasti, ja olkaa hiljaa kun rahat häviää jonnekkin näyttää olevan hyvin monella alalla se vallitseva mantra. Ei sillä näinhän se on aina ollut, mutta vaihteeksi vaikkapa hallinnon läpinäkyvyys voisi olla oikein kiva asia.

USA on Eurooppaa tässäkin asiassa edellä ja paljon. Siellä sentään keskustellaan, ja myös kritisoidaan vastapuolen argumentteja asiallisesti. Toki on suurempi maakin, mutta suurin osa tästä ei todellakaan selity sillä.

Kultaraha (nimimerkki)

Pasi #7,

"Churchill saattoi olla oikeassa siinä, että demokratia on vähiten huono hallintomalli,"

Hans-Hermann Hoppe on muuten kirjoittanut hyvän teoksen aiheesta: Democracy: The God that Failed: The Economics and Politics of Monarchy, Democracy, and Natural Order

Kultaraha (nimimerkki)

#17,

Tästä löytyy hyvä "johdanto" kirjaan:
Democracy: The God That Failed

Jari Jääskeläinen (nimimerkki)

14#
Ilmaisin itseni ehkä hieman epäselvästi. Tarkoitan, että tuo Itävaltalainen suuntaus, jonka nimiin kovasti täällä vannotaan ei oikein yksinään pysty vastaamaan kaikkiin niihin monimutkaisiin ongelmiin, joita taloudessa ja yhteiskunnassa on. Kompromissit ja vuoropuhelu on välttämätöntä. Liiallisella ehdottomuudella ei asioita saada vietyä eteenpäin :(

On totta, että hyvinvointivltiot ovat nakertaneet kassansa melko tyhjiin (velkaa pirusti). Loppujen lopuksi joku sen velan joutuu maksamaan. Todennäköisesti esim. terveyspalveluiden maksuja tullaan korottamaan, samoin verotusta.

Talousoppien mukaan politikot voivat parantaa markkinoiden toimintaa (talouden) silloin, jos kyseessä on liian epätasainen tulonjako, joka johtaa tiettyjen ihmisryhmien köyhyysloukkuun. Samoin lainsäädäntö on tehokas keino esimerkiksi ympäristön tuhojen ennaltaehkäisyssä tai selkeästi haitallisten tuotteiden käytön rajoittamisessa.

Hyvinvointivaltioiden taru tosin taitaa olla lopussa, kun vuonna 2030 kaksi työssä olevaa elättää yhden eläkeläisen. Ja nuo silloiset eläkeläiset ovat jo nyt velkaannuttaneet maan niin totaalisesti, että eipä taida enää lainojen avulla terveyspalveluja järjestyä.

Julkisella sektorilla on tietenkin kaksi merkittävää "paradoksia". Kun tuottavuus ja palkat nousee yksityisellä sektorilla niin julkisen sektorin palkat nousevat perässä - vaikka tuottavuus ei yleensä nousekkaan. Toinen ongelma on yhteiskunnan vaurastuminen. Kun yhteiskunta vaurastuu niin ihmisten vaatimukset julkista sektoria kohtaan kasvavat ja sitä myöten kulut. Näin ollen julkinen sektori ei voi koskaan toimia kustannustehokkaasti.

Toisaalta ilman julkista sektoria monet ihmiset jäisivät vaille elämässä välttämättömiä palveluita. Mielestäni olisi järkevää miettiä mitkä palvelut ovat oikeasti tärkeitä. Onko asuntolainan verovähennys ja kilometrikorvaukset tärkeitä vai onko ennaltaehkäisevä nuorisopsykiatrinen hoitotyö tärkeämpää, kuin myöhemmin vakavasti oirehtivan potilaan hoitaminen, joka pahimmassa tapauksessa päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle.

Liberaalilla ajatussuuntauksella olisi monia teemoja joihin se voisi tarttua ja joiden kautta saada aikaan poliittista keskustelua. Liiallinen "idealistinen ehdottomuus" on toisaalta taakka ja toisaalta hyve...

Kultaraha (nimimerkki)

#19,

"Itävaltalainen suuntaus, jonka nimiin kovasti täällä vannotaan ei oikein yksinään pysty vastaamaan kaikkiin niihin monimutkaisiin ongelmiin"

Ongelmiin vastaaminen ei ole tarkoituskaan. Libertarismi ei missään nimessä pidä itävaltalaista taloustiedettä normatiivisena. Miten se voisikaan, sillä libertaarissa yhteiskunnassa ei ole väkivaltamonopolia, joka väkivalloin toimeenpanisi normatiivisen tieteen suositukset ja käskyt "vastatakseen ongelmiin". Itävaltalainen taloustiede on luonteeltaan deskriptiivinen.

"Hyvinvointivaltioiden taru tosin taitaa olla lopussa, kun vuonna 2030 kaksi työssä olevaa elättää yhden eläkeläisen."

Aivan ja jo tällä hetkellä kaksi vaurautta luovaa yksityisen sektorin työntekijää elättää yhden vaurautta tuhoavan virkamiehen. Vuonna 2030 myös tämä suhde on vieläkin järkyttävämpi.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

Jari (#19), kuten kultarahakin kommentoi (#20), itävaltalainen taloustiede ei pyri vastaamaan mihinkään ongelmiin vaan selittämään mistä ne johtuvat ja kuinka talous ihmisten toiminnan (human action) seurauksena ylipäätään toimii. Tuo lausunto sinulta oli aika rohkea ottaen huomioon miten vähän olet opiskellut itävaltalaista taloustiedettä. Niin, luemme eri kirjoja!

Et ole varmaankaan huomannut, että nämä mainitsemasi ongelmat ovat joko epä-ongelmia (esimerkiksi epätasainen tulonjako ei ole mikään ongelma; pyrkimys tasaiseen tulonjakoon sen sijaan on) tai nykyisen (ei-itävaltalaisen!) talouspolitiikan aiheuttamia? Vapaassa taloudessa ei ole esimerkiksi vastentahtoista työttömyyttä tai köyhyys- ja kannustinloukkuja, vaan ne on sinänsä varmasti hyväntahtoisella mutta täysin väärällä politiikalla aiheutettuja, so. verotuksella ja sääntelyllä.

Kurjuuden Viikate (nimimerkki)

Komppaan Kultarahaa ja Pasia (kommentit 20 ja 21).

Libertarismi ei ole tarjoamassa mitään yhtä tiettyä ratkaisua mihinkään ongelmiin. Se on paremminkin tila jossa ihmiset ovat vapaita kehittämään omia ratkaisujaan asioihin jotka kokevat ongelmiksi.

Ja kuten täälläkin on useasti sanottu kertaan vielä, että väkivaltamonopolin puute ei tarkoita toimivan yhteiskunnan ja ihmisten yhteistyön puutetta. Kompromissit ja vuoropuhelu todellakin ovat välttämättömiä.

Jari Jääskeläinen (nimimerkki)

21#
Verotus ja minimipalkkajärjestelmä voivat muodostua työllistymisen esteeksi, samoin erilaisten tukien muodostamat tuloloukut - jolloin työntekeminen pudottaa tukia ja käteen jäävä rahasumma ei kasva.

Klassisen ja Itävaltalaisen teorian välillä on tuon työllisyyden suhteen suurin ero niissä mekanismeissa, joilla työllisyyteen kannustetaan. Hyvä työttömyysturva antaa yksilölle toisalta aikaa etsiä koulutustaan vastaavaa työtä. Tällöin matalapalkkaisimmilla aloilla tosin podetaan jokseenkin kroonista työvoimapulaa. Matalapalkkaiset työt kelpaavat siten lähinnä opiskelijoille.

Työtön paperikoneenkäyttäjä ei varmaan ryhdy esimerkiksi opiskelemaan lähihoitajaksi, ennen kuin ansiosidonnainen on käytetty loppuun. Toisaalta se, että yksilöt pyrkivät saamaan koulutustaan vastaavaa työtä on kustannustehokasta yhteiskunnan kannalta, sillä uuden ammattitaidon hankkiminen (kouluttautuminen) aiheuttaa lisää kuluja.

Voitaneekin miettiä kumpi on parempi vaihtoehto. Mahdollisuus hakea koulutusta vastaavaa työtä vai ottaa vastaa mikä työ tahansa? Vastaus riippuu pitkälti näkemyksistä, mutta yhtä oikeaa vastausta ei kysymykseen voitane antaa.

Kannustinluokut sen sijaan ovat ongella sadoille tuhansille pienituloisille. Niiden poistamiseksi negatiivinen tulovero ja kansalaispalkka voisi olla ratkaisu, mutta moiseen ajatukseen totutteleminen vie varmasti useita vuosia. Periaatteessa kaiken työn vastaanottamisen tulisi aina olla kannattavaa - se miten moinen toteutetaan onkin sitten miljardien eurojen kysymys :)

Todenäköisesti taloudessa toimivat mallit ovat jossain klassisen ja itävaltalaisen talous-opin välimaastossa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Itse pyrin tarkastelemaan ongelmia siten, että ratkaisujen avulla voitaisiin tarjota jotain konkreettista toimintamallia. Toki asioiden pohtiminen filosofisella tasollakin on toisinaan hauskaa, mutta se ei vielä muuta mitään.

Vielä vastentahtoisesta työttömyydestä. Klassisen talousopin mukaisesti puhutaan vastentahtoisesta työttömyydestä, kun työntekijä haluaisi tehdä töitä, mutta työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. (Käsitys taisi synty suuren laman aikaan?) Ns. rakenteellinen työttömyys taasen on seurausta yhteiskunnan ja työn muuttumisesta. Niitä paperimiehiä ei kohta tarvita niin paljon kuin ennen, joten heidän on pakko kouluttautua uuteen ammattiin tai etsittävä muiden toimialojen prosessityötä.

Suomessa on kokoajan tarjolla 50-80.000 työpaikkaa, joihin ei ole tulijoita. Syitä on monia. Työ ei ole siellä, missä työn tekijät tai tuloloukut aiheuttavat tilanteen, jossa työtä ei kannata ottaa vastaan. Toisaalta kun ansiosidonnainen siltä esimerkin paperimieheltä loppuu niin hän joko ottaa vastaa matalapalkkaisempaa työtä tai pyrkii kouluttautumaan.

Itävaltalaisen näkemyksen mukaan tuo ansiosidonnaisen kesto lienee se suurin ongelma. Jos edessä on jokatapauksessa alan vaihto niin miksi olla jouten sen 500 päivän ajan. Sitä toki itsekkin ihmettelen... Tietysti onhan se kivaa lomailla puolitoista vuotta ja "palkka juoksee". Tulevaisuudessa todennäköisesti ansiosidonnaisen kestoa tullaan lyhentämään tai siitä tehdään jollain tapaa vastikkeellista, jotta ihmiset saadaan motivoitua tekemään päätöksiä ja sijoittumaan uudelleen työelämään. Ilman työntekoa yhteiskunta ei voi toimia. Todennäköisesti myös työaikaa tullaan tulevina vuosina nostamaan - ainakin se olisi järkevää, tosin poliittisesti erittäin vaikea prosessi läpivietäväksi...

J (nimimerkki)

#23
En väitä olevan mikään Itävaltalaisen suunnan asiantuntija, mutta tuo ansiosidonnainen päiväraha ei kai varsinaisesti ole Itävaltalaisen suunnan vastaista.
Kyseessähän on ns. vapaaehtoinen työttömyysvakuutus. Eli työntekijä maksaa työttömyyskassaan rahaa, jotta sieltä sitä työttömyyden sattuessa saa.
(kassaanhan ei ole pakko kuulua)

Perustyöttömyysturva taas on sitten eri juttu.

Käyttäjän pasi kuva
Pasi Matilainen

J (#24), todellisuudessahan asia ei ole noin yksinkertainen, sillä suurin osa ansiosidonnaisista päivärahoista tulee työttömyysvakuutusrahastosta, jonka varainkeruu on kaikkea muuta kuin vapaaehtoista. Kyseessä siis jokaisen palkansaajan maksama työttömyysvakuutusmaksu. Työttömyyskassoista muistaakseni katetaan vähemmän kuin 10% ansiosidonnaisista. Kassaan kuuluminen siis kannattaa, sillä muuten maksamistaan työttömyysvakuutusmaksuista ei saa mitään hyötyä. Ennen Loimaan kassaa tämä olikin liittojen juoni kerätä jäseniä.

J (nimimerkki)

heh, no kyllähän se liian hyvältä kuulostikin...

Oskar (nimimerkki)

No, itävaltalainen taloustiede ja libertarisimi ovat niin tajunnanräjäyttäviä juuri sen näkemyksensä kanssa, että vapaan tahdon alaiset ihmiset tekevät yleensä parhaita valintoja itselleen, jos eivät tee, se on oma asiasi. Se ei siis ole mikään rajanveto altruismin ja egoismin kesken ja kaikki sen edustajat suuria individualisteja (itse asiassa taitavat olla aika pehmeitä), vaan kokonainen ajatusjärjestelmä. joka on kehitetty subjektin vapaan valinnan prinsiipille. Popper pääsee aika lähelle vapaan (kai rationaalisen) valinnan teorian kanssa puhuessaan avoimesta yhteiskunnasta, mutta kyllä joku v. Mises on vielä enemmän ääripäätä. Varsinaisesti valintojen sisältöä ei sanella tai niiltä jotain määrättyä odoteta, vaan jokainen meistä on vapaa luomaan mm. oman arvomaailmansa. Siksi meitä nimitetään myös ääriliberaaleiksi. Siinä siis libertarismi pähkinänkuoressa. On sitten näitä rajoitteita, että teoriat johdetaan deduktiivisesti tai että tieto on aina apriorista. Itse asiassa kritiikin juuri on luovan yksilön teoriassa, meitä ei saa kvantifioida tiettyyn mittaan, subjektiivisuuden ainoa oikea mitta on subjektiivinen yksilö, joka kokee tietyn oman kokemuksensa hetkellisesti ajassa ja paikassa, ja usein tämä kokemus (josta johdetaan informaatio) on vielä ainutkertainen. Mitä itävaltalaiseen talousteoriaan tulee, se kuvaa kapitalismia varsin onnistuneesti, on rahateoriaa, sykliteoriaa ja muuta, mutta valtion suhteen se on täysi tussu. Kaikki on aina vaan sitä sosialismia eikä siitä muka ymmärretä hölkäsen pöläystä. Harmi, ettei Suomessa ole varsinaista libertaaripuoluetta, olisi kiva jos "joku taho" sen vaan perustaisi, mutta taitaisi meidän tuttujen naamojen jutuiksi. Lisäisin vielä, että jokainen ideologia on dogmaattinen jossain määrin, sananvapautta puolustaessa pitäisi hyväksyä natsiretoriikka, vaikka siitä ei kukaan oikeastaan hyödy mitään. Libertaarit taas ovat dogmaattisia valtion suhteen.

Toimituksen poiminnat