Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Ilmastopropaganda myrkyttää mielet

Keskiviikkona 1.9.2010 Yhdysvaltojen Marylandissa, Silver Springin kaupungissa koettiin kauhun hetkiä, kun muuan James Lee, ympäristöaktivisti, hyökkäsi Discovery-tv-kanavan rakennukseen ja otti panttivankeja aseella uhaten. Herra Lee oli omien sanojensa mukaan kokenut "herätyksen" nähtyään entisen varapresidentin Al Goren ympäristödokumentin "Epämiellyttävä totuus".

Hyökkääjä esitti vaatimuksinaan manifestin, jonka käännän kokonaisuudessaan tähän artikkeliin osoittaakseni ympäristö- ja ilmastopropagandan äärimmäisimmät ja surullisimmat seuraukset ihmisten mielenterveydelle. Samaa sarjaahan ovat muiden muassa maaliskuussa Argentiinassa kaksi lastaan ja sitten itsensä ampunut pariskunta, joka pelkäsi väitettyä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, sekä tietenkin oma Pekka-Eric Auvisemme, jonka teot Jokelassa olivat niin ikään vahvasti malthusialaisen ja "syväekologisen" ajattelun värittämät.

Silver Springin tilanne laukesi, kun poliisi ampui hyökkääjän. Ainakin yksi räjähde laukesi tilanteessa. Panttivangit säästyivät vammoitta. Annan puheenvuoron herra Leelle.

* * *
Discovery-kanavan ON PAKKO uutisoida maailmalle sitoumuksensa pelastaa planeetta sekä tehdä seuraavat asiat VÄLITTÖMÄSTI:

1. Discovery-kanavan sekä sen kumppanikanavien ON PAKKO tehdä päivittäisiä televisio-ohjelmia parhaaseen katseluaikaan perustuen Danielin Quinnin kirjan "My Ishmael" sivuihin 207-212, joilla kerrotaan ratkaisuista planeetan pelastamiseksi samaan tapaan kuin teollinen vallankumous tehtiin, ihmisten rakentaessa toistensa kekseliäiden ideoiden päälle. Huomiota on annettava sille, kuinka ihmiset voivat elää ILMAN, että he synnyttävät lisää likaisia ihmislapsia, sillä jokainen uusi ihminen jatkaa saastuttamista ja on saastetta. Kisailuohjelmaformaatista tulisi järjestää kilpailu. Ehkä myös foorumeita, joissa puhuvat johtavat tiedemiehet, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät Malthus-Darwinilaisen tieteen ja väestön liikakansoituksen ongelman. Tehkää molemmat. Tehkää kaikkea kunnes jokin TOIMII ja luonnollinen maailma alkaa parantua ja ihmisyhteiskunnan rakentaminen LOPPUU ja käännetään ympäri! TEHKÄÄ SIITÄ KIINNOSTAVAA JOTTA IHMISET KATSOVAT JA TOTEUTTAVAT RATKAISUJA!!!!

2. Kaikkien Discovery Terveys-TLC -kanavan ohjelmien on lopetettava yhdenkään uuden loismaisen ihmisvauvan synnyttämiseen kannustaminen ja noiden tekojen valheellinen ihannointi. Noiden ohjelmien sijasta tulee lähettää ohjelmia, joissa kannustetaan ihmisiä sterilisaatioihin ja hedelmättömyyteen. Kaikkien aiempien synnytysmyönteisten ohjelmien on nyt painostettava ihmisten synnyttämisen lopettamisen suuntaan, ei sen kannustamiseen.

3. Kaikkien Sotaa ja sotateknologiaa esittelevien ohjelmien on loputtava. Ei ole enää mitään järkeä mainostaa joukkotuhoaseita. Sen sijaan, puhukaa eri tavoista purkaa yhteiskunta ja keskittykää viestiin RATKAISUJEN löytämisestä globaalin sotilaallisen konfliktin selvittämiseksi. Toistan, ratkaisuja ratkaisuja sen sijaan että toistetaan samoja vanhoja sotia uusilla aseilla. Lisäksi, pitäkää poissa valheelliset rauhanliikkeet. Ne ovat valehtelijoita ja huijareita eikä niillä ole todellista aikomusta lopettaa sotia. KAIKKI NIISTÄ OVAT HUIJAUSTA! Yhtäältä, ne väittävät haluavansa lopettaa sodat, toisaalta ne vaativat ihmisväestön kasvua. Toisen maailmansodan aikaan oli 2 Miljardia ihmistä ja sodan jälkeen ihmiset päättivät, että väkiluvun kolminkertaistaminen takaisi rauhan. WTF ??? TYHMYYTTÄ! LISÄÄ IHMISIÄ TARKOITTAA LISÄÄ SOTAA!

4. Sivilisaation on paljastettava olevan törkyä, jota se on. Sitä, ja kaikkea sen inhottavaa uskonnollis-kulturaalisia juuria ja ahneutta. Lähettäkää tätä viestiä, kunnes planeetan saaste vähenee ja ihmiskunnan väkiluku menee alas! Tämä on teidän velvollisuutenne. Jos ajattelette, että se ei ole, niin menkää vittuun tältä planeetalta! Hengittäkää Öljyä! Se on jokaisen elävän velvollisuus mitä muuta varten he olisivat olemassa??

5. Maahanmuutto: on kehitettävä Ohjelmia löytämään ratkaisuja KAIKEN maahanmuuttosaasteen ja sitä seuraavan ankkurilapsisaastan pysäyttämiseksi. Löytäkää ratkaisuja sen pysäyttämiseksi. Vedotkaa maailman ihmisiin, jotta he kehittäisivät ratkaisuja sen pysäyttämiseksi kokonaan ja pysyvästi. Löytäkää ratkaisuja näille maille jotta ne lakkaavat lähettämästä lisääntyviä ihmisiään Yhdysvaltoihin ja maailmaan etsimään töitä ja sitten tekemään lisää epätoivottuja saastevauvoja. ETSIKÄÄ HEILLE RATKAISUJA PYSÄYTTÄMÄÄN HEIDÄN LISÄÄNTYMISENSÄ JA SEN ILJETTÄVÄN SAASTAN MAASTAVIENNIN! (Ensimmäinen Maailma tukee Kolmannen Maailman väestönkasvua ja nuo ihmisperheet menevät sinne missä ruoka on! Heidän on lopetettava tekemestä uusia ihmisiä etsimään olemattomia töitä!)

6. Löytäkää ratkaisuja ilmaston lämpenemiseen. Autojen saasteet, kansainvälinen kauppa, tehtaiden päästöt ja koko halvatun ihmiskunnan talous. Löytäkää keinoja jotta ihmiset eivät rakenna enää lisää talosaastetta joka tuhoaa ympäristöä tehdessään tilaa lisääntyvälle ihmissaasteelle! Etsikää ratkaisuja niin että ihmiset lopettavat lisääntymisen sekä Öljyn käytön, jotta ilmaston lämpeneminen ja planeetan tuhoutuminen voidaan PERUUTTAA!

7. Luokaa ohjelmia joissa mainitaan Malthusilainen tiede siitä kuinka ruoantuotanto johtaa Ihmisrodun liikakansoitukseen. Puhukaa Evoluutiosta. Puhukaa Malthusista ja Darwinista kunnes se uppoaa typerien ihmisten päähän niin että he tajuavat sen!!

8. Planeetan pelastaminen tarkoittaa sitä, että pelastetaan se mitä on jäljellä villistä luonnosta vähentämällä ihmisväestöä. Se tarkoittaa sitä, että pysäytetään ihmisrotu lisääntymästä ja tekemästä yhtään lisää inhottavia ihmisvauvoja! Te olette media, te voitte tavoittaa tarpeeksi ihmisiä. Se on teidän velvollisuutenne, koska tavoitatte niin paljon mieliä!!!

9. Kehittäkää tv-ohjelmia, jotka korjaavat ja purkavat vaarallisen Yhdysvaltalaisen maailmantalouden. Etsikää ratkaisuja heidän tuhoisaan Ponzi-Casino -talouteensa ennen kuin he vievät maailman uuteen ydinsotaan. [toim.huom. kaiken paskan seassa jotain järkeäkin!]

10. Lopettakaa kaikki ihmisten synnyttämistä ihannoivat ohjelmat kaikilta kanaviltanne ja TLC:ltä. Lopettakaa "Tulevaisuuden aseet" -ohjelmat tai vaihtakaa niiden dialogi tuomitsemaan ihmiset näiden hankkeiden takana niin että ohjelmista tulee paljastuksia eikä mainoksia Aseiden myynnille ja kehitykselle!

11. Te tulette myös etsimään ratkaisuja työttömyyteen ja asunnottomuuteen. Kaikki nämä työttömät ihmiset saavat minut ajattelemaan että USA on menossa kohti lisää sotaa.

Ihmiset ovat kaikista tuhoisimpia, törkyisimpiä ja saastuttavimpia olentoja täällä ja ovat romuttamassa sen mitä planeetasta on jäljellä väärine moraaleineen ja lisääntymiskulttuureineen.

Jokaista syntyvää ihmistä kohti EEKKEREITÄ villieläinten metsiä täytyy muuttaa peltomaaksi sen uuden lisäyksen ruokkimiseksi kyseisen uuden ihmisen 60-100 VUODEN eliniän ajaksi! TÄMÄ ON METSÄN ELÄINTEN KUSTANNUKSELLA!!!! Kaiken ihmisten lisääntymisen ja viljelyn on loputtava!

On jokaisen velvollisuus suojella asuttamaansa planeettaa olemalla tekemättä yhtään litää lapsia, jotka jatkaisivat heidän sairaita tapojaan. Lapset edustavat TULEVAISUUDEN katastrofaalista saastuttamista siinä missä heidän vanhempansa ovat nykyistä saastetta. EI ENEMPÄÄ VAUVOJA! Väestönkasvu on todellinen kriisi. Jokainen Yhdysvalloissa syntyvä lapsi tulee käyttämään 30-1000 kertaa enemmän resursseja kuin Kolmannen Maailman lapsi. On kuin pariskunta hankkisi 30 vauvaa vaikka niitä on vain yksi! Jos Yhdysvallat menevät tähän suuntaan niin ehkä myös muut maat tekevät niin!

Lisäksi, sota on pysäytettävä. Ei siksi, että se olisi moraalisesti väärin, vaan modernien aseiden muille olennoille aiheuttaman katastrofaalisen ympäristöhaitan vuoksi. ETSIKÄÄ RATKAISUJA AIVAN KUTEN KIRJA SANOO! Ihmisten pitäisi olla kekseliäitä. KEKSIKÄÄ, PERKELE!!

Maailma tarvitsee TV-ohjelmia, jotka KEHITTÄVÄT ratkaisuja ihmisten aiheuttamiin ongelmiin, eivätkä tyhmennä ihmisiä tuhoamaan maailmaa. Eikä kannustamaan heitä tekemään lisää ympäristölle haitallisia ihmisiä.

Ympäristön ja jäljellä olevan lajien monimuotoisuuden pelastaminen on nyt teidän ajatusmallinne. Mikään ei ole tärkeämpää kuin niiden pelastaminen. Leijonien, Tiikereiden, Kirahvien, Elefanttien, Sammakkoisten, Kilpikonnien, Apinoiden, Pesukarhujen, Koppakuoriaisten, Muurahaisten, Haiden, Karhujen, ja, tietysti, Oravien.

Entä ihmiset? Planeetta ei tarvitse ihmisiä.

Teidän TÄYTYY TIETÄÄ että ihmissaaste on kaiken saasteen ja maailman ongelmien takana, ja SILTI te kannustatte juuri päinvastaista sen sijaan että lannistaisitte ihmisten kasvua ja lisääntymistä. Varmasti teidän TÄYTYY JO ENNESTÄÄN TIETÄÄ tämä!

Haluan, että Discovery Communications lähettää kaikilla kanavillaan maailmalle niiden uuden ohjelmiston ja haluan todisteita, että he tekevät niin. Haluan uusien ohjelmien alkavan kysymyllä yleisöltä kekseliäitä ideoita maailman ja sen jäljellä olevan villieläimistön pelastamiseksi.

Nämä ovat Leen vaatimukset ja sanat.

* * *

Luethan myös Thomas Fullerin kirjoituksen Stop the Hysteria, joka käsittelee samaa tapausta. Alarmistit, kätenne ovat veressä. Sanoutukaa irti ilmastopelottelusta ja lopettakaa se itse. Nyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ilmaston kylmeneminen on tämän kauden muoti

http://www.rense.com/MexicoAlreadyDead.html

Niin...tuossa toiveessasi unohdat vihreiden henkisen vasemmistoperinnön. He ovat ihmisiä jotka ovat itse sitä mieltä että toisten on parempi kuolla. Kuten esimerkiksi Linkola joka ilmoitti vaimonsa eliminoitavien joukkoon mikäli ihmisiä pitäisi vähentää, mutta ei itseään. Eli toivot vastuuta sieltä missä sitä ei ole. Toivot inhimillisyyttä sieltä missä ihmiset lasketaan tuhoeläimiksi.

Yhden mielipuolen huudahteluissa toki oli pieniä huomioita, mutta kaupallisessa maailmassa hän ei saanut viestiään esille. Tämä on huolestuttava käänne josta pitää ottaa oppia. Ihmisten julkihädän toitottaminen ja puolueellisen median olemassaolo on tärkeää. Yhdysvaltojen mediamaailmaa on tarkasteltava pitkälti varoittavana eikä kopioitavana esimerkkinä.

Ilmastovalheella ratsastelu on toivotonta politiikkaa. Mutta ei yhtä toivotonta kuin kuvitella että vihreät taistolaiset ja stalinistit kehittäisivät ihmisten hätää katsoessaan omantunnon ja myötäelämisen kyvyn.

Kyseessä ei ole yksittäinen 'alarmismiksi' nimetty suuntaus, vaan environmentalismi sinänsä. Tämä suuntaus pitää ylimpänä arvona maapalloa ilman ihmistä. Toisaalta siinä on aineksia katastrofilla pelottelusta, ts. että liikakansoitus johtaa kuolemaan, mutta se on vain merkityksetöntä retoriikkaa niille, jotka eivät halua ymmärtää environmentalismin päätarkoituksena olevan ihmiskunnan lopullinen kuolema. Nämä ihmiset eivät näe mitään arvoa ihmisenä olemisessa eivätkä omassa elämässään.

http://aynrandlexicon.com/lexicon/ecology-environmental_movement.html

Olen itsekin aika skeptinen koko ilmastohysteriaa kohtaan, mutta tietämykseni ei oikein riitä kunnollisen mielipiteen muodostamiseen asiasta.

Argumentointisi asiasta on kuitenkin aivan päätöntö. "Alarmistit, kätenne ovat veressä. Sanoutukaa irti ilmastopelottelusta ja lopettakaa se itse. Nyt."

Jos jotkut todella uskovat asiaansa, silloinhan heidän pitää pyrkiä esittämään totuutena pitämänsä seikat, jotta muut voivat ottaa asiasta onkeensa. Jos he todella vilpittömästi uskovat, että katastrofi uhkaa, he tekevät oikein varoittaessaan muita "tietämättömiä". Jos he todella uskovat että sushukka tulloo, niin pitää toki varoittaa.

Alarmistit ovat yhtä vähän vastuussa James Leen toimista kuin vihreäliike Unabomberista. Jos ei ilmastopropaganda myrkytä mieltä, niin aina löytyy epävakaalle mielelle joitakin perusteita toimia. Jos ei muuta löydä, niin aina voi palata tuttuun ja turvalliseen Nietzscheen.

Alarmismia vastaan on argumentoitava ja luotettava siihen, että ihmiset ovat järkeviä ja parhaat argumentit lopulta voittavat. Harjoittamasi propaganda antaa vain typerän kuvan, koska se on niin paljon vastaan libertarismin ihannetta järkiperäisestä argumentoinnista.

Sanoppa, Pasi, myrkyttääkö Malthusin ja Darwinin kirjat kuten, Lajien synty, tai koulun evoluutio-oppi ihmisten mielet ?

Tärähtänyt tyyppi. Sopisi hyvin vihreisiin.

Tuo ajattelumalli on valitettavan laajalle levinnyt. Huolestuttavaksi sen tekee heidän kasvava poliittinen valta ja viimeaikaiset pyrkimykset tavallisten kansalaisten aseistariisumiseen.

Käyttäjän pasi kuva

Tomas (#4), olen sinänsä samaa mieltä kanssasi, mutta kritiikkisi ei kuitenkaan osu, sillä edes virallisesti paras saatavilla oleva tieto eli IPCC:n raportit eivät anna ammuksia tähän pelotteluun. IPCC:nkään mukaan esimerkiksi merenpinnan merkittävästä noususta ei ole mitään todisteita tai osoituksia.

Nämä pelottelut perustuvatkin ympäristö- ja lobbausorganisaatioiden omiin epätieteellisiin julkaisuihin sekä ammattipoliitikkojen populismiin, koska kyseiset järjestöt ja henkilöt pitävät IPCC:n raportteja liian konservatiivisina. Taustalla on todellisuudessa Siluruksenkin mainitsema ihmisviha eikä mikään vilpitön huoli ympäristöongelmista.

Käyttäjän pasi kuva

MrrKAT (#5), Malthus ilmeisesti myrkyttää, mutta en näe miksi Darwin tai evoluutio myrkyttäisi. Mitä haet?

Ilman muuta osittainen moraalinen vastuu koituu juuri Goren, Maanystävien ja IPCC:n kaltaisille persoonille ja järjestöille. He ovat luoneet mccarthylaisen pelon ilmapiirin (tai pikemminkin yrittäneet sitä luoda, heidän harmikseen kansalaiset näyttävät olevan pääsääntöisesti rauhallisia) joka tekee eteenkin psyykkisesti vaikeista tapauksista suoranaisia hulluja.

Mikä tähän lääkkeeksi? Antakaamme tieteentekijöille rauhan. Todellisuudessa nimittäin yleisin näkemys ilmastotieteen todellisilta vaikuttajilta (ei-aktivistit) on tämä: "emme tiedä varmasti". Osavastuu hysteriasta on juuri toimittajilla, jotka pyrkivät vetämään jutuissaan mutkat suoriksi eivätkä malta lukea aina raporttien tiivistä tekstiosaa ajatuksella.

IPCC:n raporttien lehdistölle tarkoitettu osa ei usein edes vastaa heidän käyttämien tutkijoiden omia johtopäätöksiä. Lehdistölle ja poliitikoille tehty tiivistelmä on selvästi poliittisesti värittynyt. Kun sitä vielä tiivistetään ja "poimitaan rusinat pullasta" saadaan usein sellainen rusinasoppa jota hieman muokkaamalla saadaan henkeäsalpaava apokalyptinen lopputulos.

Ilmastotutkimus on epäilemättä kriisissä mutta kylpee myös rahoissa. Tutkimusyhtiöt eivät ole syyttömiä. Ne ovat älykkäästi vetäneet oikeasta narusta, sillä he tietävät että panikin lisääntyminen aukaisee poliitikkojen mielet työntämään rahaa ilmastontutkimukselle. "We have vested influece to increase panic, coz then money will flow to climate science".

Totta, Pasi Matilainen. Ilmastonmuutoskoulukuntta voidaan tietyin perustein jo verrata uskonnolliseen liikeeseen jopa lahkoon. Hedelmistäänhän puut on aiemminkin parhaiten tunnistettu.

Valinnan vapauteen uskovana en voi yhtyä väitteeseen että alarmistit olisivat vastuussa Leen toiminnasta, vaikka ovatkin siihen vaikuttaneet. Mielestäni Lee on yksin vastuussa omista ratkaisuistaan.

Toisaalta jopa Suomen laki tuntee käsitteen yllyttäminen ja yllyttäjä saa saman tuomion kuin tekijä. Mihin pitää vetää raja, alarmistien väitteet toimivat motiivina, mutta yllyttivätkö alarmistit Leen tekemään mitä teki?

Ilmastodenialismi saa monet päälle päin fiksuilta vaikuttavat ihmiset tekemään höpsöjä tekoja. Mm. Ilmastofoorumin Matilainen siteeraa usein ID teoriaan uskovia kreationisteja. Ei sinänsä ihme, sillä tutkimusten mukaan denialistit uskovat herkästi Jumalaan. Kieltävät evoluution. Denialistit uskovat helposti myös salaliittoteorioihin. Ihminen ei ole koskaan käynyt kuussa, WTC oli sisäpiirin teko, rokotukset ovat salajuoni. Matilainenkin on moneen otteeseen sanonut ilmastonmuutoksen olevan salaliitto.

Ilmastodenialismi voi edesauttaa ihmiskunnan suurimman ympäristökatastrofin toteutumista. Onneksemme denialistit ovat pääosin sen verran höyrähtäneitä, että heitä ei oteta vakavasti. Mutta joku voi ottaa jopa Matilaisen vakavasti.

PJM: En tiedä mitä iloa saat siitä, että käyt jokaiseen ilmastoaiheiseen kirjoitukseeni toistamassa näitä valheellisia väitteitäsi, jotka olen kumonnut toistuvasti. Esimerkiksi kuvitelluista ilmastosalaliitoista olen sanonut, etten usko niihin ja pidän niitä epätodennäköisinä. Pidin aiheesta esitelmänkin, mutta silti jaksat valehdella täällä ja yrittää vihjailla, että saattaisin olla salaliittoteoreetikon (mitä en ole) lisäksi kreationisti (mitä en ole), uskovainen (mitä en ole), kieltämässä kuukävelyjä (mitä en tee) tai väittämässä rokotuksia salajuoneksi (mitä en tee). 9/11-tarinassa aivan kaikki ei mielestäni täsmää, mutta en silti sitäkään väitä salajuoneksi ilman todisteita. Joten sovitaanko, että tämä oli viimeinen kerta, kun käyt täällä valehtelemassa näkemyksistäni, jooko?

Vielä edelliseen jatkoa, kaikki ne valtioiden tekemät rikokset jota tässäkin blogissa on tuotu esiin saattaa motivoida jonkun psyykkisesti vaikean tapauksen tekemään väkivaltaisia tempauksia joiden kuvittelee vahingoittavan valtiota. Vaikka sanoudumme irti kaikesta aloitteellisesta väkivallasta, niin joku saattaa pitää meitä vastuullisina, koska olemme tuoneet asian esiin.

Wikipedian mukaan "Malthus ei hyväksynyt ehkäisyä vaan kehotti ihmisiä rajoittamaan syntyvyyttä vain seksuaalisen pidättäytymisen ja myöhäisen avioitumisen avulla." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Malthus)
Näiden perusteella en uskalla väittää Malthusin yllyttäneen ketään väkivaltaan.

Kuinka saada ihmiset kuuntelemaan? Kuinka saada monen tuhannen kilometrin päässä asustava, kanssaan todennäköisesti eri mieltä oleva blogisti julkaisemaan manifestinsa blogissaan? Kuinka saada kaikki muistamaan nimensä?

Vastaus: Kaappaamalla televisioasema ja kuolemalla.

On suorastaan koomista, miten tehokasta väkivalta on.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on seurausta siitä, että emme osaa pitää Maapallostamme huolta tai tunne sitä riittävästi. Väestönkasvu ei ole ongelma, vaan miten resurssit jaetaan. Teknologian kehittyessä ihmiskunta vähitellen omaksuu luonnollisemman ja tasapainoisemman tavan käsitellä energiaa ja jätettä ja luontosuhteemme paranee.

Tällaisten sekopäisten yksilöiden toimet lopulta syntyvät inhimillisen todellisuuden luonteesta itsestään, koska se on vielä varsin sovittamaton ihmiselle itselleen ja ympäristölle. Ylimääräinen energia kertyy esimerkiksi monen vyötärölle, ja se jo sinänsä on varsin tappavaa. Toimitaan siis itsetuhoisesti.

Tärkeintä onkin tunnustaa oma kehittymättömyytemme ja tehdä asiat paremmin, oppia tuntemaan faktoja ilman itsekkyyttä.

Käyttäjän pyryaho kuva

Aikamoinen tapaus, mutta pakko sanoa että olen jo vuosia ihmetellyt että miksei tällaisia tapauksia putkahtele esiin yhä useammin. Kun pieneen mieleen syöttää jokaisesta tuutista kuinka paha ihminen on, kuinka ilmastonmuutos tappaa kaiken, kuvia saasteista ja roskista, on tulos juuri tämänkaltainen. Ihmiset oikeasti uskovat että esim. roskia tuotetaan niin paljon että ne täyttävät kohta koko planeetan, tai että 200 vuoden päästä koko maapallo on asuinkelvoton.

Malthusin ja Darwinin päättelyketjut ovat ihan järkeviä, vaikka Malthusin ennusteet ovatkin failanneet aika pahasti. Liikakansoitus on - ja tulee olemaan - ihmiskunnan suurin ongelma pitkän aikaa. Länsimaalaisten syntyvyys on kuitenkin naurettavan pientä verrattuna muuhun planeettaan, ja länsimaalaisten kehoittaminen lisääntymisen lopettamiseen on erittäin typerää -- länsimaalaisten lukumäärä on kohta deklinaatiossa (jos ei oteta huomioon keinotekoista tuontia, maahanmuuttoa).

#11. Aika mielenkiintoisia määrittelyjä denialisteista. Itse kiellät salaliiton mahdollisuuden - etkö silloin ole denialisti? Ilmastourhoille tekisi hyvää argumentoida joskus ilman ad hominemia -- mitä hyötyä on ilmastonmuutoksen tutkinnan kannalta siitä että sen epäilijöitä/kannattajia leimataan höyrähtäneiksi? Tieteellinen kritiikki on tieteen kulmakivi, jostain syystä ihmiset vastustavat fanaattisesti järjenkäyttöä kun se vastustaisi Absoluuttista Totuutta ilmastonmuutosapokalypsista.

P.S. jos oikeasti ruvetaan vertaamaan ilmastonmuutosuskovaisten ja ilmastonmuutoskriitikkojen tietotasoja ja ymmärrystä, jäävät uskovaiset kyllä nopeasti jalkoihin.

Ja muistakaa herran tähden ne ORAVAT!

En muuten ihmettele lainkaan näitä ihmisiä. Alarmismia tulee joka tuutista.
Pahin kohtaamani esimerkki on pienille lapsille suunnattu "Olipa kerran planeetta Maa" http://fi.wikipedia.org/wiki/Olipa_kerran_planeetta_Maa
Jätin 4-vuotiaan sukulaistytön tv:stä katsomaan sitä ja havahduin vasta lopussa kiinnittämään ohjelman sisältöön huomiota: ohjelma oli rankkaa julistuksellista alarmistista aivopesua.

#7:"...virallisesti paras saatavilla oleva tieto eli IPCC:n raportit eivät anna ammuksia tähän pelotteluun. IPCC:nkään mukaan esimerkiksi merenpinnan merkittävästä noususta ei ole mitään todisteita tai osoituksia."

Minun pointtini oli vain siinä miten asiaa käsitellään, on aivan eri asia onko alarmismille perusteita. Kritisoin tyyliä nivoa Leen teot ikään kuin argumentiksi sille, että alarmistien pitäisi olla hiljaa. Ajatukseni myöskin on, että jos sinä vaikka uskoisit vakaasti ja vilpittömästi, että huomenna marsilaiset hyökkäävät Sohvin ravintolaan, niin tekisit toki oikein jos pyrkisit varoittamaan ihmisiä. Jos et olisi suoranaisesti moraalisesti velvollinen libertarianistisesta näkökulmasta katsoen tiedottamaan asiasta, niin ainakin tekisit eettisesti oikein. Eri asia sitten, että ovatko perustelusi sellaisia, että vaarin otto olisi järkevää, mutta siitä varmaankin voitaisiin käydä järkevää ja argumentoivaa keskustelua ko. ravintolassa h-hetkeä odotellessa.

Sen sijaan jo esität mielekkäitä argumentteja kommentin lopussa (#7), samoin, kuten ainakin Matias (#9) ja Olli (#10) vähänä myöhemmin.

Ihan hyviä pointtejahan tuossa manifestissa on. Paskasti kirjoitettu vain.

Voi olla että kohta saadaan lisää vihreitä veroja.

EU plans green taxes to cut debt

The European Union could seize control of green taxes across the continent in order to make low-carbon energy cheaper.

Under the draft plans, the new taxes would be phased in between 2013 and 2018, laying down minimum levies on fuels from coal to biodiesel.

The plans would hit industry hard at a time when heavy manufacturing is struggling to recover from the recession.

The EU declined to comment.

Telegraph.co.uk
http://www.telegraph.co.uk/finance/newsbysector/energy/7794957/EU-plans-...

Eikö tyyppi sinustakin vaikuta sellaiselta, että hän olisi saattanut hurahtaa mihin tahansa pinnalla olevaan ideologiaan samoin seurauksin? Lisäksi eikös libertarismin perusperiaatteisiin kuulu, että jokainen vastaa vain omista teoistaan, ellei ole olemassa erillistä sopimusta?

pasi, #5 etsii olkinukkea jolla yrittää horjuttaa uskottavuuttasi rinnastamalla älyttömyyksiin.

Käyttäjän pasi kuva

Juuso (#20), ehkä olisi saattanut, mutta vaikka muita tuhoisia ideologioita onkin olemassa, se ei tarkoita sitä, että niitä pitäisi julistaa yhtä lisää. Ja olet ihan oikeassa, jokaisen tulisi vastata vain omista teoistaan eikä kenenkään muun tulisi olla vastuussa muiden teoista (ellei nyt ole sitten suoranaisesti palkannut tai pakottanut tekoon). Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole kirjoitukseni kanssa ristiriidassa, sillä en vaatinut alarmisteja vastuuseen enkä myöskään vaatinut heidän puheidensa kieltämistä, vaan vetosin siihen, että tajuaisivat itse lopettaa tuhoisan julistamisensa. Mutta eihän sille mitään voi, jos eivät lopeta. Heillä on sananvapaus sanoa mitä tahansa.

Käyttäjän pasi kuva

olli (#10), samaa mieltä, kuten myös kommentissa #22 kirjoitin. Yllyttäminen ei sen sijaan mielestäni ole rikos, vaan vaikka joku kuinka yllyttäisi, niin yllyttynyt on silti itse vastuussa teoistaan. Vaikka joku suunnittelisi rikoksen ja antaisi suunnitelmat toiselle, joka itse valitsisi ne toteuttaa, niin suunnittelija ei mielestäni ole syyllinen, vaan ainoastaan tekijä.

#11

Matilainen, lueppa uudelleen mitä sanoin. En vihjaillut, totesin sinun siteeraavan usein kreationisteja. Miksi siteeraat tunettuja uskon miehiä ilmastotieteeseen liittyvissä asioissa? Eli tämä kohta on 100% totta. Sinä valehtelet, jos väität muuta.

Ilmastosalaliitosta taas sinä kerrot ja kirjoitat semmoiseen sävyyn, että kuulijalle jää helposti käsitys, että itsekin uskot salaliittoon. Ethän ole kumonutkaan ilmastosalaliittoa, vaikka tiedät okkamin partaveitsestä. Nyt mainitset 9/11 mahdollisesti olleen sisäpiiriasia, vaikka tiedät tuosta partaveitsestä. Fiksu mies tekisi jo johtopäätöksiä.

I rest my case.

PJM: Lepuuta vain salkkuasi rauhassa, mutta opettele myös ymmärtämään lukemaasi tai lopeta tuo tietoinen valehtelu. Kuulijalle ei jää minkäänlaista epäselvyyttä siitä uskonko ilmastosalaliittoon, kun selvin sanoin sanon monessa yhteydessä, että en usko. Ainoastaan sinun kalloosi ei uppoa sana ei. Keväisessä videoesitelmässäni nimenomaan kumosin sen! Enkä myöskään sanonut 9/11 olleen mahdollisesti sisäpiiriasia, vaan sanoin, että aivan kaikki julkinen tieto siitä ei mielestäni täsmää, mutta en silti usko salaliittoon ilman todisteita. Pitääkö minun tavata tämä sinulle, jotta tajuat? En us-ko sa-la-liit-toi-hin! Nyt ymmärrän, miksi lauot nimimerkin takaa. Omalla nimelläsi et kehtaisi valehdella noin törkeästi. Mutta eihän siinä, onhan se tavallaan "mukavaa", että on "vihollisia"; tietääpähän ainakin tekevänsä jotain oikein, kun vastapuolen "hyödylliset", köh, henkilöt alkavat turvautua alhaisiin keinoihin. Lisäys: Ja mitä tulee kreationisteihin, olen siteerannut omalla alallaan arvostettua tiedemiestä, joka on saanut lukuisia sekä ilmastoa käsitteleviä että muita tutkimuksiaan arvostettuihin tieteellisiin julkaisusarjoihin vertaisarvioinnin läpi. Kukaan kyseisen tiedemiehen vertaisista ei varmasti edes epäile hänen uskonnollisten näkemystensä vaikuttavan hänen tutkimustyöhönsä. Ainoastaan kaltaisesi mustamaalaajat käyttävät sitä ad hominem -argumenttina, kun itse asiaan eivät osaa eivätkä pysty esittämään kritiikkiä.

Käyttäjän pasi kuva

Haha, tämä Onionin artikkeli sopii tähän aiheeseen kuin savuke ilmaston ystävän suuhun: New Eco-Friendly Cigarettes Kill Destructive Human Beings Over Time

Fiksu mies jättäisi partaveitset parran ajoon, eikä toistelisi niitä joka kommentissaan. Ei pelkoa, että joskus keksittäisiin pekun partapeili.

Myös usko, uskonto ja tiede ovat kolme eri asiaa, eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti toisiaan poissulkevia. Vai ovatko?

#26: Usko suhtautuu uskontoon, kuten tieto tieteeseen. Usko merkitsee "tietoa" todisteiden puuttuessa tai vastoin todisteita. Uskonto merkitsee maailmankuvaa, joka koostuu valtavasta määrästä uskomuksia, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään ja todellisuuden kanssa. Tiede merkitsee maailmankuvaa, joka koostuu valtavasta määrästä faktoja, jotka ovat ristiriidattomia keskenään ja joiden ainoa arbitraattori on todellisuus. Uskomus sinänsä ei ole todiste uskomuksen totuusarvosta. Jos ne olisivat kaikki vääriä ja kyvyttömiä selittämään asioita, uskontoja ei olisi olemassa.

Yksittäisen uskomuksen lähde on mielikuvitus, ilmestys, houre, toive, pelko, tai tunne. Yksittäisen tiedon lähde on havainto tai käsitteenmuodostus sen avulla, että kahdesta tai useammasta instanssista erotetaan fundamentti yhteenkuuluvuus, josta muodostetaan käsite.

Onhan tuo ikävää, mutta en lähtisi osoittamaan kenenkään käsiä. Tällaisissa tapauksissa vain tappajan kädet ovat veriset. Ihmismieltä on nimittäin vaikea myrkyttää yhtään millään. Sairas mieli vain etsii sopivaa ärsykettä ja tapaa purkautua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen kuullut ilmastotieteen toimineen tässä tarkoituksessa, mutta toisaalta se on ihan hyvässä seurassa mm. BEatlesin Helter Skelterin ja J.D. Salingerin Siepparin ruispellossa kanssa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja