Kannustimet
Tärkein yksittäinen asia mitä voit koskaan oppia taloudesta - tai ihmisen toiminnasta ylipäätään - on kannustimien ymmärtäminen.
Useimmat ihmiset itse asiassa ymmärtävätkin kannustimien seuraukset, mutta eivät vain tule ajatelleeksi niitä kaikkien asioiden yhteydessä, vaikka ne aivan kaikkeen vaikuttavatkin.
Vaikutusvaltaiset poliitikot puolestaan eivät koskaan ymmärrä kannustimia täydellisesti, vaikka usein yrittävätkin käyttää niitä hyväkseen, käytännössä joka kerta surkeasti ja tuhoisasti epäonnistuen.
Esimerkki poliitikoiden yrityksestä käyttää hyväkseen kannustimia ovat tietynlaiset tuet muun muassa joukkoliikenteelle. Poliitikkojen tarkoitus voi esimerkiksi olla saada lisää joukkoliikennettä tukemalla sitä. Tuet luovat kannustimen yksityisille lisätä joukkoliikennettä yli normaalin kysynnän poliittisesti päätetylle tasolle. Joukkoliikennetukia myönnetään kuitenkin rajatusti, harvoille valituille toimijoille ja vain tietty määrä, joten tukien luomat kannustimet eivät riistäydy käsistä.
Poliitikot eivät kuitenkaan pääsääntöisesti millään käsitä, että mikä tahansa tuki luo kannustimia päästä osalliseksi niistä tuista mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jos esimerkiksi tuetaan kasvihuonekaasujen tuhoamista tai hävittämistä, niin pitäisi olla täysin selvää, että jos halvin saada kyseisiä tukia on ensin valmistaa mahdollisimman tehokkaita (eli pahoja) kasvihuonekaasuja ja sitten tuhota ne samat kaasut, niin silloin näin myös tapahtuu.
Ilkan pääkirjoitus 15.11.2010:
Aikoinaan Kiotossa tehty ilmastosopimus antaa teollistuneillle [sic] länsimaille mahdollisuuden ostaa ylimääräisiä päästöoikeuksia kehitysmaista, jos kohdemaa samanaikaisesti sitoutuu päästöjä leikkaaviin toimiin.
Kiinalaiset kemianteollisuuden yhtiöt ovat keksineet tavan, jolla näin voi suoranaisesti huijata rahaa. Yritykset ovat ryhtyneet rahanhankkimistarkoituksessa valmistamaan hiilidioksidia yli 12000 kertaa vahvempia HFC-kasvihuonekaasuja, jotta niitä voidaan tuhota päästökauppamarkkinoilla.
HFC-kaasusta saatu korvaus on ollut parhaimmillaan viisinkertainen tehtaiden alun perin valmistamaan kaasuun verrattuna. Niinpä ainakin osa tehtaista alkoi valmistaa ainoastaan HFC-yhdisteitä.
Tuollaisista 80% myyntivoitoista voi vapailla markkinoilla ainoastaan haaveilla, tähän pystyy ainoastaan valtioiden väliintulo! Vanha nyrkkisääntö: kun tuetaan jotain, saadaan sitä lisää. Kun tuetaan tuhottavia kaasuja, saadaan lisää tuhottavia kaasuja. Kaasutehtailijat kiittävät ja veronmaksaja pyllistää kovempaa.
Mitä niihin kannustimiin vielä tulee, niin itse asiassa kaikki valtioiden teot vaikuttavat kannustimiin, eivät suinkaan vain tuet. Esimerkiksi huumeiden kieltäminen kasvattaa huomattavasti kannustimia ryhtyä erittäin voitokkaaseen, joskin myös riskialttiiseen salakuljetusbisnekseen. Mutta ehkä asia on helpompi saada läpi peruspoliitikon tajuntaan noiden tukikannustimien kautta, jos se nyt ylipäätään on mahdollista...
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hmmhh... jos oletetaan ilmastonmuutoksen olevan ihmisen aiheuttamaa, niin miten anarkokapitalistisella maapallolla tilanne ratkaistaisiin? Miksi kukaan rajoittaisi päästöjään, jos muutkin aiheuttavat päästöjä?
En tiedä, mutta tiedän, että senkin mahdollisen ongelman voi sekä moraalisessa että pragmaattisessa mielessä kestävästi ratkaista vain vapaaehtoisen yhteistoiminnan pohjalta eikä väkivalloin pakottamalla. En ole mikään fakiiri tai profeetta, joka osaisi ennustaa ihmisten kekseliäisyyttä sen paremmin kuin kukaan muukaan. Mikään ongelma ei oikeuta väkivallan käyttöä, ellei kyseessä ole väkivaltaan vastaaminen.
Kirjoitin kerran eräässä Facebook-keskustelussa niitä valistuneita arvauksia aiheesta tähän tapaan:
***
Ensimmäinen, luonnollinen libertaarinen ratkaisu yhteismaan ongelmaan on tietenkin poistaa yhteismaa tekemällä siitä yksityistä maata, vaikkakin myös yksityinen omistus voi olla kollektiivista (esim. osakeyhtiö). Yksityisomistaja (yksilö tai yritys) maksimoi tuotto-odotuksensa huolehtimalla resurssin kunnosta ja estämällä liikakäytön, jne.
Ilmakehän kohdalla yksityistäminen ei ainakaan nykytietämyksellä ole mahdollista, joten muut keinot ovat tarpeen. Puhun nyt hyvin yleisellä tasolla, kun mahdollisen ongelman varmuus, laatu ja laajuus eivät ole välttämättä kovin tarkkaan selvillä.
Yksi lähestymistapa on se, että ne, jotka jostain yhteismaan ongelmasta ovat huolestuneita, korjaavat ongelman itse puuttumalla siihen sekä pyrkimällä vakuuttamaan myös muita puuttumaan siihen ja keräämällä lahjoituksia asiasta huolestuneilta (=hyväntekeväisyys). Mikä tahansa puuttumiskeino on sallittu, onhan kohde yhteismaata, kunhan se ei haittaa muita, ilmaston tapauksessa esimerkiksi geoengineering.
Toinen lähestymistapa on se, että ne, jotka kärsivät ongelmasta haittaa, korjaavat ongelman puuttumalla ongelmaan sekä pyrkimällä vaikuttamaan muihin. Vahvoja kandidaatteja tämän lähestymistavan käyttäjiksi ovat esimerkiksi vakuutusyhtiöt, jotka voivat pyrkiä vähentämään tulevaisuuden oletettujen ilmastotuhojen korvausvastuitaan esimerkiksi edellyttämällä autovakuutusasiakkailtaan tiettyä enimmäispäästötasoa, olettaen, että vakuutusyhtiöt ovat riittävän vakuuttuneita ongelman olemassaolosta.
Kolmas (ja oletettavasti tärkein) lähestysmistapa on tietenkin sopeutuminen. Jos ongelma on tosi ja sen ratkaiseminen on vaikeaa, mahdotonta tai kallista, luonnollinen vastaus on pyrkiä sopeuttamaan oma toiminta siten, että ongelmasta on mahdollisimman vähän haittaa. Esimerkiksi hidas muuttoliike sisämaahan voisi olla ennakoivaa sopeutumista, johon voisi lisäksi kannustaa vaikkapa ykköskohdan huolestuneiden neuvot tai kakkoskohdan vakuutusyhtiöiden kiristyvät vakuutusehdot ja -hinnat alavilla rannikkoseuduilla.
Nämä kolme asiaa noin hihasta ravistettuina, alan kirjallisuudessa varmaan asiaa on mietitty enemmänkin. Koska libertarismissa ei ole keskusjohtoisuutta, lähestymistavat eivät ole toisiaan poissulkevia. Ajatus on kuitenkin se, että jos ongelma on riittävän uskottavasti todennäköinen, ihmisiltä tulee löytymään keinoja, ratkaisumalleja ja mahdollisuuksia sen ratkaisemiseen myös vapaaehtoisesti. Tietysti vapaamatkustajia tulisi olemaan väistämättä, mutta vapaamatkustajuuden "ongelma" on mielestäni vahvasti liioiteltu ja vapaamatkustajat itse aliarvostettuja. Tästä saatan erikseen blogahtaa joskus, joten en avaa sitä tässä sen enempää.
***
Yksi hihasta ravisteltu lähestymistapa tuli vielä mieleen. Asiasta huolestuneet henkilöt ja tahot voivat nimittäin muodostaa järjestöjä, joiden tarkoitus on saada mahdollisimman moni liittymään mukaan talkoisiin. Äärimmäisenä, mutta silti täysin libertarismin kanssa yhteensopivana, keinona tällaiset järjestöt voivat toteuttaa ja edistää syrjintää vapaamatkustajia ja toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi yrittämällä vakuuttaa anniskeluravintoloiden omistajia siitä, että ongelman ratkaisemiseksi näiden tulisi päästää vain ratkaisijajärjestön jäsen- tai kannatuskortin omaavia asiakkaikseen. Libertaristisessa yhteiskunnassahan jokaisella on täysi oikeus päättää keiden kanssa suostuu yhteistoimintaan ja keiden kanssa ei.
En ole saanut blogahdettua tuosta vapaamatkustajuuden ongelmattomuudesta, mutta puhuin siitä jonkin verran viime lauantaina Ahvenryhmän seminaarissa, joten kannattaa pitää silmät auki, jahka saadaan parin viikon sisällä se video nettiin. :)
Yksityinen omistusoikeus ja vapaus väkivallasta antaa automaattisesti keinot ratkaista ulkopuolisille vahinkoa aiheuttavat päästöongelmat. Pahantekijällä, tässä tapauksessa saastuttajalla, on velvollisuus ennallistaa turmelemansa omaisuus tai muuten korvata aiheuttamansa vahinko.
Veikkaan, että Lampelto olisi muiden mukana vaatimassa suurta korvausta kärsimästään vahingosta, jos naapurin tehdas pilaisi hänen kaivovetensä tai hän saisi astman hengitettyään sen tupruttamia kaasuja.
Tämä korvausvelvollisuus toimii vapailla markkinoiden kannustimena olla saastuttamatta. Saastuttamisen kustannukset ylittävät sen tuomat voitot.
Oman tonttisi voit saastuttaa, mutta olet lirissä, jos kippaat saasteesi tai ne leviävät ilman tai vesistöjen kautta muiden tonteille.
Demokratiassa 51 % voi päättää, että rajaton saastuttaminen on sallittua eikä uhreilla ole oikeutta vaatia korvauksia. Käytännön edustuksellisissa demokratioissa ei tarvita edes kansan enemmistöä. Anarkokapitalismissa hyvinkin pieni joukko voi tehdä saastuttamisesta niin kallista, ettei siihen ole varaa.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä minä ainakin uskon, että poliitikot (ainakin huippupoliitikot) nuo asiat ymmärtävät. He vain näyttelevät, että eivät ymmärtäisi.
Uutisesta (ja Pasin kirjoituksesta) minulle jäi sellainen kuva, että kaikki on tapahtunut täysin sopimuksen mukaan. Jos näin todellakin on, median ei mielestäni pitäisi antaa ymmärtää, että kyseessä on petos (tai "höynäytys", kuten Ilkka asian nasevasti ilmaisee).
Ilmaston saastuttaminen taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi on tietenkin (kirjaimellisesti) likainen temppu eikä sitä ole syytä puolustella millään tavalla. Mutta samalla tavalla ei ole myöskään mitään syytä puolustella politiikkoja, joiden toimet ovat parhaassa tapauksessa merkityksettömiä ja pahimmassa tapauksessa vahingollisia ajettaville asioille.
Loppukevennys:
Pitäisiköhän perustaa poliittinen liike tai ministeriö, jonka virallinen tavoite on aiheuttaa kurjuutta ja pahoinvointia kaikille ja nostaa työttömyys sataan prosenttiin.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 8 kommenttia