Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

Kiristys elämäntapana

Ainakin Washington Times ja Iltalehti uutisoivat tapauksesta, jossa amerikkalaissenaattori on herännyt ihmettelemään, että ovatko vauvaa täyspäiväisesti roolipelaava 160-kiloinen aikuinen mies sekä hänen äitiään täyspäiväisesti roolipelaava kämppiksensä, vanhempi rouvashenkilö, oikeasti oikeutettuja sosiaaliturvaan.

Jätetään ne sinänsä aivan oikeutetut naamapalmut sikseen, sillä tilanteessa ei ole lainkaan huumoria, sillä asia on haudanvakava. Vakavaa ei suinkaan ole aikuisen vauvan lapsellinen uhkaus ("Ottakaa pois viimeinen asia [sosiaaliturvashekki], joka pitää minut täällä ja katsokaa mitä tapahtuu. Seuraavan kerran kun näette minut uutisissa, olen ruumispussissa.") vaan se, että viemällä sosiaaliturvan sen absurdiin mutta loogiseen ääripäähän, 160-kiloinen vauva tulee tahtomattaan - viimeistään naurettavalla uhkauksellaan, jonka bluffi tulisi ehdottomasti katsoa - osoittaneeksi julkisen sosiaaliturvan mielettömyyden.

Herra Vauvan viesti kaikessa lyhyydessään on se, että yhteiskunta on hänelle elannon velkaa, eikä hänen itsensä tarvitse tehdä yhtään mitään sen eteen, vaikka se tarkoittaisi muiden ihmisten kiristämistä ja pakottamista. Itse asiassa kaikkien julkisen sosiaaliturvan kannattajien viesti on sama: kaikilla on oikeus vastikkeettomaan elantoon ilman mitään omaa panosta, vaikka se tarkoittaisi muiden ihmisten kiristämistä ja pakottamista.

Toisin sanoen, julkisen sosiaaliturvan kannattajien mielestä kiristäminen on hyväksyttävä elinkeino, kunhan se vain tapahtuu valtion välityksellä

Jos valtio olemme me, eli valtio on meidän ihmisten yhdessä muodostama työkalu yhteisten asioidemme ajamiseksi, niin valtiolla ei voi olla mitään oikeuksia, joita sen yksittäiset kansalaiset eivät ole yhteistuumin sille myöntäneet. Jos siis valtiolla on oikeus kiristää osaa kansalaisista toisen osan elannon varmistamiseksi, se voi tarkoittaa sitä, että valtion kansalaisilla on tämä oikeus myös, muuten he eivät olisi sitä voineet valtiolle myöntää.

Jos meillä ihmisillä ei ole oikeutta kiristää yksiä toisten (kuten oman) elannon varmistamiseksi, emme ole voineet sellaista myöskään valtiolle myöntää. Tällöin ainoa mahdollinen johtopäätös on se, että valtio ei saa oikeuksiaan kansalta, vaan päinvastoin kansa saa oikeutensa valtiolta. Jos asia on näin, valtio ei ole meidän yhteinen työkalumme yhteisten asioidemme ajamiseksi, vaan meidän hallitsijamme, orjuuttajamme, kiristäjämme ja pakottajamme.

Tämä kahtiajako on kuitenkin virheellinen. Valtio olemme me, mutta me olemme antaneet sille oikeuksia, joita meillä itsellämme ei ole. Valtio on meidän hallitsijamme, orjuuttajamme, kiristäjämme ja pakottajamme, mutta vain ja ainoastaan koska me annamme sen olla kaikkea tuota. Valtiolla on rahojen ottamiseksi taskuistamme ja niiden antamiseksi muille vain ne kädet, jotka itse sille annamme. Valtiolla on meidän seuraamiseksemme vain ne silmät, jotka itse sille annamme. Valtio ei ole mitään ilman meitä, ja silti annamme sen elättää aikuisia vauvoja omalla kustannuksellamme? Mitvit?!

Erinomaiden video sosiaaliturvasta ja hyväntekeväisyydestä: Jyrkin tulee auttaa (4min, tekstitetty suomeksi). Erinomainen video oikeuksien luonteesta ja niiden delegoimisesta: Vapauden filosofia (8min, tekstitetty suomeksi). 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Leena Rose

Ei muuta kuin mielenterveyskuntoutujana töihin. Jos ei kykene, niin kuntoutukseen ensin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hyvinvointivaltion moraali on varkaan moraalia: tarpeesta johonkin seuraa oikeus saada se.

Toimituksen poiminnat