Satoa korjaamassa
Olen viime päivinä surullisena ajatellut Norjan äskettäisiä tapahtumia aika paljon. Pahimpien haaskalintujen rynnätessä ajamaan murhenäytelmän varjolla omia poliittisia tavoitteitaan ennen ruumiiden edes kylmettyä kunnolla, olen itse yrittänyt rauhassa miettiä, mikä oikein ajaa ihmisen tällaisiin kammottaviin tekoihin.
Nyt pölyn jo hieman laskeutuessa uskaltaudun käsittelemään asian valossa omia poliittisia (tai pikemminkin epäpoliittisia) tavoitteitani, sillä syitä ei välttämättä tarvitse etsiä kovin kaukaa.
Kun olemme lapsia, vanhempamme (sekä opettajamme) opettavat meille sekä tarkoituksella että tahtomattaan paljon elämästä, maailmasta sekä oikeasta ja väärästä. Lähes kaikkien vanhempien opetussuunnitelmaan kuuluu muun muassa se, että toisia lapsia ja ihmisiä kohtaan ei saa tehdä tiettyjä asioita, kuten lyödä, potkia, varastaa, huijata tai komennella. Me kaikki osaamme jatkaa tuota listaa. Uskon, että myös Anders Behring Breivikin vanhemmat (tai ainakin äiti) ovat opettaneet hänelle näitä asioita lapsena.
Sen sijaan, kun kasvamme isommiksi ja meistä tulee nuoria ja aikuisia, opetukset alkavat muuttua. Meille opetetaan, ettemme saa tehdä monia muitakaan asioita. Ei aina siksi, että niistä olisi muille haittaa, vaan koska joidenkin muiden mielestä sellaisten asioiden tekeminen ei ole hyväksi tekijälle itselleen, jonkun täysin tuntemattoman ihmisen tunteille tai jopa jonkun mielikuvitusolennon mielipiteelle meistä. Meille opetetaan, että tietyissä asioissa emme saa päättää itse, mikä meille itsellemme on hyväksi ja mikä ei. Meille opetetaan, että jos emme tottele näitä rajoituksia, meidät voidaan ottaa kiinni ja omaisuuttamme saatetaan takavarikoida tai meidät voidaan jopa vangita.
Meille myös opetetaan, että kaikki, mitä omistamme ja mitä työllämme ansaitsemme, kuuluu meille, paitsi tietenkin se osuus, joka meiltä otetaan pois käytettäväksi julkisiin palveluihin ja annettavaksi muille; täysin riippumatta siitä käytämmekö tai tarvitsemmeko niitä palveluita tai tunnemmeko edes niitä, joille osa ansioistamme annetaan. Lisäksi meille opetetaan, että ostaessamme mitä tahansa tuolla jäljelle jäävällä omalla omaisuudellamme, osa tuotteen tai palvelun hinnasta otetaan niin ikään tuohon samaan yhteiseen kassaan. Ystävällisesti meille opetetaan, että jos emme halua osallistua yhteiseen kassaan ja yritämme jotenkin estää tai kiertää tuon kolehdin toimitusta osaltamme, niin meidät voidaan ottaa kiinni ja omaisuuttamme saatetaan takavarikoida tai meidät voidaan jopa vangita. Vaihtoehtoisesti meitä vähemmän ystävällisesti neuvotaan muuttamaan muualle, osallistumaan johonkin toiseen yhteiseen kassaan.
Lapsina meille opetettiin, että väkivalta ja varastaminen on väärin, eikä sitä saa tehdä. Nuorina ja aikuisina meille sitten opetetaankin, että väkivalta ja varastaminen on oikein, kunhan se tapahtuu yhteisen hyvän nimissä.
Yhteinen hyvä on kuitenkin perinteisesti rajattu valtioiden - usein kansallisvaltioiden - sisälle. Yhteinen hyvä vallitsee vain valtion kansalaisten kesken, olivat he itse sitä mieltä tai eivät. Yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelta lähtien varsinkin Euroopan maissa onkin nostatettu kansallistunnetta ja luotu yhteenkuuluvuuden tunnetta eriasteisten nationalismin tulkintojen kautta. Vasta viime aikoina yhteisvastuuta on yritetty ulottaa kunnolla koskemaan muiden maiden kansalaisia, mutta sitäkin lähinnä silloin, kun he pakenevat omasta maastaan. Silti, rajoista välittämättä, me kaikki olemme ihan samanlaisia ihmisiä.
Anders Behring Breivik uskoi toimivansa yhteisen hyvän nimissä. Ei kaikkien ihmisten yhteisen hyvän, vaan Norjan kristityn kansan ja muiden Euroopan kristittyjen kansojen yhteisen hyvän. Vaikka mikään ei poista vastuuta näistä hirmuteoista Breivikiltä itseltään, niin hänen reaktionsa hänen itse tulkitsemaansa yhteiseen hyvään kohdistuvaan uhkaan on luonnollinen seuraus hänen lähes koko ikänsä yhteiskunnalta saamistaan opetuksista.
Meidän kaikkien vanhemmat olivat oikeassa opettaessaan meille, että väkivalta (ja varastaminen, jne.) on väärin. Ei poikkeuksia. Miksi me vanhemmiten luovumme tästä elämää kunnioittavasta ohjenuorasta?
Anders Behring Breivik teki väärin, siitä ei ole epäilystäkään. Muserrun ajatellessani hänen nuoria uhrejaan ja heidän läheistensä tuskaa. Mikään mahti maailmassa ei korjaa sitä vääryyttä, johon hän syyllistyi.
Mutta myös me kaikki muut teemme väärin, joka ainoa päivä. Me hyväksymme sen - ja monet meistä jopa kannustavat siihen - että toistemme elämää rajoitetaan aiheettomasti, että otamme toisiltamme rahaa antaaksemme sitä johonkin omasta mielestämme tärkeämpään tarkoitukseen, ja että teemme kaiken tämän uhkaamalla toisiamme väkivallalla, lisäryöstämisellä ja vangitsemisella, jos he eivät alistu tahtoomme. Joka päivä me näytämme toisillemme ja koko maailmalle, myös lapsillemme, että toisia saakin lyödä, hakata, varastaa, huijata ja komennella, kunhan jokin mielivaltainen ehto täyttyy.
Se, jos mikä, saa minut surulliseksi. On sinänsä ironista, joskaan ei mitenkään oikeuttavaa, että Breivikin kohteikseen valitsemat sosialidemokraatit ovat tämän periaatteen suurimpia puolestapuhujia. Erityisesti sosialidemokraattien, joita Suomessa edustaa jo mainitsemani Erkki Tuomiojan lisäksi kaikki eduskuntapuolueet näiden väristä välittämättä, mielestä on oikein ottaa yksiltä toisille annettavaksi, rajoittaa muiden valintoja ja uhata kaikkia väkivallalla, elleivät alistu sääntöihin vapaaehtoisesti. Nytkin Tuomioja muiden muassa käyttää Breivikin tekoja perusteluna erinäisille muiden ihmisten valintojen lisärajoituksille.
Silti Breivikin tekojen jälkeen tapahtuman toiseksi (jos kohta hyvin suurella marginaalilla) hirvittävin yksityiskohta oli se, että Utöyan saarella ylipäätään järjestettiin lasten ja nuorten sosialidemokraattinen leiri. Siis jo lapsille opetettiin oikean ja väärän valheellista subjektiivista luonnetta! Se ei enää paljon eroa palestiinalaisten harjoittamasta lasten aivopesusta uskomaan, että Israel on pieni saatana ja Yhdysvallat suuri sellainen, ja joita vastaan on oikein hyökätä. Kuka lähettää lapsensa tuollaiselle leirille?
Meidän kaikkien väkivaltaisen pakkovallan ilmentymä on valtio. Jotkut saattavat väittää, että Breivik hyökkäsi valtiota vastaan, mutta ei hän niin tehnyt. Valtio on ajatus, idea. Sitä ajavat ihmiset tai sen nimissä olevat rakennukset eivät ole valtio, eikä niitä vastaan hyökkääminen tee valtiolle mitään muuta kuin korkeintaan vahvistaa sitä.
Nykyisellä kurssillamme tämä teko oli odotettavissa ja niitä tulee tulemaan lisää. Enkä tarkoita poliittista suuntaa, vaan sitä, että poliittisesta suunnastamme riippumatta hyväksymme yhteisen hyvän nimissä tapahtuvan väkivallan joka päivä toimiessamme itse siten valtion kautta. Riittää, että joku kokee yhteisen hyvän eri tavalla kuin me muut.
Emme voi estää näitä tekoja, ellemme luovu väkivallasta kokonaan. Meidän on luovuttava toistemme kurittamisesta siksi, että he eivät vastaa jotain mielivaltaista mielikuvaamme oikeasta ihmisyydestä, ja toistemme ryöstämisestä siksi, että heillä sattuu menemään paremmin kuin jollain muulla. Meidän on luovuttava valtiosta, joka on työkalumme tämän yhteisen hyvän sorron toteuttamiseen ja opettamiseen.
En pidätä hengitystäni sitä odotellessa. Sen sijaan suren Breivikin uhrien ohella kaikkia valtioiden sodissaan ja sorroissaan aikaansaamia uhreja sekä seuraavienkin hirmutekojen uhreja. Hirmutekojen, jotka olisivat estettävissä, jos vain ihan aikuisten oikeasti ottaisimme opiksemme lapsuutemme opetuksista. Ja teillä, rakkaat sosialidemokraatit, on kätenne näiden uhrien veressä. Nämä tekijät toteuttavat teidän oppejanne. Nukkukaa hyvin.
Kuinka edes kehtaamme opettaa lapsillemme, että väkivalta ja varastaminen on väärin, kun teemme niitä itse joka päivä?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tuo jättää kuitenkin vielä valtion optionaaliseksi tehtäväksi rankaisemisen aloitteellisesta väkivallasta. Koska jos valtio ei rankaise, väkijoukko rankaisee. Valtio muodostuu sillä hetkellä, kun väkijoukko ymmärtää, että heidän toimintaansa pitää säädellä järjen.
Thäts the point. Jos väkijoukko ei ole mielivaltainen, vaan toimii lain mukaan, se on oleellisesti 'valtio'.
Tätä määritelmää voi olla vaikea nähdä totena, koska valtioiden *ilmentymät* ovat mielivaltaisia. Myöskään valtioiden *ilmentymien* tehtävänä ei ole ainoastaan oikeudenmukaisuuden toteuttaminen, vaan pyrkimys *mielivaltaisesti* määriteltyyn sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja mielivaltaisesti määriteltyyn "yhteiseen hyvään".
Näistä valtioiden ottamista lisätehtävistä huolimatta yhteistä kaikille valtioille on *laki*.
Rohkenisin väittää siten, että vaihtoehtoja ei ole, mutta kovin suuresta summasta en silti löisi vetoa.
Olen samaa mieltä lain synnystä; se on löydettävä ja sen löytäminen on tieteen laji.
Väittäisin pelkästään deduktion perusteella, että kun ensimmäinen kerran ihmiskunnan historiassa löydettiin (tai sovittiin tai tehtiin) lakeja, syntyivät monarkiat.
Ja minä uskallan heittää deduktion voimalla, että kaikki yhteiskunnat, joissa ei ole ollut mielivaltaisia lakeja ja jotka ovat jättäneet pyrkimättä yhteiseen hyvään, ovat tavalla tai toisella hävinneet.
Pasi J. Matilainen,
Kirjoituksesi alkuosiosta huomasin,että yhtä asiaa teillä kotona ei ilmeisesti opetettu (?) Nimittäin sitä,että on epäkohteliasta ja sopimatonta
nimitellä ihmistä nimeltä mainiten julkisesti haaskalinnuksi.Tästä johtuen loppuosa
muuttuukin mielessäni naiivis-pateettiseksi hurskasteluksi,kovin mustavalkoista ryyditettynä joillakin totuuden siemenillä.
Minun mielestäni taas on epäkohteliasta ja sopimatonta verrata kaikin puolin hyödyllistä eläintä (haaskalintu) henkilöihin, jotka vaativat yhteiskunnan väkivaltakoneistolta toimenpiteitä sellaisia kansalaisia kohtaan, jotka eivät ole vahingoittaneet ketään.
Viittaan tällä ulkoministeri Erkki Tuomiojan asiantuntemattomiin hyökkäyksiin laillista aseenomistusta vastaan.
"Nuorina ja aikuisina meille sitten opetetaankin, että väkivalta ja varastaminen on oikein, kunhan se tapahtuu yhteisen hyvän nimissä."
Pasi J. Matilainen, minua ei ole missään ikävaiheessa opetettu tappamisen,- ja varastamisen olevan oikein.
Blogistasi paistoi oikeistolainen henki.
Missä sinua Pasi on opetettu, että tappaminen,-ja varastaminen ovat oikein?
Kiitos Pasi kehotuksestasi.
Tein niin,- ja luin uudelleen edeltävät kappaleet,- ja korjaan sen verran kommenttiani että:
Kun sanoin siitä paistavan oikeistolainen henki, niin korjaan:
Siitä paistaa porvarillinen henki.
Niin, minunkin mielestäni huono kypsymätön kirjoitus Pasilta. Olipa sitten kallellaan vasemmalle tai oikealle. Kannattaisi kirjoittaa vaikka varastoon ja lukea tektit uudelleen harkiten, että onko tässä tekstissä jotain julkaisukelpoista. En löytänyt hyvää, ihmiskunnalle muokattavaa, joten innostuin "nokkimaan" muiden mukana - teen arvioni kuitenkin positiivisessa mielessä. Puhe ja kirjoittaminen on ajattelun ja pohtimisen jatke. On hyvä, että kirjoitat. Ja, kun julkaiset tekstejäsi saat niihin palautetta, joihin nojautuen voit kehittää ajatustasi.
Tästä kirjoituksesta löytyy hyödyllistä tietoa...
PROFESSOR Juan Cole, master of relationship of the West and the Muslim world in historical context is opening our minds in his blog (recommend to read) http://www.juancole.com/2011/07/oreillys-muslim-hatred-and-christian-terrorists.html#comment-68004
Minusta ongelma ei ole siinä onko se oikein vai väärin. Ongelma on siinä, ettei se tieto estä tekemästä mitään. Sitten on olemassa kaikki rinnakkaisuudet ja ketjureaktiot yms. Normatiivinen oikea ja väärä tosiaan näyttää joltakin, mikä on olemassa Breivikkejä varten, mutta josta he voivat poiketa silloin kun siltä tuntuu. Lopuilla on jokin, mitä kutsutaan omatunnoksi. Sen seurauksena meillä on syyllisyys. Häpeä flirttailee jo narsismin kanssa; Teko ei haittaa mitään, vaan se, että jää kiinni. Koko yhteiskunta perustuu käsittelemään häpeää. Häpeän selättäminen on popularisoitu.
Mitä sitä suotta häpeilemään. Me olemme kaikki mahtavia, upeita, parhaita ja meillä on oikeus tulla kohdelluksi sen mukaan. Jos loukkaannumme, se on vähintään yleisöosastokirjoituksen paikka, tiiä vaikka poliisille soittasimme. Eri mieltä olevat ovat pahoja ja jos emme julkisesti heidän tuhoaan toivokkaan, iloitsemme hiljaa heidän vastoinkäymisistään. Kateus on pahasta. Kieltäydymme siitä, sillä se tarkoittaa ettemme olekaan parhaita, upeita ja mahtavia, vaan joku on parempi, upeampi ja mahtavampi. Muistutamme kaikille, ettemme missään tapauksessa ole kateellisia ja esitämme iloitsevamme muiden menestyksestä hymyillen kuin valkohai.
Olen samaa mieltä verotuksesta ja sen luonteesta "laillistettuna rosvoamisena".
En kuitenkaan hyödyntäisi tätä katastrofaalista tapahtumaa edes sellaisen rosvoamisen vastustamiseksi, koska se tuskin siihen liittyy muutoin kuin lukemattomien aasinsiltojen kautta.
Kyllä kyseessä on ollut yksi kahjo kaveri eikä sillä ole merkitystä minkälaisia selityksiä hän yrittää teolleen antaa.

Kommentoi 17 kommenttia