Pasi J. Matilainen "Älä anna periksi pahalle, vaan käy yhä rohkeammin sitä vastaan." --Vergilius

euro

Valuvirhe eurossa vai suunniteltu kriisi? | Kirja-arvio

Euron kriisi on puhuttanut ihmisiä jo muutaman vuoden, niin tässä blogissa kuin muuallakin. Viikosta toiseen poliitikot kehittelevät aina uusia ratkaisuja, jotka viimeistään seuraavalla viikolla osoittautuvat olemattomiksi tai epäonnistuneiksi. Kuitenkin löytääksemme todelliset ratkaisut ja ennakoidaksemme sen tulevaisuutta meidän on ymmärrettävä euron luonne ja historia. Vallitseva käsitys euron kompastumisesta finanssikriisiin ja Lehman Brothersin kaatumiseen on lopultakin varsin vajaa teoria.

Riita poikki ja pinoon

Euroopan kriisimaiden tukeminen on kovasti tapetilla ja sen voisi sanoa jopa jakavan kansaa tai ainakin kansaa ja eliittiä hännystelijöineen. Kiistaan on kuitenkin olemassa äärimmäisen yksinkertainen ratkaisu, jonka voisi kuvitella tyydyttävän kaikkia.

Ei käy kateeksi - Kataisen, Rehnin & co. tiukka paikka

Kreikan, Irlannin, nyt Portugalin ja pian taas Kreikan tukemisessa on Jyrki KataisenOlli Rehnin ja muiden byrokraattisen sosiaalivaltion kannattajien niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin kannalta kysymys ideologisesta elämästä ja kuolemasta.

Julkaise syötteitä